Onks kellään muulla esiintynyt samanlaista asiaa että kun runkkaa, katsoo homopornoo ja on muutenkin niihin päin mutta sitten taas runkkauksen jälkeen on silleen '' hyi vittu '' ja on yhtäkkiä hetero? ._.
Miettimistä
kyselijä
12197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joka kerta, miettinyt itse ihan samaa että mistä johtuu.
Siitä, ettei uskalla/kehtaa olla oma itsensä.
Tuttua minullekin. Mäkin kiihotun kun katson homopornoa ja runkkaan mutta kun olen lauennut kiinnostukseni lopahtaa. Vaikka olen aina kiihottunut homopornostakin niin en ole koskaan edes ihastunut yhteenkään mieheen. En haluaisi aamulla herätä miehen vierestä kun sen sijaan nautin jo nukkumisesta naisen kanssa lusikassa. Lisäksi mies ei voi antaa minulle sitä mitä kaipaan eli perhettä. Luulen että olen vain seksuaalisesti tavallista vapaamielisempi heteto sillä tutkimusten mukaan homoseksuaaliset fantasiat eivät ole hetero miehillä kovin harvinaisia.
ei ole
Se on ihan normaalia, että laukeamisen jälkeen menee halut totaalisesti, onneksi vaan hetkeksi ;)
Kyllä näin käy ainakin mulle ihan live seksinkin jälkeen.
Mutta vaikka multa menee laukeamisen jälkeen halut vaikka olisin naisen kanssakin niin haluan kuitenkin jäädä naisen viereen sänkyyn ja nautin tämän läheisyydestä. Miehiin multa loppuu mielenkiinto kun pallit on tyhjät saati haluaisin olla miehen sylissä seksin jälkeen.
Hyi! Bisset bissepalstalle...sairaita olette. Haluutte seksii miesten kans ja sit hyppäätte naisten sänkyy!!!!!
Mun mielestä on kyllä vähän perseestä, että haluttais lokeroida ihmiset omiin palstoihinsa, että ei vaan vahingossakaan pääsis tutustumaan niiden toisten ajatuksiin. Homot, bisset ja heterot pitäis voida vapaasti vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia, eikä kulkea laput silmillä aina kun tulee vastaan joku, joka ajattelee vähän eritavalla :(
Bisset bissepalstalle huutamaa. "Tahdon homon nussimaa, ja sitten meen naisen sylii". Ällöttää ajatuskin. Pysyis jommassa kummassa...
Mitäs sanoisit, jos joku tulis avautumaan sulle baarissa, että 'homot vittuun täältä heterobaarista, pysykää siellä omissa baareissanne'? Varmaan soittaisit poliisin ;)
Kerrot mainion kuvailemasti tuntemuksistasi. Meillä kaikilla miehillä on sama juttu: seksin jälkeen vietit hiljenee. Siinä vaiheessa tulee ihmeteltyä, mihin ajatuksiin ne vietit veivätkään. Olet kuin toinen ihminen. Se kaksijakoisuus tekee meistä miehiä. Ilman viettejä olisit eunukki.
Kieltämättä selibaatti ja munattomuus ovat kristinuskon ihanteita. Hihhulien heterous on munattomuutta.
Omien viettien ymmärtäminen on iso juttu. Niihin kannattaa tutustua, ettei mene vahingossa hankkimaan seksitauteja. Runkkaus on hyvä ja turvallinen tapa.
Ei ikinä!