Jospa koitan vielä,olisiko kenelläkään tietoa tälläisesta asiasta : tyttölapsi syntyi 1940-luvun loppupuolella ja syystä tai toisesta adoptoitiin ns.valtaväestön perheeseen . Joskus myöhemmässä vaiheessa hänen biologinen äitinsä on tavannut tämän tytön ja tiesi myös hänen nimensä. Tietoni mukaan tyttö syntyi pohjanmaalla ja sieltä samointein sitten Helsinkiin matkasi jo vauvana/lapsena. En tiedä vanhako tyttö silloin oli,mutta käsittääkseni ihan pieni. Kuitenkin,nykyään tämä tyttö on enkelten luona taivaassa ja häneltä jäi yksi lapsi,minä. Nyt sitten minä jatkan matkaani elämässä kahden lapsen kanssa , tietämättä juuristani / mahdollisista sukulaisista oikeastaan yhtään mitään. Tämä kaarnalaiva purjehtii eksyksissä vesillä tietämättä, kuka minä olen,keitä lapseni ovat perinnöltään.
Eksyksissä
kaarnalaiva68
6180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
laita nimiä turha ruveta arpomaan. pohjanmaalta on muuttanut 40 luvulta lähtien tuhansia ihmisiä sivistykseen.
Etsi facebookista nimien ja kasvojen kautta. Itsellani sama tilanne, tama etsinta tuottaa hyvaa tulosta.
Äitini biologista äidin nimeä kun en tiedä. Hän kertoi elämänsä aikana minulle niin vähän asiasta. Sukunimen Hagert hän mainitsi niinä kertoina,kun asiasta puhui. En osaa sanoa,adoptoitiinko äitini jo vauvana vaiko sitten lapsuus vaiheessa,mutta näin tapahtui kuitenkin. Äitini oli adoptiovanhempiensa ainoa lapsi. Äitini kertoi,että hänen biologinen äitinsä oli jollakin tapaamiskerralla maininnut jotain mattojen tekeemisestä. En tiedä auttaako tämä yhtään asiaa ja en tiedä kuinka monesti he toisensa ovat tavanneet siihen aikaan.
Harmi, että äitisi kuului juuri Suomen suurimpaan romanisukuun, pienemmästä suvusta löytyisi helpommin! Käsittääkseni Hagertit ovat kotoisin Karjalasta, mutta evakkoina heitä päätyi ympäri Suomea. Etsi Hagert nimellä Facebookista äitisi näköisiä ihmisiä. He ovat nuorta polvea, jotka voivat kysyä äidistäsi vanhemmilta ihmisiltä. Laita heille rohkeasti viestiä.
Toinen tie on äitisi adoptiopapereiden etsiminen. Se on hyvin vaikeaa, netissä löytyy yksityiskohtaiset ohjeet, kuinka adoptioita voi selvittää. Ennen 80- lukua adotoitujen tiedot voivat olla lähes missä vain, mutta adoptiolle tulee aina antaa käräjäoikeuden vahvistus. Ennen vuotta- 73 tehdyt adoptiot ovat tietääkseni kansallisarkistossa, käräjäoikeuksien pääkirjoissa. Ota yhteyttä kansallisarkistoon. Myös kirkonkirjoista voi yrittää selvittää asiaa. Adoptoidun henkilön lapsena sinulla on rajattu tiedonsaantioikeus (mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan?) Minä itse olen adoptoitu henkilö ja vaikka minulla on täysi oikeus, tiedonsaanti on tosi vaikeaa. Mahdollisesti äitini kuoleman vuoksi minusta ei edes tehty adoptioprosessia, vaan ainoastaan hallintopäätös. Vähemmistövaltuutettu auttaa minua tämän selvittämisessä. Siellä on meneillään tutkimus romanilasten lastenkoti- ja kasvatuskotioloista. Ota yhteyttä häneen, jos asia ei ala selvitä ja siellä myös mielellään otetaan vastaan tietoa näistä menneistä vaietuista tapahtumista.
Kerro meille, onnistuitko etsinnässsä! Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi! Teillä on oikeus juuriinne!
Miksi et ole ottanut yhteyttä tuohon ohjelmaan, "Kadonneen jäljillä" nehän etsii näitä kadoksissa olevia omaisia :)
ei jaksa eikä viitti. jotuisi vielä tekemään jotain hommia. pthyi