Afrikassa on Pääsiäinenkin hauskempi

riemujuhlaa

Ei tarvitse palella koleassa tuulessa.
Noitia on turha pelätä, sillä heidät on kaikki poltettu jo roviolla.
Lapsillakin on mukavampi etsiä piiloitettuja pääsiäismunia:

Savannin ruoho on niin kitukasvuista, että sinne jätetyt strutsinmunat löytyvät ihan helpolla.
Ja mämmikään ei ole missään tuokkosessa vaan sitä on levällään pitkin savannia.

Siitä vain herkkua lusikoimaan savimajan patiolle.

25

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tästä on jo aikaa, kun Jessen kanssa katseltiin erä-maata.
      Tohon se tulee, sanoi Jesse.
      Eipä kundi arvannut mitä sai aikaiseksi.
      Minä en osannut edes kysyä.
      Laitettiin sit vähän haurasta kiveäkin.
      Ja istutettiin kuivuvia pensaita.
      Jotain juttua meillöä oli Härmästäkin.
      Muistelen Jessen vilkaisseen minua jotenkin ovelasti.
      Kauan myöhemmin tajusin että miksi.
      Joku vanha mies oli siellä porukkansa kanssa vaellellut.
      Tarut kertovat että kun se pääsi lähelle rantaa, oli sen keppi tuuman pituinen
      ja tuluksista jäljellä vain toinen kivi.

      Otettiin Jessen kanssa kaljaa joskus, ja silloin hän sanoi että ole onnellinen
      että oma kansasi eksyy toiselle reitille.
      Teillä tulee kuitenkin olemaan saman-tyyppisiä alttareita.
      Mutta ei vielä vasikoita.
      Mutta tuli niitä sitten
      Kauheen hauskaa oli kesyttää Egyptiläisten Apiksia.
      On hauskaa katsella tuo ohjelma.
      Eiköhän siinä jossain näy minunkin jalan-jälkeni.
      Onhan niitä muitakin Dinosauruksia.

      Aloitus on kyllä hassu kopio.
      Ilmeisesti aloittajaa ei ole otettu jossain tarpeeksi huomioon.

      H.

      • pidä palstasi

        Jos olet kännissä, niin jotenkin voi ymmärtää sekopäisyytesi.
        Mutta jos selvinpäin, niin sääliksi käy.


      • pidä palstasi kirjoitti:

        Jos olet kännissä, niin jotenkin voi ymmärtää sekopäisyytesi.
        Mutta jos selvinpäin, niin sääliksi käy.

        "pidä palstasi"

        Selvinpäin olen.
        Säälistä olemme samaa mieltä.
        Olethan sinäkin ollut nuori.
        Nuorena sitä on niin innokas ohittelemaan.
        Vanhana nuorta katsoo aina säälien.


        H.


    • Isa Puska

      Syöhän siellä Afrikassa mämmiäsi. Eikö siellä kuumassa munat sula?
      Minä alan herkuttelemaan Saarioisten mämmillä, sokerilla ja kuohukermalla silattuna.

      • mikä ois ollu paras

        Meidän kaupoissa oli vain Fazerin mämmiä. Joinakin vuosina on ollut myös Oulaisten.


    • 9+2

      Kymppimämmi on parasta!

      • O - O

        Kokkikartano näkyy valmistavan kahta eri laatua, imellettyä ja kuitupitoista. Jääkaapissa odottaa imelletty.


    • Olen viettänyt muutamia pääsiäisiä lomamatkalla Välimeren pohjoisrannikolla, Portugalissa ja Espanjassa. Pääsiäiskulkueet, koululaisryhmät suurten palmunlehvien kanssa kirkossa ja kevääseen herännyt luonto ovat aina ihastuttaneet.

      Afrikan puolella voi mielestäni matkailla jo ennen pääsiäistäkin.

    • Sitten lähdetäänkin rannoille joko Karibian tai sitten Tyynen Meren puolelle. Tiet vahvasti militäärivalvonnassa ja tiukkaan partioituina. Muutama vuosi sitten kun tilanne oli hyvin epävakaa armeija eskorteerasi lomalaissten autokaravaaneja lomaparatiiseihin. Kaupunkien kadut hiljenevät.

      Muuten, sieltä Eteä-Espanjasta on kotoisin sekin ikivanha taikausko joka vieläkin elää Latinalaisessa Amerikassa, etenkin maaseudulla ja kouluttamattoman väen keskuudessa että jos ottaa kylvyn pitkänäperjantaina niin tulee suomuiseksi kuin kala ja pahimmassa tapauksessa muuttuu merenneidoksi kalanpyrstöineen ja kaikkineen.

      • O - O

        Ahaa, sieltä ne merenneidot sitten tulevat. ;) Kiitos, että kerroit ja hyviä toivotuksia sinun pääsiäiseesi.


    • Hei kun keikuskelen

      Tuosta Noitien nakkaamisesta tulen nieluun, tuli mieleen, että luojan kiitos olen syntynyt tälle ajalle, enkä joskus 1600-luvulla tai ennemmin. Olisin nimittäin ollut satavarmasti yks "noita", joka olis poltettu sukkelaan, kun olisivat hokanneet mun hiukseni. Pikku noidan näköinen olen muutenkin :)

      Eilen illalla tai oikeastaan yösyrännä muistin, että olin ostanut itselleni Mämmiä. No minä sitä sitten lappasin lautaselle, sokuria ripottelin päälle ja maitoakin olin ostanut mämmiä varten.
      Kissi siinä tuli kattomaan, että mitäs se emäntä möyhertää. Sanoin sille, että mämmiähän tämä ja sinä et tästä kyllä tykkää. Nuuh nuuh ja nuuhhia vaan kissin nenästä kuului, perin uteliasta haistelua. Lopuksi lykkäsin sen melkein tyhjän mämmilautasen kissin noukan eteen ja sanoin leikilläni, että no syä sitten herkkua.

      Ja voi vietävä, mikä ihastus kissin silmissä. Kieli lipoi mämmiä ja maitoa niin sukkelaan, että kohtahan lautanen oli "astiakaappiin pantavassa kunnossa".

      Mitä siinä sitte muuta, ku lähin hakemaan lisää määmmiä kissille.
      Kyllä kelepas.

      Hassu kissa mulla :)

      Ja Afrikasta puheenollen. En tahtoisi sinne matkustaa. Liian paljon vaarallisia käärmeitä ja muita juttuja. Tää muori pelekää semmosta.

      • En ole nähnyt yhtään vapaana elävää käärmettä Tunisiassa enkä Marokossa, vaikka olen seikkaillut varsin erilaisissa maisemissa molemmissa maissa. Afrikassa on monenlaisia maita, kaupunkeja ja maisemia.

        Tässä iässä suosittelisin mieluummin seikkailuretkeä kamelin selässä Saharan autiomaan hiekkadyyneille kuin patikointia viidakossa. ;)


      • hellefobia
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        En ole nähnyt yhtään vapaana elävää käärmettä Tunisiassa enkä Marokossa, vaikka olen seikkaillut varsin erilaisissa maisemissa molemmissa maissa. Afrikassa on monenlaisia maita, kaupunkeja ja maisemia.

        Tässä iässä suosittelisin mieluummin seikkailuretkeä kamelin selässä Saharan autiomaan hiekkadyyneille kuin patikointia viidakossa. ;)

        Eikö siellä Saharassa paistu elävältä? Joutuisin varmaan pakokauhun valtaan...


      • Hei kun keikuskelen
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        En ole nähnyt yhtään vapaana elävää käärmettä Tunisiassa enkä Marokossa, vaikka olen seikkaillut varsin erilaisissa maisemissa molemmissa maissa. Afrikassa on monenlaisia maita, kaupunkeja ja maisemia.

        Tässä iässä suosittelisin mieluummin seikkailuretkeä kamelin selässä Saharan autiomaan hiekkadyyneille kuin patikointia viidakossa. ;)

        "optimisti-orvokki"

        Ennen muinoin, joskus sata vuotta sitten tai jotain, haaveenani oli mennä perheen kera Afrikkaan Jeepillä porhaltamaan pitkin ja poikin ja juuri sinne, missä olis ollut laumoittain Seeproja, Kirahveja, Elefantteja ja tietysti Jelloneita ja kaikkia muita eläimiä.

        Ei koskaan semmoselle reissulle menty. Kun lapset oli pieniä, niin niin pienten lasten kanssa ei viitsinyt lähteä ja sitten kun kasvoivat, niin reissu vaan jäi tekemättä. Tuli muita reissuja.

        Saharan autiomaa ei aivan valtaisasti kiinnosta. Aika suuren summan rahhhhaaa saisivat minulle antaa, että Saharaan lähtisin. Ja kamelin selkään en halua, kun keinuu niin ikävästi kävellessään.

        Saharasta kun puhe, niin tiedätkö minkä takia Saharassa, kuten myös Alaskassa on maailman nopeimmat Koirat?


      • Hei kun keikuskelen kirjoitti:

        "optimisti-orvokki"

        Ennen muinoin, joskus sata vuotta sitten tai jotain, haaveenani oli mennä perheen kera Afrikkaan Jeepillä porhaltamaan pitkin ja poikin ja juuri sinne, missä olis ollut laumoittain Seeproja, Kirahveja, Elefantteja ja tietysti Jelloneita ja kaikkia muita eläimiä.

        Ei koskaan semmoselle reissulle menty. Kun lapset oli pieniä, niin niin pienten lasten kanssa ei viitsinyt lähteä ja sitten kun kasvoivat, niin reissu vaan jäi tekemättä. Tuli muita reissuja.

        Saharan autiomaa ei aivan valtaisasti kiinnosta. Aika suuren summan rahhhhaaa saisivat minulle antaa, että Saharaan lähtisin. Ja kamelin selkään en halua, kun keinuu niin ikävästi kävellessään.

        Saharasta kun puhe, niin tiedätkö minkä takia Saharassa, kuten myös Alaskassa on maailman nopeimmat Koirat?

        En tiedä, kertoisitko? Josko niiden käpälöitä kuumottaa niin, että nostelevat niitä nopeasti.

        Oli muuten mielenkiintoinen elämys ratsastaa yhdestä pikkukylästä kamelilla hiekkadyyneillä katsomaan auringonnousua Saharan autiomaassa. Paluumatkalla uskalsin jo käyttää molempia käsiä kuvaamiseen. Menomatkalla pidin toisella kädellä satulanupista kiinni.


    • helteen vihaaja

      Mieluummin palelen tuiskussa ja tuulessa, kuin ahdistun sielua ja ruumista myöten polttavassa helteessä.
      Ikinä en moiseen pätsiin lähtisi.

      • O - O

        Auringon laskun jälkeen voi olla varsin viileätä, autiomaassa jopa miinusasteita


    • hunksz

      Tämä aloitus on vähän kuin YLE:n luonto-dokumentit.
      Otetaan pätkä sieltä, pätkä tuolta ja annetaan ymmärtää että kyseessä on ihan
      uusi ja mahtava.
      Aloituksen kannalta katsottuna samat näyttävät olevan leikkaajatkin.
      Palasineen.
      Puuttuu enää Colombia ja Coca-pensaat.

      H.

      • näin eilen variksen

        Kyllä täällä Kolumbia esiintyi. Eikös Kolumbia=Colombia? Vaikka mitä minä näistä tiedän muuta kuin että kauempana on kuin polkupyörämatkan päässä


      • näin eilen variksen kirjoitti:

        Kyllä täällä Kolumbia esiintyi. Eikös Kolumbia=Colombia? Vaikka mitä minä näistä tiedän muuta kuin että kauempana on kuin polkupyörämatkan päässä

        "näin eilen variksen"

        Niin, kieli-taito ei tule helpolla.
        Osaat sentään Suomea hyvin.
        Ja se on koti-maisella palstalla sitä parasta aikaa.
        Mutta kieli-taidon-puutekaan ei ole häpeäksi Suomalaiselle.
        Menee minne tahansa Amerikassa, ei ne Suomea osaa.
        Joskus varmaan häpeääkin itseään, kun joutuu alentumaan heidän kieli-taitoonsa.
        Niinno, en minä sielläkään ole käynyt.
        Tänään katselin dokumentin muistakin laihoista, vähän olivat Jää-Karhut väri-
        vammaisia.

        H.


      • Kotus ja kielitoimis
        näin eilen variksen kirjoitti:

        Kyllä täällä Kolumbia esiintyi. Eikös Kolumbia=Colombia? Vaikka mitä minä näistä tiedän muuta kuin että kauempana on kuin polkupyörämatkan päässä

        Useimpien maiden nimistä on myös suomenkielinen kirjoitusasu. Kielitoimiston tai kotuksen sivuilta voi helposti tarkistaa oikeinkirjoitusmuotoja, jos haluaa. Valitettavasti kännykällä linkittäminen on turhan työlästä.

        Suomi, aidot suomalaiset ja suomen kieli ovat minulle rakkaita. Täältä ei tarvitse lähteä ulkomaille vaihtaakseen maisemaa.


    • viksua

      Jos haluat viettää pääsiäistä saaressa niin matkusta pääsiäisaarelle,

      • ,,,,

        aku akuja ihailemaan.


    • tokumenta risti

      Missä ne amoit ovat?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1809
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1121
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1116
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      982
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      846
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      152
      844
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      761
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      52
      691
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      684
    Aihe