Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kotiapu

Olin menossa käymään vanhan perhetuttavan luona
koska hänellä tuntui olevan taas huolia
koneittensa kanssa. Tämä perhetuttavamme asui
kaupungissa keskisessä Suomessa.

Tullessani hänen ovelleen en ehtinyt edes soittaa
ovikelloa, kun sisältä kuului:
- Tule sisään vaan. Olenkin jo odottanut sinun
tuloasi. Nämä romut kun tuntuvat hajoavan tuon
tuostakin.
- Ai oletkin yksin kotona, tiedustelin,
nähdessäni lasten olevan poissa.
- Joo, isänsä oli hakenut lapset luokseen,
tulevat ylihuomenissa.
- No missäs huollon tarpeessa oleva laite on?
tiedustelin.
- Se on täällä ylhäällä pesuhuoneessa. Jos hetken
maltat niin tulen suihkusta.
- Selvä se, huusin yläkertaan.
Lähdin kuitenkin yläkertaan jo työkalujeni kanssa
odottelemaan kun tiesin, että lasten huone oli
myös siellä. Nousin portaita ja havahduin.
Suihkuhuoneen ovi oli auki hieman. Saatoin nähdä
kuinka Malla peseytyi suihkussa. Aioin jo palata
alakertaan kun huomasin kuinka Malla kääntyi
sivuttain jolloin näin hänen rintansa. Laitoin
pakin hiljaa alas ja jäin tuijottamaan näkyä.
Malla saippuoi itseään ja siveli itseään joka
puolelta, Kurkkuani alkoi kuristaa, mitä jos
Malla katsoisi ovelle päin. Jäisin rysän päältä
kiinni. En kuitenkaan voinut mitään sillä aivan
kuin Malla olisi aavistanut katseeni. Hän ei
kuitenkaan tehnyt elettäkään peittääkseen itseään
vaan päinvastoin jatkoi itsensä sivelyä kuin
olisi tiennyt katselustani. Malla pyöritteli
vaahtoa vartalollaan ja siirtyi rinnoilleen kuin
kiusallaan. Siinä katsellessani alkoi alapäässäni
paisua. Malla katseli seinille ja siveli
rintojaan. Näin kuinka nännit kovettuivat,
halusin juosta alakertaan mutten saanut silmiäni
irti Mallasta joka hyväili itseään kuin
kiusatakseen minua. Yhtäkkiä Malla liikahti ovea
kohti, jäykistyin kauhusta, entä jos hän näkisi
minut vaikka oli portaiden puolien takana
piilossa.

Malla otti käteensä saunajakkaran joka oli ollut
oven vieressä. Hän siirsi sen suihkun alle ja
istui sille. Samalla hän otti suihkun ja alkoi
pikkuhiljaa huuhdella itseään vaahdosta. En olisi
ikinä uskonut kuinka kiihottavaa oli katsella
naisen suihkuttelua. Samassa näin kuinka Malla
siirsi jalkojaan erilleen ja alkoi huuhtoa
häpyään. Malla oli siirtynyt puoliksi nojaamaan
seinää vasten ja suihkutteli vaahdon iholtaan.
Vaikka vaahto oli jo huuhtoutunut, hän jatkoi yhä
suihkuttelua kuin vaistoten katseluni. Katselin
kuinka Malla levitti jalkansa ja siirsi suihkun
hävylleen ja samalla toisella kädellään hän
hieroi rintojaan. Olin kuin horkassa. Halusin
mennä suoraan ovelle ja avata sen ja sännätä
Mallan haarojen väliin. Malla lopetti kuitenkin
suihkutttelun ja nousi ylös. Hän huuhtoi vielä
viimeiset ja otti pyyhkeen.

Kipitin vauhdilla alakertaan ja istahdin keittiön
pöydän ääreen. Malla käveli alas portaita ja
tervehti iloisesti. Malla oli laittanut päälleen
kylpytakin jonka hän oli löysästi kiristänyt
vyöllä ylleen.
- Juotko kahvia, Malla kysyi.
- Mielelläni, vastasin.
- No pistetäänpä kahvi ropisemaan, sanoi Malla.

Katselin Mallan touhuilua keittiössä ja ihailin
salaa hänen muotojaan. Saatoin välillä nähdä
rinnat vilaukselta kun Malla otti jotain
alimmista työpöydän laatikoista.

- No niin, nyt se on valmista, Malla sanoi ja
kumartui pöydän ylle ja laittoi mukin eteeni.
Katsoin kuinka Malla kumartui kaatamaan kahvia.
Mallan löysä kylpytakki antoi myöten ja näin
uudestaan Mallan pyöreät rinnat. Malla raatoi
kahvia verkkaisesti aivan kuin tarkoituksella
jotta saisin ihailla pitempään.
- Kiitos, sanoin.
- Oleppa hyvä, Malla vastasi ja kaatoi itselleen.

Malla laittoi kahvipannun keittimeen ja tuli
istumaan pöydän ääreen minua vastapäätä. Malla
istuutui vastapäätäni hiukan makaavassa
asennossa. Saatoin kuvitella kuinka Malla oli
avannut jalkansa minua kohti. Mietin tekosyytä
päästä katsomaan olinko oikeassa. Kuin sattumalta
Malla tarjosi keksiä joka tippui lautaselta
pöydälle ja vieri alas pöydältä.
- Voi minua mämmikouraa, manasin ääneen ja
ajattelematta sen enempää työnsin tuolia
loitommalle ja menin etsimään pöydän alta
pudonnutta keksiä. Katsoin Mallan suuntaan ja
näin kuinka Malla oli levittänyt jalkansa ja kuin
tarjoilisi suloista näkymäänsä minulle. Näin
kuinka Mallan pillu oli levällään ja kosteana.
Jäin tuijottamaan ja tajusin, että Malla
tarkoituksella oli tiputtanut keksin lattialle.
- Löytyykö sitä keksiä? Malla kysyi.
- Löytyi, sanoin ja nousin ylös.
- Löytyikö muuta, Malla kysyi.
- Löytyi todellakin, vastasin. Kurkkuani kuristi.
- Miellyttikö näky sinua? Malla kysyi.
- Miellytti niin, että ihan pahaa tekee, vastasin.
- Miten niin? Malla kysyi.
- No kun on joutunut olemaan ilman, vastasin.
- No sitten et varmaan tykkää huonoa tästä, sanoi
Malla ja nousi ylös.
Malla siirsi kahvikupit pois edestä ja istahti
puolittain pöydälle siten, että toinen jalka oli
lattialla ja toinen oli vasemmalla puolellani
tuolilla. Siinä Malla nyt istui pöydällä
edessäni. Kylpytakki oli sivussa ja näin kuinka
Mallan turpeat häpyhuulet kiiltivät nesteistä.
Malla oli varmaan ajatellut tehdä jotain
yllättävää koska oli noin kosteaksi ehtinyt.
Katsoin Mallan häpyä ja tunsin kuinka kyrpäni
turposi. Malla ilmiselvästi nautti tilanteesta ja
katseli vain kuinka reagoisin. Malla avasi vyönsä
ja vapautti uhkeat rintansa ihailtavakseni.
Katsoin Mallaa silmiin.
- Haluaisitko maistaa pilluani?
En saanut sanaa suustani. Katsoin kuinka Malla
siirsi kätensä hävylleen ja levitti häpyhuuliaan.
Tuijotin kuin patsas kuinka Malla hyväili itseään.
- Huomasin, että olit käynyt portaissa
katselemassa kun olin suihkussa, Malla sanoi.
- Mmmm, sanoin.
Malla otti hiuksistani kiinni ja painoi kasvoni
lähemmäksi häpyään.

Jatketaanko tarinaa?
Kommentteja kiitos.
94816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tollaselle tarinalle ehdottomasti jatkoa LISÄÄ!!
LISÄÄ!!LISÄÄ!!LISÄÄ!!LISÄÄ!!LISÄÄ!!LISÄÄ!!LISÄÄ!!

Äänestä

Tottakai jatkat! :)

Äänestä
  • äläkä härnää meitä. Hyvää esilämmitystä, pitää
    soittaa vaimolle ja kiirehtiä kotiin.

    Äänestä

jatka vaan. alku oli ihan loistava!

Äänestä

jatkoa nopeasti

Äänestä

oikein kiihoittava juttu tähänkin mennessä...

Äänestä

todella hyvä.

Äänestä

PARAS PITKIIN AIKOIHIN!!!

Äänestä

Anteeks, mut... mä en haluais valittaa mut...
MÄ TUUN JA KURISTAN SUT, JOS SÄ ET JATKA TOTA
TARINAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Murrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


My_O_My kirjoitti:

Olin menossa käymään vanhan perhetuttavan luona
koska hänellä tuntui olevan taas huolia
koneittensa kanssa. Tämä perhetuttavamme asui
kaupungissa keskisessä Suomessa.

Tullessani hänen ovelleen en ehtinyt edes soittaa
ovikelloa, kun sisältä kuului:
- Tule sisään vaan. Olenkin jo odottanut sinun
tuloasi. Nämä romut kun tuntuvat hajoavan tuon
tuostakin.
- Ai oletkin yksin kotona, tiedustelin,
nähdessäni lasten olevan poissa.
- Joo, isänsä oli hakenut lapset luokseen,
tulevat ylihuomenissa.
- No missäs huollon tarpeessa oleva laite on?
tiedustelin.
- Se on täällä ylhäällä pesuhuoneessa. Jos hetken
maltat niin tulen suihkusta.
- Selvä se, huusin yläkertaan.
Lähdin kuitenkin yläkertaan jo työkalujeni kanssa
odottelemaan kun tiesin, että lasten huone oli
myös siellä. Nousin portaita ja havahduin.
Suihkuhuoneen ovi oli auki hieman. Saatoin nähdä
kuinka Malla peseytyi suihkussa. Aioin jo palata
alakertaan kun huomasin kuinka Malla kääntyi
sivuttain jolloin näin hänen rintansa. Laitoin
pakin hiljaa alas ja jäin tuijottamaan näkyä.
Malla saippuoi itseään ja siveli itseään joka
puolelta, Kurkkuani alkoi kuristaa, mitä jos
Malla katsoisi ovelle päin. Jäisin rysän päältä
kiinni. En kuitenkaan voinut mitään sillä aivan
kuin Malla olisi aavistanut katseeni. Hän ei
kuitenkaan tehnyt elettäkään peittääkseen itseään
vaan päinvastoin jatkoi itsensä sivelyä kuin
olisi tiennyt katselustani. Malla pyöritteli
vaahtoa vartalollaan ja siirtyi rinnoilleen kuin
kiusallaan. Siinä katsellessani alkoi alapäässäni
paisua. Malla katseli seinille ja siveli
rintojaan. Näin kuinka nännit kovettuivat,
halusin juosta alakertaan mutten saanut silmiäni
irti Mallasta joka hyväili itseään kuin
kiusatakseen minua. Yhtäkkiä Malla liikahti ovea
kohti, jäykistyin kauhusta, entä jos hän näkisi
minut vaikka oli portaiden puolien takana
piilossa.

Malla otti käteensä saunajakkaran joka oli ollut
oven vieressä. Hän siirsi sen suihkun alle ja
istui sille. Samalla hän otti suihkun ja alkoi
pikkuhiljaa huuhdella itseään vaahdosta. En olisi
ikinä uskonut kuinka kiihottavaa oli katsella
naisen suihkuttelua. Samassa näin kuinka Malla
siirsi jalkojaan erilleen ja alkoi huuhtoa
häpyään. Malla oli siirtynyt puoliksi nojaamaan
seinää vasten ja suihkutteli vaahdon iholtaan.
Vaikka vaahto oli jo huuhtoutunut, hän jatkoi yhä
suihkuttelua kuin vaistoten katseluni. Katselin
kuinka Malla levitti jalkansa ja siirsi suihkun
hävylleen ja samalla toisella kädellään hän
hieroi rintojaan. Olin kuin horkassa. Halusin
mennä suoraan ovelle ja avata sen ja sännätä
Mallan haarojen väliin. Malla lopetti kuitenkin
suihkutttelun ja nousi ylös. Hän huuhtoi vielä
viimeiset ja otti pyyhkeen.

Kipitin vauhdilla alakertaan ja istahdin keittiön
pöydän ääreen. Malla käveli alas portaita ja
tervehti iloisesti. Malla oli laittanut päälleen
kylpytakin jonka hän oli löysästi kiristänyt
vyöllä ylleen.
- Juotko kahvia, Malla kysyi.
- Mielelläni, vastasin.
- No pistetäänpä kahvi ropisemaan, sanoi Malla.

Katselin Mallan touhuilua keittiössä ja ihailin
salaa hänen muotojaan. Saatoin välillä nähdä
rinnat vilaukselta kun Malla otti jotain
alimmista työpöydän laatikoista.

- No niin, nyt se on valmista, Malla sanoi ja
kumartui pöydän ylle ja laittoi mukin eteeni.
Katsoin kuinka Malla kumartui kaatamaan kahvia.
Mallan löysä kylpytakki antoi myöten ja näin
uudestaan Mallan pyöreät rinnat. Malla raatoi
kahvia verkkaisesti aivan kuin tarkoituksella
jotta saisin ihailla pitempään.
- Kiitos, sanoin.
- Oleppa hyvä, Malla vastasi ja kaatoi itselleen.

Malla laittoi kahvipannun keittimeen ja tuli
istumaan pöydän ääreen minua vastapäätä. Malla
istuutui vastapäätäni hiukan makaavassa
asennossa. Saatoin kuvitella kuinka Malla oli
avannut jalkansa minua kohti. Mietin tekosyytä
päästä katsomaan olinko oikeassa. Kuin sattumalta
Malla tarjosi keksiä joka tippui lautaselta
pöydälle ja vieri alas pöydältä.
- Voi minua mämmikouraa, manasin ääneen ja
ajattelematta sen enempää työnsin tuolia
loitommalle ja menin etsimään pöydän alta
pudonnutta keksiä. Katsoin Mallan suuntaan ja
näin kuinka Malla oli levittänyt jalkansa ja kuin
tarjoilisi suloista näkymäänsä minulle. Näin
kuinka Mallan pillu oli levällään ja kosteana.
Jäin tuijottamaan ja tajusin, että Malla
tarkoituksella oli tiputtanut keksin lattialle.
- Löytyykö sitä keksiä? Malla kysyi.
- Löytyi, sanoin ja nousin ylös.
- Löytyikö muuta, Malla kysyi.
- Löytyi todellakin, vastasin. Kurkkuani kuristi.
- Miellyttikö näky sinua? Malla kysyi.
- Miellytti niin, että ihan pahaa tekee, vastasin.
- Miten niin? Malla kysyi.
- No kun on joutunut olemaan ilman, vastasin.
- No sitten et varmaan tykkää huonoa tästä, sanoi
Malla ja nousi ylös.
Malla siirsi kahvikupit pois edestä ja istahti
puolittain pöydälle siten, että toinen jalka oli
lattialla ja toinen oli vasemmalla puolellani
tuolilla. Siinä Malla nyt istui pöydällä
edessäni. Kylpytakki oli sivussa ja näin kuinka
Mallan turpeat häpyhuulet kiiltivät nesteistä.
Malla oli varmaan ajatellut tehdä jotain
yllättävää koska oli noin kosteaksi ehtinyt.
Katsoin Mallan häpyä ja tunsin kuinka kyrpäni
turposi. Malla ilmiselvästi nautti tilanteesta ja
katseli vain kuinka reagoisin. Malla avasi vyönsä
ja vapautti uhkeat rintansa ihailtavakseni.
Katsoin Mallaa silmiin.
- Haluaisitko maistaa pilluani?
En saanut sanaa suustani. Katsoin kuinka Malla
siirsi kätensä hävylleen ja levitti häpyhuuliaan.
Tuijotin kuin patsas kuinka Malla hyväili itseään.
- Huomasin, että olit käynyt portaissa
katselemassa kun olin suihkussa, Malla sanoi.
- Mmmm, sanoin.
Malla otti hiuksistani kiinni ja painoi kasvoni
lähemmäksi häpyään.

Jatketaanko tarinaa?
Kommentteja kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu