Palanut valo

Nyt kun on sitten kaivettu ne moottoripyörät esiin ja kokeiltu että ne pitkät valot varmaan palaa, ja koko kesän. Syyksi tähän pitkillä valoilla ajamiseen sanottiin olevan se että autoilijat ei huomaa pyörällä ajavaa niin helposti kun siinä on vaan yksi valo. Hyvä näin, nyt sitten ehdottaisin sellaista, näissä uusissa kotteroissa kun se lampun vaihto on työlästä, siihen asti kun saadaan auto lampunvaihtoom niin voitais ajaa kanssa pitkillä valoilla, näkyvyys olisi taattu. Minä onneton kun luulin että vastaantulevassa pärrässä oli jäänyt vahingossa pitkät päälle, niin vilautin pitkiä josta sain vastineeksi "keskarin".
7145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Keskarin näytteleminen on moukkamaista käytöstä keneltä tahansa. Pitkät päällä ajaminen on turhaa ja öykkärimaista käytöstä motoristeilta, joka kääntyy lopulta itseään vastaan. Etsimättä tulee mieleen muutama paljon tehokkaampi tapa tulla huomatuksi liikenteessä.

Ensinnäkin muulle liikenteelle pitäisi antaa aikaa huomata itsensä ja se tarkoittaa valitettavasti järjellisiä tilannenopeuksia varsinkin risteysalueella. Moottoripyörän huomaamiseen tarvitaan aikaa vielä enemmän kuin vaikkapa linja-auton huomaamiseen. Samalla kun antaa aikaa toisille huomata itsensä, motoristi antaa itselleen aikaa ja tilaa reagoida ja väistää tarvittaessa. Esimerkiksi traktorin perään pitää aina hidastaa eikä ohittaa sitä suoraan vaudissa. Valitettavasti tämä on monille meille motoristeille ihan mahdotonta, koska "mä ekaks, minä, minä, minä,.....". Tällaiselle keskarin näyttelijälle on luontevampaa häikäistä toisia ja näytellä keskaria perään.

Toinen juttu on, että pitäisi pysyä poissa katveista. Motoristin olisi järkevää yrittää tavoittaa autokuskin katse. Jos kaveri katsoo sinua, niin on mahdollista että hän myös näkee sinut. Yleensä menee muutama vuosi ennenkuin motoristi oppii ymmärtämään näitä liikenteen realiteetteja. Sitä voi vaikka tanssia molemmat keskarit pystyssä alasti huomioliiveissä pitkät päällä sen autoilijan edessä eikä se siltä huomaa sitä motoristia jos siinä välissä on etutolppa tai se motoristi etenee päätöntä vauhtia.

Tiedän tämä kommentin keräävän läjän miinusklikkauksia, mutta ei nämä tosiasiat silti siitä muuksi muutu. Niin ja olen kyllä motoristi itsekin ja morjestelen vastaantullessa, mutta keskaria en näyttele.

Äänestä
  • Moottoripöyräilyn aloittamista suunnittelevan on syytä tiedostaa itselleen se tosiasia, että laji on todella vaarallinen.

    Äänestä

"Moottoripöyräilyn aloittamista suunnittelevan on syytä tiedostaa itselleen se tosiasia, että laji on todella vaarallinen."

Niin on lomalennotkin. Kone kun tulee tonttiin, niin kuolonuhreja on yleensä monia satoja.........

Äänestä
  • Onhan se moottoripyöräily vaarallista... varsinkin jos ajat kuten tyypillinen suomalainen autoilija, katse n. 20 päässä, silmälaput, turvavälistä ei tietoakaan, liikaa tilannenopeutta (alle 80 km/h alueilla), ei ymmärrä mitä ennakointi tarkoittaa jne.

    Äänestä

  • 33 kesää ja elossa kirjoitti:

    Onhan se moottoripyöräily vaarallista... varsinkin jos ajat kuten tyypillinen suomalainen autoilija, katse n. 20 päässä, silmälaput, turvavälistä ei tietoakaan, liikaa tilannenopeutta (alle 80 km/h alueilla), ei ymmärrä mitä ennakointi tarkoittaa jne.

    Ei kannata aloittaa koko moottoripyöräilyä. Pienikin virhe oma tai toisin niin huonosti kävi. Myös täysin turha harrastus, turhaa saastuttamista, meteliä ja huono ajettava.

    Äänestä

  • pyöran myynyt kirjoitti:

    Ei kannata aloittaa koko moottoripyöräilyä. Pienikin virhe oma tai toisin niin huonosti kävi. Myös täysin turha harrastus, turhaa saastuttamista, meteliä ja huono ajettava.

    Se on sama henkilöautolla, peltikottero antaa vain harhan, että ollaan turvassa, mutta muutaman sekunnin välein tulee tiellä vastaan potentiaalinen kuoleman tuottaja, nokkakolari yli 80 vauhdista on sellainen tapahtuma, että seuraukset ovat vakavat, rekan kanssa lähes 100% hengenlähtö.

    Moottoripyörällä voi ajaa turvallisesti, jopa turvallisemmin, kuin autolla, mutta kaikilla ei ole fysiikka, kokemus ja pää siihen edellyttävässä tilassa.

    Äänestä

  • 33 kesää ja elossa kirjoitti:

    Onhan se moottoripyöräily vaarallista... varsinkin jos ajat kuten tyypillinen suomalainen autoilija, katse n. 20 päässä, silmälaput, turvavälistä ei tietoakaan, liikaa tilannenopeutta (alle 80 km/h alueilla), ei ymmärrä mitä ennakointi tarkoittaa jne.

    Jos taajamaoloissa noudattaa nopeusrajoituksia, ovat riskit vähäiset ja pyörä pysähtyy nopeasti.
    Turha pettää itseään neonliiveillä ja pitkillä valoilla. Ehkä valkoinen kypärä voisi ainakin maantiellä kiinnittää huomiota..oikeasti motoristi on aina yksin maailmaa vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näkymätön kirjoitti:

Nyt kun on sitten kaivettu ne moottoripyörät esiin ja kokeiltu että ne pitkät valot varmaan palaa, ja koko kesän. Syyksi tähän pitkillä valoilla ajamiseen sanottiin olevan se että autoilijat ei huomaa pyörällä ajavaa niin helposti kun siinä on vaan yksi valo. Hyvä näin, nyt sitten ehdottaisin sellaista, näissä uusissa kotteroissa kun se lampun vaihto on työlästä, siihen asti kun saadaan auto lampunvaihtoom niin voitais ajaa kanssa pitkillä valoilla, näkyvyys olisi taattu. Minä onneton kun luulin että vastaantulevassa pärrässä oli jäänyt vahingossa pitkät päälle, niin vilautin pitkiä josta sain vastineeksi "keskarin".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu