Toinen kuoli

Minulla OLI kaksi Rotta-Neitiä. Toinen kuoli kasvaimeen. Kertokaa miten tästä eteen päin. Neiti on nyt yksinäinen. Otanko sille kaverin?
Vai onko lopun elämästään yksin. On nyt 21 kuukautta vanha.
4249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen pahoillani menetyksestänne.
Rottasi todennäköisesti tulee suremaan ystävänsä pois menoa ja pahimmassa tapauksessa se voi menehtyä itsekin suruun.Nyt on tärkeää,että pidät yksinäiselle paljon seuraa ja hyväilet sitä,jos aikasi ei kuitenkaan riitä niin sinuna hankkisin sille kaverin,toimeen ne taatusti tulevat ja.

Äänestä

Kannatan toisen rotan hankkimista kaveriksi ellei oma aikasi riitä. Itseltäni on menehtynyt yksi yli puoli vuotta sitten ja silloin näitä veijareita oli minulla kaksi. Huomasin kuinka tämä yksin jäänyt rotta ikävöi ja hankin sille kaverin. Rottani olotila koheni huomattavasti ja hyvin hyväksyi kaverinsa.

Äänestä
  • Muista miettiä sitäkin, että jos otat vanhalle kaverin, ota kaksi, koska vanhempi tulee lähtemään ensin pois ja sitten taas uusi olisi yksin. Ja jos hankit kaverereita rotta-harrastuksesi jatkuu jälleen muutaman vuoden (ellet sitten löydä jostain vanhempaa rottaa sille kamuksi). Nykyinen rottasi on kyllä jo aika vanha, eli yksi vaihtoehto on pitää sille vaan hurjasti seuraa.

    Minulta kuoli sisaruksista toinen kuukausi sitten, olivat 1,5 v vanhoja. Jo muutamassa päivässä yksin jäänyt oli niin reppanan näköinen, että päädyin hankkimaan sille kaksi tenavaa kavereiksi --Rotta piristyi silmissä. Joku joskus sanoi, ettei rotta varsinaisesti kaipaisi pois mennyttä kaveria, vaan lajitoverin seuraa. Harkinnan paikka.

    Äänestä

Itse ainakin hommasin kaverin mun rottaselle, kun toinen kuoli. Pidin niitä ensin eri häkeissä ja annoin totutella varovasti toisiinsa vapaana ollessa.
Nyt mulla ei oo enää rottia, kun viimeksi mulla oli siskokset. Toiselle tuli syöpä ja vaikka toinen oli ihan terve, päätin lopetuttaa molemmat, koska en halunnut enää uusia rottia, enkä tykännyt ajatuksesta, että mussukkani joutuu olemaan ihan yksin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rottaa sureva kirjoitti:

Minulla OLI kaksi Rotta-Neitiä. Toinen kuoli kasvaimeen. Kertokaa miten tästä eteen päin. Neiti on nyt yksinäinen. Otanko sille kaverin?
Vai onko lopun elämästään yksin. On nyt 21 kuukautta vanha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu