8kk vanhan nukkuminen

Ongelma?

Minulla on kohta 8kk vanha tytär. Nyt viimeisen viikon aikana nukkuminen on muodostunut hiukan ongelmalliseksi.
Vauvamme on aina ollut hyvä nukkuja, yöllä on pienenkin vain syöty ja heti nukahdettu takaisin. Puolen vuoden paikkeilla hän lopetti itse yösyömisen. Unirytmi on ollut täysin samanlainen siitä asti. Nukkumaan on menty illalla 7 ja aamulla herätty klo 7. Päiväunia nukuttu n. 9-10.30 ja 14-15. Viimeisen viikon aikana rytmi on muuttunut kerta heitolla. Nukkumaan mennään illalla 7, mutta ilta 10 mennessä lapsi on usein herännyt 2-3 kertaa. Yöllä tyttö herää kukkumaan väsyneenä pariksi tunniksi, kunnes nousee aamulla ylös 5-6 aikaan, edelleen väsyneenä, muttei suostu takaisin nukahtamaan. Nukutan hänet syliin uudestaan, sänkyyn nukuttaminen on meillä hirveää huutoa. Onko normaalia, että tämän ikäisen unentarve muuttuu ihan yhdessä päivässä näin suuresti 14,5 tunnin nukkumisesta 11-12 tunnin nukkumiseen per päivä? Koitan uskotella itselleni, että yöheräämiset ovat vain lyhyt vaihe, (tyttö kun tuntuu päivisin väsyneeltä):) olen antanut tytölle oman huivini unirievuksi jos auttaisi, mutta ei ainakaan vielä. Omasta mielestäni vauvan kehityksessä ei ole suuria muutoksia tapahtunut muutamien päivien sisällä, joka voisi selittää rauhattomuuden. Tyttö on kova liikkumaan, usein herääkin siihen, että himaa itsensä sängyssä huonoon asentoon. Meillä siis koko hereillä olo aika liikutaan jollain lailla, kontataan, noustaan pystyyn, kävellään tukea vasten.. Jopa syöttötuolissa hän koittaa kovasti liikkua. Ainut uusi asia lähipäivien Aikana on, että neiti on oppinut seisomaan ilman tukea, mutta tuskin vaikuttaa merkittävästi uneen. Olisiko teillä jotain kikkoja saada lapsi nukkumaan yönsä rauhallisemmin? Niin ja hampaat tuskin vaivaa, särkylääkkeet kokeiltu :)

2

195

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dsbdhdkld

      Kuule, mikä tahansa uusi taito voi vaikuttaa merkittävästi nukkumiseen. Eli kyllä, myös se seisomaan oppiminen. Lisäksi vauva kasvaa ja kehittyy muutenkin koko ajan, joten hyväuninenkin vauva voi jossain vaiheessa yhtäkkiä nukkuakin huonosti. Valitettavasti se on ihan normaalia ja menee sitten aikanaan taas ohi.

    • täälläkin 8kk

      Mitäs jos laittaisit illalla vähän myöhemmin nukkumaan(esim.klo20)? Meillä ainakin yöt rauhoittuneet jos laittaa silloin nukkumaan kun on oikeasti jo väsynyt.
      Toki yöheräilyihin vaikuttaa myös uudet taidot, ja monet muut asiat. Tämä pienten elämä kun on täynnä vaikka minkälaisia "vaiheita" kohta voi taas nukkua yöt hyvin tai sitten ei ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1477
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      754
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      550
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      118
      533
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      420
    20. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      419
    Aihe