Jaar EI Guggikselle. Suomalaiset RASISTEJA.

Caisa SivelliN

Kuvataiteilija Alfredo Jaar arvostaa Suomen kulttuuritarjontaa, mutta ihmettelee maahanmuuttopolitiikkaa

Alfredo Jaar sytyi Chilessä 1956, mutta vietti lapsuutensa Martiniquen saarella. Perhe palasi Chileen juuri ennen kuin Augusto Pinochet ja tämän sotilasjuntta kaappasivat vallan. Nuori Jaar opiskeli elokuvaohjausta ja arkkitehtuuria. New Yorkiin hän muutti 1980-luvulla.


- Vuonna 1995 Suomessa oli viisi miljoonaa asukasta. Jos Suomella olisi ollut normaali maahanmuuttopolitiikka, kuten muulla Euroopassa, täällä olisi asunut miljoona maahanmuuttajaa. Nämä ovat puuttuvien maahanmuuttajien passit.

Vaikka Alfredo Jaar on merkittävä kansainvälinen tekijä, hän pitää enemmän arvossaan taiteen kansallisia virtauksia ja paikallista luomisvoimaa. Guggenheim-museota hän ei mielellään näkisi Helsingissä


YLE UUTISET 8.4.2014

1

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jeremiah

      Ulkomaalaisena sanon, että minä en pääse mihinkään vittu taidepiireihin juuri suomalaisten uppiniskaisuuden vuoksi. Taiteilijan pitää auttaa toisiaan, mutta ne vain kilpailevat apurahasta, näyttelystä. Kaikki jäsenhakemusportaikot ovat vittumaisia sisäpiiripaskoja. Lisäksi Suomessa taide on yksitoikkoista eikä mene kaupaksi.

      Tänään muuten oli ilo päivä kun pizzeria Auringossa Pasilassa näin, ja näin mä toki kauan sitten sen, taideseinämaalauksen, jota teki kenties turkkilainen - ei väliä, mutta se seinämaalaus oli niin hieno siinä, että näin.

      Kukaan ei tarjoa minulle mitään taidetilausta vaikka kuinka kysyy. Eivät ottaneet edes johonkin peräkylätaiteilijaseuraan. Syynä ulkomaalaistaustaisuus.

      Välillä ei edes jaksa hakea kunnolla juuri sen takia että tietää että ei ne ota. Mitä taidetta teen? Enemmän tai vähemmän rauhallista, sillä tyyliini ei kuulu pyssyllä ampuminen. Ketään ei kiinnosta. Suomessa on vitusti, anteeksi kielen käytöni, töitä taiteilijalle, tyyliin kahvilaseinämaalaus, mutta vitut, kukaan saatana edes vilkaise taiteilijan suuntaan. Palkkaavat mieluummin paikallisen pöllön. Minne ulkomaalaisena taiteilijana menisin?

      Mitä järkeä jäsenvalinnassa? Taidetta ei voi arvota. Jos ei ole näyttelykokemusta ei pääse jäseneksi, jos ei pääse jäseneksi ei saa apurahaa, jos ei saa apurahaa, niin ei ole rahaa väreihin, jos ei ole materiaaleja, niin ryöstän suomalaisen, jos ryöstän suomalaisen, niin pääsen vankilaan, jos pääsen vankilaan....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      308
      3044
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      124
      2057
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2043
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1399
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe