Nyt on hyvää aikaa miettiä kinkkisiä kysymyksiä.
Maailmalla tapahtuu niin paljon koko ajan.
Joka päivä jää ylimääräisiä grillimausteita tuhottavaksi.
Viedäänkö nämä rahtilaivalla jonnekin avomerelle upotettavaksi, paikkaan nimeltään Marinaadien Hauta?
Helsingistä alkava uusi tunneli päättyy Tallinnaan.
Otetaanko siinä käyttöön uusi suunnitelma, jossa kaikki liikenne siirtyy pelkän tunnelissa olevan alipaineen avulla?
Kiinalaiset testasivat uutta avaruuteen ammuttavaa ohjusta.
Lähetystelineen vinouden vuoksi ei ohjus alas tullessaan osunutkaan ilmakehään tulleeseen menoreikään.
Kiertääkö ohjus nyt loputtomasti maapallon ympäri, pääsemättä milloinkaan alas?
Kanadassa tutkittiin outoa tulen häviämistä.
Tiedemiehet sytyttivät yöksi ison nuotion keskelle viljapeltoa.
Aamulla oli nuotion tuli hävinnyt ja tapahtumapaikalle oli jäänyt vain suurikokoinen palanut ympyrä.
Oliko tuli joutunut jonkun ulkopuolisen sivilisaation kaappaamaksi ja pellolle ilmestynyt ympyrä oli heidän aluksensa jättämä?

Vastaukset 11
Vanhimmat
kana vai muna kumpi ensin
Meiltä ei lähde mausteen maustetta mihinkään tuhottavaksi.
Hyllyllä on vielä 50-luvulla ostettu leivinjauhepurkkikin.
Ohjus pyörii kuin puolukka eräässä paikassa, kunnes törmää jokonkin avaruusromuun.
Lohikäärmeeltä oli tuli loppu, ja se käväisi yöllä hotkaisemassa täydennystä.
Voin helpottaa tuskaasi tuon tunneli jutun suhteen.
Olen huoltanut vuos kausia ns alipaine wc systeemiä, samalla systeemillä porukka vaunuun istumaan ja vironpoika painaa vacumi nappia.
Sinne se paketti hujahtaa.
Miten voisimme toimia, että sodat loppuisivat ja maailmassa olisi rauha.
Mistä löytyy rakkaus?
Miten tipuista ja pupuista on tullut pääsiäisen koristeita ja symboleja?
Muna uuden elämän symboli, ja tipu syntyy siitä? Pupuista en tiedä.
Puput ovat myös kovin lisääntyviä.
Ilman munaa ei olisi pääsiäistä
Caterpillar, tuo massiivinen maanmuokkauskone.
Näin olen uskonut lähes 70 vuotta.
Erästä perhosen kehitysvaiheita olevasta ohjelmasta englanniksi kuulin sanaa käytettävän jota ihmettelin.
Nyt selvis, että on toukka suomeksi:).
Olisikohan kauhakuormaaja sitten heinäsirkka?