Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Porvoosta puuttuu olutravintola!

Väiski Koponen

Kuppiloitahan Porvoossa on jo pilvin pimein, mutta yhtäkään ei voi edes hyvälläkään mielikuvituksella kutsua olutravintolaksi! Paahtimossa on jonkin näköinen valikoima , mutta sielläkin ongelmana on se että vaihtuvuutta ei juurikaan ole. Samat tylsät oluet notkuvat kylmäkaapissa vuodesta toiseen, mutta onneksi hanoissa on sentään viime aikoina näkynyt maukkaita suomalaisia pienpanimooluita. Ja onhan siellä myös ollut Diamond Bevragesin amerikan ja tanskan teemaviikot, joten tämä tekee Paahtimosta tällä hetkellä Porvoon ykköspaikan.

Sitten tämä tuorein tapaus, O'Malley's.

S-kanavan sivuilla lukee seuraavasti:

"– Haluamme tarjota asiakkaille laadukkaita tuotteita ja loistavaa palvelua, kertoo ravintolapäällikkö Elina Hellberg. Olutvalikoimamme on erittäin laaja ja voisikin todeta, että O'Malley's on kohtaamispaikka kaikille laatutietoisille ja elämyksennälkäisille maistelijoille sekä urheilun ystäville."

Lause; "olutvalikoimamme on erittäin laaja", herätti tietysti itseni kaltaisessa olutharrastajassa suurta mielenkiintoa ja päätin mennä paikan päälle. Pettymys oli suuri kun vastassa oli baaritiskillä sojottava Hartwallin muutaman hanan torni, sekä pieni kylmäkaappi jossa noin seitsemää eri olutta. Tämäkö on "laaja valikoima??!!” Hoh Hoijaa!

Entäs palvelu? Jos baarimiolla ei ole sen enempää tietämystä oluesta kuin että se on joko tummaa tai vaaleaa, niin silloin ollaan jo pahasti metsässä. Ei auta edes hyvä valikoima, jos ei sitten asiakas itse satu olemaan perillä asioista. Olutta pitäisi osata myös myydä, eli tuossa lyhyessä lainauksessa oli jo kaksi suurta valhetta!

Walters'issa tilanne on vieläkin surkeampi, enkä tiedä voiko sitä enää edes pubiksi kutsua remontin jälkeen.

Rafaels'in baarissa oli alussa jopa muutama itselleni maistamaton olut, mutta aivan niin kuin Paahtimossa valikoima on jämähtänyt paikoilleen ja jopa mennyt vielä huonompaan suuntaan. Ongelmana täälläkin, kuten kaikissa muissakin paikoissa paitsi Paahtimossa, on liian pienet kylmätilat sekä sopimushanat (Koff), johon ei voi tuoda hanatavaraa esim. pienpanimoilta. Lisäksi Rafaelsiin on pesiytynyt tietty porukka joka kittaa bulkkikuraa (lue: Koff ,Hartwall Olvi ym.). Toisaalta, sen mukaan on asiakaskunta mitä tarjonta!

Old Townissakin voisi hyvinkin olla laaja valikoima kotimaisia pienpanimo tuotteita mitä myydä turisteille. Mutta kuten kaikissa Porvoolaisissa ”pubeissa”, kyvyt ja ymmärrys ei vain riitä pyörittämään nykyaikaista olutravintolaa.

Jos haluaa tänä päivänä tituleerata itsensä olutravintolaksi, niin pitäisi olla vähintään 50 pullotuotteen valikoima, josta 20 jatkuvasti vaihtuvia uutuuksia/kausioluita, sekä omassa omistuksessa olevat minimissään 10 hanaa joihin ravintoloitsija itse päättää mitä oluita laittaa. Olutmaailma on muuttumassa myös täällä suomessa. Yhä suurempi joukko haluaa maistella uusia mielenkiintoisia oluita niin suomesta kuin maailmalta, mutta Porvoo taitaa vieläkin olla niin takapajula, että uutiset pienpanimo-buumista eivät ole kantautuneet tänne asti.

Mielellään sitä nauttisi hyvästä oluesta näin kävelyetäisyydellä kotoa, mutta tällä hetkellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hypätä bussiin ja pyyhkäistä helsinkiin joka kerta kun haluaa käydä muutamalla.

4

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihminen1

      Nyt tuli kyllä paljon asiaa , hienoa! Mietiskelin tässä vaan että ei täällä Porvoossa taida enää asiakkaita riittää muualle kuin näihin tuttuihin perus kapakoihin missä on totuttu käymään torin kupeessa. Heti jos tulee uusi paikka niin heti siitä kaivetaan ne huonot puolet esiin eikä anneta mahdollisuutta. Olisi toki hienoa jos porvooseenkin saataisiin olutbaari!

    • Porvoolainen kaljan

      Porvoon keskustan läheisyydessä asuu sen 20 000 ihmistä. Ei täällä riitä kuluttajia, sinun kaipaamillesi tuotteille. Ei vaan ole maksuvoimaa.

      Että sen kun menet stadiin.

      • kaikki tuhottu

        oli joskus sellainen vihreä kaunis jugend talo NIMBUKSEN takana

        siellä hyvin vanha viihtyisä kellari ravintolat

        jossa Jussi Kylätasku piti hienoja puheita ja monet muut

        mutta sitten ne kaikki pantiin kaivinkoneilla mäsäksi


        kaikki on pantu Porvoossa mäsäksi kun pitää olla niin hienoa ja erinomaista


        ja kaikki henki, sielu on hävinnyt


        puheenaiheet ovat vain kuukautis rättien tasoa


    • Kun joku

      pystyisi yhdistämään Populuksen hengen ja hyvän olutlaatutarjonnan, menestys olisi taattu.
      Populuksesta on tosin mennyt niin pitkä aika,ettei sen 60-luvun hengen tuntijoita Porvoossa taida kovin montaa henkilöä enää olla. Tiedän jonkun mutta en tiedä ketään, kuka panostaisi tähän kulttuuripläjäykseen oikealla tavalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe