Pesän velka

Olen yleistestamentin saaja. Olin perunkirjoituksessa missä leski oli ilmoittanut vainajan omaisuudet. Hänellä oli ollut 9000 € velkaa. ja 10000 rahaa. Miksi pankki oli jo kuitannut tuon 9000 € varoista pois. Ei jäänyt rahaa pesänselvitykseen mikä tarvitsisi tehdä. Kun on huomattavasti kysymyksiä.
4147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Esittämiesi lukujen valossa et oikeastaan ole menettänyt mitään ja kyllä hautaus sekä pesän velat huomioidaan ennen perinnön jakamisia. Yksilöimättömien kysymystesi vastauksina kuoleman jälkeiset tilitapahtumat saa osakas yksinkin pankista. Käräjäoikeuden määräämä pesänselvittäjä ei välttämättä pöyhi yhden osakkaan/testamentin saajan uteluja kuolemaa edeltävältä ajalta, vaikka valtuudet riittävätkin.
Pesänselvittäjää on jonkun osakkaan haettava, eikä sitä välttämättä varattomaan pesään edes määrätä tai kukaan asiantuntija ei anna suostumustaan ryhtyä ehdolle.
Pesänselvittäjä olisi ensitöikseen maksanut normaalit hautauskulut ja pesän velat, eikä sinulle olisi perintöä jäänyt. Pesänselvittäjän/-jakajan hakijana sinä olisit maksanut siis palkkion omasta pussistasi. Vaikka varoja olisi hukkunut runsaasti viime vuosina, niin omien varojensa lahjoittamistakaan ei rajoita sinulle tehty testamentti jos et ole rintaperillinen.

Äänestä
  • Joo. Oli vaan perunkirjoitus ja huvitti se että luulin että osakkaan luvan tarvitsee velan maksuun. Siinä vaan luki mitä vainajan varoista oli maksettu.

    Äänestä

  • kysymystä kirjoitti:

    Joo. Oli vaan perunkirjoitus ja huvitti se että luulin että osakkaan luvan tarvitsee velan maksuun. Siinä vaan luki mitä vainajan varoista oli maksettu.

    Ei kaikkien osakkaiden lupaa tarvita velkojen maksuun. Leski voi hyvin hoitaa vainajan laskujen maksun ja oikeastaan täytyykin hoitaa, siihen asti kun pesässä riittää varat. Ei siihen lupia tarvitse, pakko ne on maksaa vainajan velat ensin pois ja sitten perilliselle jää jotain jos jää.

    Äänestä

  • kysymystä kirjoitti:

    Joo. Oli vaan perunkirjoitus ja huvitti se että luulin että osakkaan luvan tarvitsee velan maksuun. Siinä vaan luki mitä vainajan varoista oli maksettu.

    No joo, ihmettelyysi on aihetta. Kyllähän pesä on osakkaiden yhteishallinnossa, vaikka leski toimii perunkirjoituksessa pesän luovuttajana. Ellei velkojat ole olleet ehtojen mukaisesti niskassa, niin velan maksu on ollut mielestäni ennenaikaista hötkyilyä. Ehkä leski on turhaan säikkynyt yleistestamenttia tai jotain muuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymystä kirjoitti:

Olen yleistestamentin saaja. Olin perunkirjoituksessa missä leski oli ilmoittanut vainajan omaisuudet. Hänellä oli ollut 9000 € velkaa. ja 10000 rahaa. Miksi pankki oli jo kuitannut tuon 9000 € varoista pois. Ei jäänyt rahaa pesänselvitykseen mikä tarvitsisi tehdä. Kun on huomattavasti kysymyksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu