Miksi metsiä sanotaan voimaannuttaviksi paikoiksi? Itse koen metsät ahdistaviksi ja pelottaviksi paikoiksi. Varsinkin kuusimetsä on oikein angstisuuden huippu.
Kuka voi nauttia yksikseen metsässä kulkemisesta? En voisi rentoutua hetkeksikään kun pelkäisin että jokin petoeläin tai petoihminen hyökkää kimppuun tai että eksyisin tai saisin jonkin sairauskohtauksen enkä saisi apua.
Yleensä kauhuelokuvissa ja kauhukirjoissakin on metsä tärkeässä osassa kauhuefektiä luomassa.
Kuka voi nauttia yksikseen metsässä kulkemisesta? En voisi rentoutua hetkeksikään kun pelkäisin että jokin petoeläin tai petoihminen hyökkää kimppuun tai että eksyisin tai saisin jonkin sairauskohtauksen enkä saisi apua.
Yleensä kauhuelokuvissa ja kauhukirjoissakin on metsä tärkeässä osassa kauhuefektiä luomassa.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kuka voi nauttia yksikseen metsässä kulkemisesta? kysyy aloittaja.
No minä nautin. Ja minun angstiani metsä hoitaa paremmin kuin mikään.
Niin erilaisia me olemme.
Aivan samoin! Viihdyn metsässä kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina.
Parhaita ovat elokuiset, lämpimät sysimustat yöt. Pimeä metsä antaa minulle uskomattoman rennon ja turvallisen tuntuisen olon.
Eikä tarvitse touhuta muuta kuin pitemmässä oleskelussa tarpeelliset leiriytymisen vaativat askareet ml. kohtuullinen nuotio sopivassa paikassa.
Ranta on bonusta mutta ei välttämättömyys.
Umpipimeässä metsässä suunnistaminen on haasteellista.
Minä en ole ihan noin sporttinen enkä urhea. L-L...
Pimeä metsä saa kyllä mielikuvituksen laukkaamaan liikaa.. Paitsi jos ollaan porukalla vaikka laavulla, kuten me loispummit olimme edellisjuhannuksena...))
Mikäs siellä metsässä on kulkiessa?
Ihan mukava joskus kävellä. Vaikka marjassa. Harvemmin tulee ilman asiaa kuljettua. Itsellä ei ole yhtään puuta enää eikä niitä monta ollut ennenkään. Koskaan ei ole tarvinnut mitään metsässä pelätä. Ei edes eksymistä. Olenkin päättänyt, että teen niinkuin tuolla Pohjoisessa: Jos eksyn niin käännyn takaisin, menen kotiin ja keitän kahvit.
On synkkä syksyinen yö vettä vihmoo ukkonen jyrisee sudet ulvoo karhut karjuu, kammottavaa pelottaa.
Apuaaa auttakaaa,,, aaahhh
Minä olen pitkään vaellellut metsäpolkuja kesäisin ja etenkin syksyisin. Koko lapsuuteni kotiamme ympäröivät metsät olivat leikkipaikkojani ja piilopaikkojani, turvallisia ja tuttuja. Aikuisena olen samoillut metsäpölkuja lepuuttaen aivojani, kooten ajatuksiani, kutoen kokoon elämäni rispaantunutta kudosta löytäen langanpäät ja solmien ne uudelleen mistä ne olivat heikontuneet tai menneet poikki.
Nyt kävelen mieluimmin kyllä Lutusen kanssa kun viime kesänä näimme karhun ulostekasan vain noin 2 km. päässä kotoa.
Karhumetsässä minäkin kuljen, mutta ei ole tullut vielä vastaan.
Täällä "etelässä" tapaan usein peuroja. Kerran hirvi vasoineen ylitti polkua vähän matkan päässä minusta. Emo jatkoi matkaansa, mutta vasa jäi tuijottamaan pitkäksi aikaa. Mitähän se minusta ajatteli ?..))
Hirvikin voi tulla päälle jos satut sen ja vasan väliin. Hahahaha Demeter, onko toi sitä tyypillistä suomalaista heikkoa itsetuntoa? :) :) Mekin tuijotettiin poron kanssa toisiamme hetken Tornionjokilaakson tiellä, mutta luulen että poro tykkäsi että minusta saa huonon lounaan koska se jatkoi kuvaamisen jälkeen matkaansa tien yli.
Näin olen kuullut, että hirvi voi käydä päälle, jos sitä tai vasaa uhataan (Paloma).
.
Juu. Olen huomannut, että huono itsetunto on lopulta aika hyvä: kukaan ei kadehdi,
voi saada säälipisteitäkin..))
Olet varmaan syntynyt city-ihmiseksi.
Monesti kuullut, kuinka jostain suurkaupungista maahamme saapuneet vieraat pelkäävät metsää.
Sitä en ihmettelemästä lakkaa, että eräs tuttumme, syntynyt jossain pohjoisen tunturin kainalossa, ihmettelee meitä, kun tykkäämme olla mökillä, jossa tosiaan ei ole naapuri niskan takana hönkimässä.
No meitähän onmoneksi , jotkut pitävät metsässä kävelemisestä toiset ei. Ei sen kummempaa, se joka antaa rauhan ihmiselle nähdään eri muodoissa.
Itse en ole enää vuosiin vaellellut metsissä , silloin kun mies eli ja veneilimme koko kesät merellä , tutkimme usein asumattomia saari. Sen jälkeen kun yhdessä saaressa kuhisi käärmeitä ei ole kiinnostanut.
Kulkekoot ne joille se antaa jotakin , ja me toiset sitten taas tehdään omalla tavallamme niitä kokemuksia elämässä.
Joten kukin tavallaan
On mukavaa, kun on palanen omaa metsää.
Se on sääli, miten jotkut ovat vieraantuneet luonnosta.
Sa muuta, nytkin suora yhteys Viron nalleen.
Lapsuuden metsä oli tuttu ja turvallinen. Muistan vieläkin ne polut ja kivenkolot, metsäaukiot ja sinivuokkopaikat. Havumajat ja inkkarileirit ja linnoitukset. Talven parhaat hyppyrimäet ja pyllymäet. Mustikkamaat ja vatukot ja mansikoita hehkuvat pientareet.
Kun muutin pois kotikylästä menetin kosketukseni metsään. En ole liikkunut metsissä kymmeniin vuosiin. Koskaan ei silti ole tullut mieleen pelätä metsää. Lapseni ovat täysin kaupunki-ihmisiä. Pelkäävät jopa hämähäkkejä.
Metsässä on turvallista, paljon turvallisempaa kun kaupunkien kaduilla. En tunne yhtään ihmistä jonka kimppuun metsässä olisi hyökännyt jokin eläin tai ihminen, mutta tunnen monta joiden kimppuun on käyty kaupungilla.
Niinhän ne vankikarkueitkin sanova että metsä on turvallinen paikka
Esimerkiksi jotkut islantilaiset nuoret kuulemma tunsivat itsensä ahdistuneiksi Suomessa, täällä kun ei kukkulalta välttämättä näe seuraavaa kukkulaa, muusta maastosta puhumattakaan, kun metsän puut on esteenä. On siis paljon kiinni siitä mihin on tottunut.
Minulle metsä on aina ollut suojaisa ja rauhoittava paikka. Jokaisena vuodenaikana uusi ja erilainen mutta aina kaunis. Ja syksyllä niin satoisakin! Olen onnellinen ja vähän ylpeäkin kun omistan vähän metsää. Perisuomalainen olen. Myös lapseni kulkevat metsissä kuin kotonaan. Mukavaa lukea että täälläkin on paljon metsän ystäviä - tokihan tuon arvasinkin.
Olen sanonut että voisin asua vaikka keskellä Manhattania. Tuskin sinne tai mihinkään muuallekaan enää kuitenkaan muutan. Ikääkin on jo, ja täällä on oikein hyvä!
Sama ahtaan paikan kammo oli muutamalla englantilaisellakin.
Käytin heidät itärajalla ajellen kapeaa, vanhaa soratietä pitkin.
Ukko ei ymmärtänyt miten pystyin navigoimaan.
Pilvipoutainen kesäpäivä.
Ihmetteli juuri sitä, että puut estivät näkyvyyden.
Myöhemmin rouva kertoi olleensa ahdistunut koska ei kuulunut mitään elonmerkkejä ihmisistä.
Vain tuuli havisi ja linnut metelöivät.
Tuttavani perinteisellä kesämökillä kaksi pariisilaispoikaa eksyi puucee reisulla.
Pömpeli oli ylhäällä rinteen päällä ja vanha kesämökki oli lähellä vesirajaa.
Olivat ressukat astuneet polulta sivuun matalaan, tiheään männikköön ymmärtämättä mennä alamäkeen, rantaan, jolloin olisivat nähneet mökin.
Alkoivat huutamaan surkeasti ja me kuvittelimme jotain kamalaa tapahtuneeksi.
Erään 6:n vuoden jakson aikana, hoitaessani yhtä PK-pajaa kotipaikkakuntani ulkopuolella, kävin sulan maan aikana lenkkeilemässä.
Pururadat ovat yksitoikkoisia joten lähdin kartta kourassa maastoon vaihdellen aluetta.
Kesäkuun loppupuolelta myöhään syksyyn oli mukava kartan perusteella arvioida missä olisi sen ajankohdan keruusatoa.
Minä rakastan metsässä kävelyä, se jos mikä saa hyvän olon.
Nykyisin vähän kartan yksin liikkumista, aivan mökin lähellä liikkuu karhu, kerran näin sen alle sadan metrin päässä pihastani.
Pyhä, PYHÄ hunksi ,onko hunksin nikin mainitseminenkin syntiä tällä sivulla jonkin matala otsaisen valvojan mielestä.Hyvä kalkkikset.....
Ai miten niin? Miten ilmenee?
ai onko täällä joku hunksi, siis siitä tanssiryhmästä?
Enkä mä muille ilmoita
mun sydänsurujani
synkkä metsä
kirkas taivas
ne tuntee mun huolijani.
Minusta metsässä on rauhoittavaa, mutta kerran kävelyseuralaiseni, ihana nainen, kertoi tiheän metsän hieman pelottavan häntä. Kertoi että se tuovan mieleen sadun "Hannu ja Kerttu".
Kun ihmettelin mitä pelottavaa siinä on, kertoi hän pystyvänsä hyvin samaistumaan Kerttuun ja kuvittelemaan kuinka ahdistavaa on kun joku sulkee sinut häkkiin ja yrittää lihottaa. Turha siinä on silloin selitellä että "ei nyt oikein käy kun olen juuri pussikeitoilla"
Metsä antaa rauhaa, elinvoimaa, iloa, yhteenkuuluvuutta, sieniä, marjoja, hyvää ilmaa hengittää. Metsä on ehdottomasti paras paikka. Jos en pääse metsään yksin kuljeskelemaan ja oleilemaan aika ajoin, tunnen itseni väsyneeksi ja kurjaksi.
Olen niin suomalainen, että rakastan metsää yli kaiken. Metsässä ei ole mitään pelottavaa ei päivällä ei yöllä. Tykkään yhtä paljon suurkaupungista ja ihmisvilinästä. Parasta on jos voi oleilla kummassakin vuorotellen. Jos pitäisi valita valitsisin metsän. Se on paras ystäväni . Oikeastaan kuolisin jos en pääsisi metsän rauhaan.
Ja huomena sinne taas pääsekin mikä on suuri ilo. Kaikki muuttolinnut ja heräävä luonto.
alotukseen,,,,
Metsä on ihana paikka, siellä todellakin rentoutuu , saa olla yhtä luonnon kanssa,
puolisoni kanssa vietimme paljon aikaa metsässä
pitkiä marjastusreissuja ja muutenki lenkkeiltiin,
joka kesä teimme saunavihdat koko vuodeksi, laiton ne pakastimeen, joulunaki aina tuore saunavihta kuin just luonnosta olisi tehty,
--- muistan erään syksyn, oli aika viileetä ja hieman kostee ilma, olimme monta tuntia mettäreisussa, olimme menneet hieman liian kausa,
alkoi paleltaa, ja väsyttää sillon koin kuinka mahtava ja suuri on luonto, tunsin itteni hyvin pieneksi ja avuttomaksi,
onneksi kuiten voimat riitti kylän pintaan asti,
joten aina on myös huomioitava metsässä vietettävä aika ja omat voimat,
yksin ei kannata kovinkaa pitkiä reissuja tehdä, aina kannattaa ottaa kompassi mukaan ettei tule eksymis vaaraa,
myös kännykkä on hyvä olla mukana jos on linkkiyhteydet kunnossa, kaikissa erämaissa ei ole puheinyhteys mahdollisuutta,
myös evästä mukaan,
muuten en ole koskaan kokenu metsää vaaralliseksi,
Minusta metsä ei ole pelottava jos sinne ei ole kadonnut ihmisiä
vanha alotus ja otsikko
MUTTA
itse nuorena ja terveenä kävin paljon metsässä lenkillä,
meidän silloisella paikkaunnalla oli kymmeniä kilometrejä pitkiä pururatoja mettässä käin usein montakertaa viikossa lenkillä töitten jälkee ja vapaapäivinä,
mutta sitten alkoin kuulua kummia, siellä oli kuulemma karhuja ja susiaki, sitten mulla nousi tukka pystyyn vieläki hirvittää
usein kyllä näin hirviä, mutta niitä en pelänny,
kerran näin suden laatikorivien vieressä
siellä sai kirjoittaa lenkkeilijät nimensä ja kuinka pitkiä lenkkejä teki,
susi säikäytti minut olin just tullu mutkan takaa suoralle osuudelle josta nain noin 200 mt päässä suden nuuhkimassa ilmaa,
auta armia kun syd. hyppäs kurkkuun, jähmetyin kivipatsaaksi ja heti perruutin takasi sinne mutkantaakse ja lähdin sjuoksemaan takasi kohti kaupunkia, olin kuolla siihen paikkaan, kun rintaa puristi ja pelotti ja juoksin ja juoksin ja aina vilkuilin taaksen tuleeko perässä, luojalle kiitso ei näkyny, jos se olisi haistanu minut oliskohan se juossu mun perään, ken tietää, mutta sen jälkeen olen pelänny metsään menemistä yksin, aina on ollu sen jälkeen puoliso mettä reissuilla mukana,
hyii kauheeta siellä on kuhissu karhuki pensaantakana kun olen yksin ollu lenkillä aivan hirveetä jälkeenpäin aateltuna,
siinäki on luoja ollu mun suojelusenkelinä ettei mulle niillä reissuilla mitään pahaa tapahtunu,
metsä on ihana paikka siellä SIELU rauhottuu ja lepää,
k
Suomen metsät on hakattu, ei tartte enää mettään mennä.