Taas tämmönen hallituspalstalla

varsin tylsää

1

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rekkamiesmäooonn

      Tälläinen tuo mesooja on

      | Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut porvoolaisen, vuonna 1950 syntyneen miehen kunnianloukkauksesta 40:ään seitsemän euron päiväsakkoon eli yhteensä 280 euron sakkoihin.

      Mies kirjoitteli vuonna 2008 huhtikuun ja lokakuun välisenä aikana internetin keskustelupalstoille kahdesta sosiaalityöntekijästä valheellisia tietoja ja vihjauksia. Mies nimesi kirjoituksissaan naiset.

      Mies oli tuomittu samojen naisten kunnian loukkaamisesta jo vuonna 2007. Sen tuomion jälkeen loukkaavien lappujen tulo loppui, mutta vuonna 2008 mies jatkoi törkykirjoituksiaan internetissä.

      Sosiaalityöntekijät olivat olleet mukana miehen lapsia koskeneessa huostaanotossa.

      Mies kiisti syytteen. Hän väitti kirjoittaneensa internetiin vain totuudenmukaisia asioita ja että hänen tarkoituksenaan ei ole ollut loukata ketään.

      Oikeus katsoi, että mies on syyllistynyt siihen rikokseen, josta hänelle on vaadittu rangaistusta. Kirjallisina todisteina esitetyt lähes sata tulostettua kirjoitusta osoittavat oikeuden mukaan, että viestien sisältö on loukannut naisten kunniaa.

      – Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan sananvapauden piiriin kuuluvat myös yliampuvasti ja kärjekkäästi ilmaistut mielipiteet. Sananvapaus ei kuitenkaan koske valheellisia väitteitä rikollisesta toiminnasta, käräjäoikeus perustelee päätöstään.

      Käräjäoikeus otti rangaistusta mitatessaan huomioon, että mies on tuomittu aiemminkin samoihin henkilöihin pitkälti samoista syistä kohdistuneista kunnianloukkauksista. Sakkorangaistus oli kuitenkin oikeuden mukaan riittävä ja oikeudenmukainen seuraamus.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      129
      7676
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      93
      7244
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      30
      7170
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      6
      6340
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6321
    6. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      111
      5687
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      46
      5458
    8. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      70
      5313
    9. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      47
      5180
    10. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      4985
    Aihe