Lennot vähissä heinäkuussa?

Tykästynyt

Hei, onko tosiaan niin, ettei ensi kesänä, lähinnä heinäkuussa, olisi Helsingistä Ponta Delgadaan enää edes yhden välilaskun lentoja? Olen jo nimittäin pidempään yrittänyt etsiä lentoja, joilla pääsisi edes yhden päivän kuluessa perille (samoin paluulennot yhden päivän aikana), mutta huonolta näyttää. Vielä viime kesänä Sata lensi Euroopasta niin, että Helsingistäkin ehti esimerkiksi Kööpenhaminan kautta päivässä perille. Nyt Köpiksen kauttakin näyttäisi tulevan peräti kaksi välilaskua (ainakin toiseen suuntaan) ja matkustusajasta sen myötä kiusallisen pitkä. Suorista lennoista heinäkuussa en ole enää vuosiin haaveillutkaan, mutta mikäli välilaskuja alkaa tulla kaksi tai useampi, niin matkapäivät hupenevat koneissa ja kentillä istumiseen. Joten jos joku on keksinyt, miten heinäkuussa pääsisi yhdellä välilaskulla ja yhdessä päivässä perille (samoin takaisin), niin kuulisin hyvin mielelläni.

5

306

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kukonlaulun aikaan

      Meno löytyy yhdellä vaihdolla Lissabonissa saman päivän aikana, paluumatkalla samoin. Haittapuolena todella aikainen aamumeno ja paluu myöskin hesaan aamuyöstä.
      http://www.flytap.com/Suomi/fi/Homepage

    • Tykästynyt

      Joo, nuo kellonajat ovat hieman tukalat. Se Köpiksen yhteys oli viime vuonna hyvä, riitti kun lähti Helsingistä aamulla ja oli kuitenkin Azoreilla ennen nukkumaanmenoa. Ja paluulento oli perillä jo iltapäivällä. Menihän siinäkin tietysti kokonainen päivä, mutta ei sotkenut rytmiä. Se aamuyön paluulento on kyllä vähän kurja. Toivon, että kesää kohden tulisi uusia lentoja, mutta saa nähdä. Harmillista, että lentotarjonta Azoreille on ihan viime vuosina heikentynyt, suoria lentoja ei ole enää lainkaan keskikesällä ja vaihdolliset vievät kohtuuttomasti aikaa tai osuvat epämiellyttäviin kellonaikoihin.

    • Kukonlaulun aikaan

      Ehkäpä löytyy sopiva pakettimatkojen avulla, esim. Arlandasta ja sinne taas jotkin tarjous mp liput. Tiistai lennot (ja matkapaketit) löytyy Solresorilta.
      http://www.solresor.se/
      Arlandan lähtö on aikaisin ja paluu myöhään, eli vaatinee taas yöpymiset mennen tullen...

      Air Berliniltä löytyy myös keskiviikkoisin Düsseldorfista lennot PDLaan, mutta yhteydet HEL-DUS ei sovi yhteen tuon kanssa, vaatii yöpymiset Düsseldorfissa menen tullen ainakin Finnair/Flybe/ABn lennoilla.
      http://www.svenskaflygbolag.com/azorerna.html

    • Tykästynyt

      Hmm, pitääkin vilkaista tarkemmin sitä miten pääsisi Tukholman kautta, ja hyötyisikö paikallisista pakettimatkoista, kiitos vain vinkistä. Noita yöpymisiä mennen tullen tulisi tosiaan monissakin yhdistelmissä, mutta ei millään viitsisi laittaa useampaa päivää matkustamiseen, kun ei kuitenkaan ole kyse kovin pitkästä lomamatkasta. Näin lomamatkalla perille pitäisi siis päästä nopeasti ja mieluiten myös mahdollisimman helposti. Mutta pitää seurata, että tuleeko lisää lentoja ja parempia vaihtoyhteyksiä lähempänä kesää.

    • Niinä aikoina matkailukaudesta, jolloin Solresor lennättää ruotsalaisia matkailijoita Ponta Delgadaan ryhmänsä (Primera Group) koneilla, ei SATA:n kannata lentää Tukhiolmaan, enempää kuin Kööpenhaminaankaan, josta saman ryhmän matkatoimisto Bravo Tours tuo tanskalaisia (myös Primeran koneilla) Ponta Delgadaan.

      SATA lentää kesäaikana Ponta Delgadasta mm. Amsterdamiin ja Pariisiin (Orly). Yhtiöllä on ympärivuotisia suoria lentoja Ponta Delgadasta Frankfurtiin ja Muncheniin.

      Lomamatkat (Primera Group) järjestää eri puolelta Suomea lähteviä matkoja Ponta Delgadaan huhti-toukokuussa ja syys-lokakuussa.

      Suorat lennot menneisyydessä ovat palvelleet ryhmämatkailaisia. Kun ryhmämatkoja ei järjestetä kesäkuukausina, ei ole myöskään suoria lentoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      392
      976
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      262
      817
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      726
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      73
      719
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      71
      681
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      636
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      601
    Aihe