Pääsiäinen yksinäisyydessä

Valitettava totuus on, ettei sinua sieltä neljän seinän sisältä hakemaan, vaan on jotenkin saatava itsensä ulos. Jos et edes lenkkeile tai muuta sellaista harrasta, niin olisiko mahdotonta hankkia koira. Koira tutustuttaa uusiin ihmisiin ja pakottaa liikkeelle. Ja totuus on, että sitten et koskaan ole yksin.
Kait sinullakin nyt edes työkavereita on tai tuttavia? Voisihan sitä heidänkin seuraan hakeutua. Tai jonkin uuden harrastuksen kautta tutustella ihmisten kanssa.
Onhan nämä nettisaititkin. Itse luuhaan nyt yhdellä ammattisaitilla, kun aikaa on koivenleikkauksen jälkeen.
Koiran hankintaa suosittelen, ja jos et halua pennun kanssa ruveta taistelemaan, niin nyt on eläinsuojeluyhdistysten ja apulan kautta saatavilla aikuisiakin, minkä kanssa pääsee heti lenkkeilemään ja kulkemaan. Mutta harkinnan kautta ja tutustumalla kunnolla koiraan ennen päätöstä.

sätmän kirjoitti:

Valitettava totuus on, ettei sinua sieltä neljän seinän sisältä hakemaan, vaan on jotenkin saatava itsensä ulos. Jos et edes lenkkeile tai muuta sellaista harrasta, niin olisiko mahdotonta hankkia koira. Koira tutustuttaa uusiin ihmisiin ja pakottaa liikkeelle. Ja totuus on, että sitten et koskaan ole yksin.
Kait sinullakin nyt edes työkavereita on tai tuttavia? Voisihan sitä heidänkin seuraan hakeutua. Tai jonkin uuden harrastuksen kautta tutustella ihmisten kanssa.
Onhan nämä nettisaititkin. Itse luuhaan nyt yhdellä ammattisaitilla, kun aikaa on koivenleikkauksen jälkeen.
Koiran hankintaa suosittelen, ja jos et halua pennun kanssa ruveta taistelemaan, niin nyt on eläinsuojeluyhdistysten ja apulan kautta saatavilla aikuisiakin, minkä kanssa pääsee heti lenkkeilemään ja kulkemaan. Mutta harkinnan kautta ja tutustumalla kunnolla koiraan ennen päätöstä.

Lue lisää

Olen myös yksinäinen, kuten ap. Kotieläimiä en voi vaikean allergian vuoksi ottaa, joten minua tympii nämä ikuiset "ota koira"- jutut. Eläin ei korvaa ihmisseuraa. Eläimen kanssa ei keskustella päivänpolttavista kysymyksistä, eikä puuhastella ihmisten välisiä juttuja.

Aikuisiällä on erittäin vaikeaa löytää uusia ystäviä. Sosiaalisena luonteena juttelen ihmisille niin bussipysäkillä kuin kassajonossakin, vaan eipä tuosta ole uusia kaverisuhteita syntynyt. Ne, joilla on parisuhde, ovat vapaa-aikansa miehensä kanssa. Tämä on tietty ihan ymmärrettävää, koska nykyisin kaikilla on niin kiire, että parisuhteellekin on jätettävä aikaa. Loput viettävät aikaa lastensa ja heidän perheidensä kanssa.

Työtön tai itsenäistä työtä tekevä ei pääse hyödyntämään työpaikan ihmissuhdeverkostoja, eikä tuttavapiirissäni mointaa sellaista ihmistä olekaan jotka vapaa-ajallaan työkavereiden kanssa pyörisi.

Itse en ole lainkaan järjestö/ seuraihminen, vaikka olenkin sosiaalinen. Koen erittäin vastemieliseksi ajatukseksi mennä väkisin johonkin yhdistystoimintaan mukaan, vain siksi että EHKÄ sieltä löytyisi ystäviä. EHKÄ on painava sana tässä. Entä jos ei löydykään ketään? Olenko siellä pitkin hampain väkisin ja teeskentelen kiinnostunutta?

Nettideittailua harrastin monta vuotta, enkä löytänyt miestä. Se on asia erikseen, enkä tuota kumppanin löytämisen vaikeutta jaksa tässä ryhtyä avaamaan. Kun ei miestä löytynyt, etsin naiskavereita, eikä niitäkään löytynyt. Tapasin kaksi naista netin kautta, joista toinen oli mielenterv ongelmainen ja alkoi haastamaan riitaa minulle! Toisen kanssa tapasin pari kertaa, mutta olimme eri aallonpituudella. Koen, että ystävien löytäminen netistä on yhtä vaikeaa kuin parisuhteenkin.

Asun aika hiljaisessa kaupungissa. Ei täällä paljoa "kulttuuria" ole. Kesällä tietysti enemmän mahdollisuuksia olla ulkona ja harrastaa, mutta muulloin aika tympeää. Lenkkeilen ja uin - YKSIN. Eipä sieltä kavereita löydy. miehestä puhumattakaan! Rahatilanteen salliessa käyn maksullisissa tapahtumissa ja matkustan - YKSIN. Eli olen aktiivinen, mutta silti yksinäinen. Eilen kävin baarissa, join vain pari lasia viiniä. Siitäkin meni yöunirytmi sekaisin ja nyt väsyttää. Ei siis yhtään kiinnosta tässä iässä enää missään ravintoloissa juosta ja valvoa! Lisäksi asiakaskunta näytti olevan 20- vuotiaita tai pariskuntia.

Kirkko-kuulolla henkilölle tiedoksi, että täällä meidän paikkakunnalla on ollut seurakunnan sinkkuiltoja 20-30 vuotiaille, minne olen liian vanha. Minua ei "leirit" kiinnosta, enkä ole kokenut itseäni tervetulleeksi seurakunnan tapahtumiin. Tapahtumia on oikeastaan vain alkoholista/ traumasta toipuville, eli eheytymiskokoontumisia, nuorteniltoja, perhekerhoa, jumalanpalveluksia ja sitten niitä pienen pienen piirin tapaamisia jonne ulkopuolisen on vaikea mennä. Sisäänlämpiävää porukkaa - valitettavasti : ( Tässä olisi seurakunnilla ajattelemisen aihetta.. Lohtua saan TV7 : sta ja Raamatusta. Jeesus on paras ja ainoa oikea ystäväni ja rakkaani : )

myösyksin kirjoitti:

Olen myös yksinäinen, kuten ap. Kotieläimiä en voi vaikean allergian vuoksi ottaa, joten minua tympii nämä ikuiset "ota koira"- jutut. Eläin ei korvaa ihmisseuraa. Eläimen kanssa ei keskustella päivänpolttavista kysymyksistä, eikä puuhastella ihmisten välisiä juttuja.

Aikuisiällä on erittäin vaikeaa löytää uusia ystäviä. Sosiaalisena luonteena juttelen ihmisille niin bussipysäkillä kuin kassajonossakin, vaan eipä tuosta ole uusia kaverisuhteita syntynyt. Ne, joilla on parisuhde, ovat vapaa-aikansa miehensä kanssa. Tämä on tietty ihan ymmärrettävää, koska nykyisin kaikilla on niin kiire, että parisuhteellekin on jätettävä aikaa. Loput viettävät aikaa lastensa ja heidän perheidensä kanssa.

Työtön tai itsenäistä työtä tekevä ei pääse hyödyntämään työpaikan ihmissuhdeverkostoja, eikä tuttavapiirissäni mointaa sellaista ihmistä olekaan jotka vapaa-ajallaan työkavereiden kanssa pyörisi.

Itse en ole lainkaan järjestö/ seuraihminen, vaikka olenkin sosiaalinen. Koen erittäin vastemieliseksi ajatukseksi mennä väkisin johonkin yhdistystoimintaan mukaan, vain siksi että EHKÄ sieltä löytyisi ystäviä. EHKÄ on painava sana tässä. Entä jos ei löydykään ketään? Olenko siellä pitkin hampain väkisin ja teeskentelen kiinnostunutta?

Nettideittailua harrastin monta vuotta, enkä löytänyt miestä. Se on asia erikseen, enkä tuota kumppanin löytämisen vaikeutta jaksa tässä ryhtyä avaamaan. Kun ei miestä löytynyt, etsin naiskavereita, eikä niitäkään löytynyt. Tapasin kaksi naista netin kautta, joista toinen oli mielenterv ongelmainen ja alkoi haastamaan riitaa minulle! Toisen kanssa tapasin pari kertaa, mutta olimme eri aallonpituudella. Koen, että ystävien löytäminen netistä on yhtä vaikeaa kuin parisuhteenkin.

Asun aika hiljaisessa kaupungissa. Ei täällä paljoa "kulttuuria" ole. Kesällä tietysti enemmän mahdollisuuksia olla ulkona ja harrastaa, mutta muulloin aika tympeää. Lenkkeilen ja uin - YKSIN. Eipä sieltä kavereita löydy. miehestä puhumattakaan! Rahatilanteen salliessa käyn maksullisissa tapahtumissa ja matkustan - YKSIN. Eli olen aktiivinen, mutta silti yksinäinen. Eilen kävin baarissa, join vain pari lasia viiniä. Siitäkin meni yöunirytmi sekaisin ja nyt väsyttää. Ei siis yhtään kiinnosta tässä iässä enää missään ravintoloissa juosta ja valvoa! Lisäksi asiakaskunta näytti olevan 20- vuotiaita tai pariskuntia.

Kirkko-kuulolla henkilölle tiedoksi, että täällä meidän paikkakunnalla on ollut seurakunnan sinkkuiltoja 20-30 vuotiaille, minne olen liian vanha. Minua ei "leirit" kiinnosta, enkä ole kokenut itseäni tervetulleeksi seurakunnan tapahtumiin. Tapahtumia on oikeastaan vain alkoholista/ traumasta toipuville, eli eheytymiskokoontumisia, nuorteniltoja, perhekerhoa, jumalanpalveluksia ja sitten niitä pienen pienen piirin tapaamisia jonne ulkopuolisen on vaikea mennä. Sisäänlämpiävää porukkaa - valitettavasti : ( Tässä olisi seurakunnilla ajattelemisen aihetta.. Lohtua saan TV7 : sta ja Raamatusta. Jeesus on paras ja ainoa oikea ystäväni ja rakkaani : )

Lue lisää

Pakollahan sua ei sieltä kukaan hae ja ystävysty se on selvä, mutta olisikohan noissa asenteissakin toisia ihmisiä kohtaan parannettavaa. Jos yrittäisit suhtautua näihin kuppikuntiin avoimin mielin ja antaisitten niillekin mahdollisuuden näyttää mahdutko mukaan vai et.
Jos asenne on, että ei kukaan halua ja en minä, niin niinpä siinä tahtoo sitten käydäkkin.
Onhan se hyvä, että lohtua löytyy sieltä raamatusta, mutta täällä päin on ainakin kaikenikäisten keskustelupiiri juuri raamatun pohjalta, että sieltä löytyisi niitä samanhenkisiä.
Itse vain olen koiraihminen henkeen ja vereen, yllätys on ollut melkoinen, kuinka usein kohdalle sattuu samanmoinen ihminen ja ikää ei siinä kysellä.

sätmän kirjoitti:

Pakollahan sua ei sieltä kukaan hae ja ystävysty se on selvä, mutta olisikohan noissa asenteissakin toisia ihmisiä kohtaan parannettavaa. Jos yrittäisit suhtautua näihin kuppikuntiin avoimin mielin ja antaisitten niillekin mahdollisuuden näyttää mahdutko mukaan vai et.
Jos asenne on, että ei kukaan halua ja en minä, niin niinpä siinä tahtoo sitten käydäkkin.
Onhan se hyvä, että lohtua löytyy sieltä raamatusta, mutta täällä päin on ainakin kaikenikäisten keskustelupiiri juuri raamatun pohjalta, että sieltä löytyisi niitä samanhenkisiä.
Itse vain olen koiraihminen henkeen ja vereen, yllätys on ollut melkoinen, kuinka usein kohdalle sattuu samanmoinen ihminen ja ikää ei siinä kysellä.

Lue lisää

Mutta minähän nimenomaan olen sosiaalinen ja harrastan/ kuljen ulkona sekä lenkillä että tapahtumissa. En kökötä koko ajan kotona. Ei niitä oikeita ystäviä niin vaan löydy.

Minulla ei ole mitään eläimiä vastaan, mutta se että sinä olet henkeen ja vereen koiraihminen, ei tarkoita sitä että muutkin olisivat ja saisivat juuri siitä iloa elämäänsä. Ihan yhtä lailla voisi painostaa jotakin menemään oopperaan/ aloittaa käsityöharrastuksen tai sukellusharrastuksen. Me ihmiset kun olemme niin erilaisista asioista kiinnostuneita, että meitä ei voi pakottaa samaan muottiin.

Kävin pari kertaa kokeilemassa erästä seurakunnan kerhoa. En kokemut olevani tervetullut. Siksi olen harjoittanut uskontoakin pääasiassa yksin. Ehkä sitten jonkun "lahkon" piiriin pääsisi helpommin, mutta en oikein tunne noita erilaisia seurakuntia niin hyvin, että ymmärtäisin mikä ero niiden ideologioilla on.

myösyksin kirjoitti:

Mutta minähän nimenomaan olen sosiaalinen ja harrastan/ kuljen ulkona sekä lenkillä että tapahtumissa. En kökötä koko ajan kotona. Ei niitä oikeita ystäviä niin vaan löydy.

Minulla ei ole mitään eläimiä vastaan, mutta se että sinä olet henkeen ja vereen koiraihminen, ei tarkoita sitä että muutkin olisivat ja saisivat juuri siitä iloa elämäänsä. Ihan yhtä lailla voisi painostaa jotakin menemään oopperaan/ aloittaa käsityöharrastuksen tai sukellusharrastuksen. Me ihmiset kun olemme niin erilaisista asioista kiinnostuneita, että meitä ei voi pakottaa samaan muottiin.

Kävin pari kertaa kokeilemassa erästä seurakunnan kerhoa. En kokemut olevani tervetullut. Siksi olen harjoittanut uskontoakin pääasiassa yksin. Ehkä sitten jonkun "lahkon" piiriin pääsisi helpommin, mutta en oikein tunne noita erilaisia seurakuntia niin hyvin, että ymmärtäisin mikä ero niiden ideologioilla on.

Lue lisää

Hupsista, vai lahkojen piiriin. Minä nyt olen lahkojen keskellä kasvanut ja suvusta löytyy joka lähtöön. Jos olet kirkon oppeja lähinnä, niin helluntalaisista löytyy aina intoa. Jehovathan oikein tyrkyttävät uskoaan..mutta jos nämä ei kolahdakkaan, niin vaikeampi niistä on eroon päästä. Tietty etukäteis tutkiskelu ja harkinta on tiukasti paikoillaan.
Meillä on lähtökohdat hiukka erilaiset. Olen tosi pienelle paikkakunnalle muuttanut yrittäjä, eli olen melkein aina yksin. Vastapainona olen suuren perheen yksinhuoltaja, joten aika on aina kortilla. Ei ole kodin ulkopuolisia harrastuksia, eikä iltaisin jaksa rientoihin lähteä ja niihin on matkaa.
Yksinäisyys silti aina joskus nipistelee, mutta sitten yritän järjestää itseni ihmisten ilmoille.
Nykyaikanahan on melkein kauhistus ihminen, joka puhuu. Katsotaan kieroon ja oitis käynnistyy mietintä, minkä sortin tautia hän sairastaa jos vaikka skitsofreenikko. Puhuminen on kaupungissa melkein kiellettyä. Uskallappa jollekin lapselle edes hymyillä saati auttaa, niin olet pedofiili. Ja sitten ihmetellään,miksi ihmiset vieraantuu toisistaa eivätkä välitä.
Oletko miettinyt jotain vapaaehtoistyötä, esim. jonkin yhdistyksen kautta. Useinhan ne etsivät talkooapua, milloin mihinkin hommaan. Siellä ainakin juttuseuraa saisi ilman hullunleimaa otsassa.
Minä olen yrittänyt mennäkin sellaisiin tapahtumiin, mitä en ole aiemmin kokeillut ja joskus olen positiivisesti yllättynytkin. Mitä noihin koiriin tulee, minulla oli kymmenien vuosien tauko, mutta sitten innostuin sattumalta uudestaan. Hankin aikuisen koiran puoli huolimattomasti, mitä en suosittele kenellekään, mutta ammatti on jo sellainen, mikä sitoo, joten ei siinä suuria muutoksia elämään tullut. Mutta on siitä karvakamusta seuraa ja eräänlainen turvakin yksin kulkiessa.
Tämä nettiavaruus on kyllä minulle avannut monia väyliä ihmisten kanssa mielipiteitten vaihtoon. Välillä käydään niin tiukkaa keskustelua, että ihan pitää itseään nipistääkin, että tällaiseenkin sitä pystyy kuin haluaa.
En ole seurustellut eron jälkeen, enkä koe haluavani jakaa arkea nyt kenenkään muun kanssa kuin lasteni. Sattumalta vaihdetut viestit ja kuulumiset riittävät nyt. Minulla ei vain yksinkertaisesti riitä aika. Tietysti välillä kaipaan sitä olkapäätäkin, mutta katsotaan jos joskus sellainen osuu kohdalle, mutta ei väen vängällä.
Toivottavasti nyt edes jonkilaista ajatusta heräsi. Rauhallista pääsiäistä.

myösyksin kirjoitti:

Olen myös yksinäinen, kuten ap. Kotieläimiä en voi vaikean allergian vuoksi ottaa, joten minua tympii nämä ikuiset "ota koira"- jutut. Eläin ei korvaa ihmisseuraa. Eläimen kanssa ei keskustella päivänpolttavista kysymyksistä, eikä puuhastella ihmisten välisiä juttuja.

Aikuisiällä on erittäin vaikeaa löytää uusia ystäviä. Sosiaalisena luonteena juttelen ihmisille niin bussipysäkillä kuin kassajonossakin, vaan eipä tuosta ole uusia kaverisuhteita syntynyt. Ne, joilla on parisuhde, ovat vapaa-aikansa miehensä kanssa. Tämä on tietty ihan ymmärrettävää, koska nykyisin kaikilla on niin kiire, että parisuhteellekin on jätettävä aikaa. Loput viettävät aikaa lastensa ja heidän perheidensä kanssa.

Työtön tai itsenäistä työtä tekevä ei pääse hyödyntämään työpaikan ihmissuhdeverkostoja, eikä tuttavapiirissäni mointaa sellaista ihmistä olekaan jotka vapaa-ajallaan työkavereiden kanssa pyörisi.

Itse en ole lainkaan järjestö/ seuraihminen, vaikka olenkin sosiaalinen. Koen erittäin vastemieliseksi ajatukseksi mennä väkisin johonkin yhdistystoimintaan mukaan, vain siksi että EHKÄ sieltä löytyisi ystäviä. EHKÄ on painava sana tässä. Entä jos ei löydykään ketään? Olenko siellä pitkin hampain väkisin ja teeskentelen kiinnostunutta?

Nettideittailua harrastin monta vuotta, enkä löytänyt miestä. Se on asia erikseen, enkä tuota kumppanin löytämisen vaikeutta jaksa tässä ryhtyä avaamaan. Kun ei miestä löytynyt, etsin naiskavereita, eikä niitäkään löytynyt. Tapasin kaksi naista netin kautta, joista toinen oli mielenterv ongelmainen ja alkoi haastamaan riitaa minulle! Toisen kanssa tapasin pari kertaa, mutta olimme eri aallonpituudella. Koen, että ystävien löytäminen netistä on yhtä vaikeaa kuin parisuhteenkin.

Asun aika hiljaisessa kaupungissa. Ei täällä paljoa "kulttuuria" ole. Kesällä tietysti enemmän mahdollisuuksia olla ulkona ja harrastaa, mutta muulloin aika tympeää. Lenkkeilen ja uin - YKSIN. Eipä sieltä kavereita löydy. miehestä puhumattakaan! Rahatilanteen salliessa käyn maksullisissa tapahtumissa ja matkustan - YKSIN. Eli olen aktiivinen, mutta silti yksinäinen. Eilen kävin baarissa, join vain pari lasia viiniä. Siitäkin meni yöunirytmi sekaisin ja nyt väsyttää. Ei siis yhtään kiinnosta tässä iässä enää missään ravintoloissa juosta ja valvoa! Lisäksi asiakaskunta näytti olevan 20- vuotiaita tai pariskuntia.

Kirkko-kuulolla henkilölle tiedoksi, että täällä meidän paikkakunnalla on ollut seurakunnan sinkkuiltoja 20-30 vuotiaille, minne olen liian vanha. Minua ei "leirit" kiinnosta, enkä ole kokenut itseäni tervetulleeksi seurakunnan tapahtumiin. Tapahtumia on oikeastaan vain alkoholista/ traumasta toipuville, eli eheytymiskokoontumisia, nuorteniltoja, perhekerhoa, jumalanpalveluksia ja sitten niitä pienen pienen piirin tapaamisia jonne ulkopuolisen on vaikea mennä. Sisäänlämpiävää porukkaa - valitettavasti : ( Tässä olisi seurakunnilla ajattelemisen aihetta.. Lohtua saan TV7 : sta ja Raamatusta. Jeesus on paras ja ainoa oikea ystäväni ja rakkaani : )

Lue lisää

Totta, että kaikille muille on kuorojakin, mutta ei 70-vuotiaille, tai jos on, niin niissä veisataan hautajaisvirsiä, mitä taas ei esim. miespuoliset 7-kymppiset siedä, siksi bassot ja tenorit loistavat poissaolollaan.

Mistä voisi saada viihdelaulu - sekakuoron 7-kymppisille Espoossa?

taatusti siit tulisi niin suosittu, että esiintymispalkkioitakin voitaisiin saada ja ulkomaisia esiintymisiä.

En minäkään kutsu aikuisia lapsia kylään, en ole sitä vielä koskaan tehnyt. Syykin on aika helppo, kun pyörivät tuossa ilman käskyjäkin.
Onkohan tuo perimmäinen syy teidänkin viilenneisiin väleihin tuo selvittämätön kuolinpesä. Äitisi ei halua jakaa sitä ja sinä haluaisit. Rahalla saa monen perheen sekaisin. Ahneutta puolin ja toisin.

Se haluaa jakaa perheelliselle kaiken ja jättää perheettömän ilman.

Vanhempien kuoleman jälkeen tullaan vielä pyytämään hautajaisavustusta lapsettomalta.

Joka helvetin lusikasta, lumpusta ja romusta ne tappelee.

Ahne narsisti ei mitään rakkautta anna vaan päämääränä rosvota muilta niin paljon kun irti saa.