outo ääni

Hei. Mikähän aiheuttaa oudon, tasaisen äänen näsijärvellä? Ensin lyhyt whoom sen jälkeen n. sekunnin välein whoom, whoom, whoom, whoom 4-5 krtaa ja sitten n. minuutin tauko ja taas uudestaan. Kuuluu ainakin Mutalan lahdella, erityisesti ilta ja yöaikaan erottaa hyvin.. mikä piru se on mikä äänen päästää..????
11240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onko kauankiin kuulunut? Korkea vai matala ääni? Kuuluuko läpi koko yön?

Äänestä

Tuleeko ääni suoraan järveltä? Millaiset tuuliolosuhteet?

Äänestä

En tunne näsijärven seutua, mutta jos sielläpäin on jotain voimalaitoksia niin saattavat puhdistaa jotain röörejään. Järvellä äänet kantautuvat eritavalla kuin metsäisessä ympäristössä. Joku on saattanut esimerkiksi päristellä vesiskootteria taikka jotain muuta konettaan.

Olet kuitenkin saattanut havaita tunnistamattoman-jostain-kantautuvan-äänen. Mystistä. Voisikohan sen olla aiheuttanut joku maapallon ulkopuolinen älyllinen toimija Näsijärven ympäristössä?

Ongelmana näiden tunnistamattomien äänien tutkimuksessa on, että havaitsijat eivät juuri malta, viitsi tai ehdi tallentaa havaintoaan. Tutkimus perustuu pitkälti täysin yksilöllisiin kuulohavaintojen kuvailuihin kuten "whoom", "bäng" ja "poks".

Visuaalisessa maailmassa todisteita maapallon ulkopuolisen älyn vierailusta etsitään kuvatallenteiden perusteella vaikka ihmisillä on muitakin aisteja. Miksi kuvatallenne olisi parempi ja uskottavampi todiste kuin äänitallenne?

Äänestä

Pöllö?

Äänestä

Joku vesilintu, soidinaika kun on.

Äänestä

Edellisyönä kuului outoa koneitten ääntä mereltä,
oli jo yli puolenyön, ajattelin, että sen täytyy olla lähestyvä tankkeri tai rahtialus.

Kuitenkaan koskaan en ole ennen sitä kuullut enkä tuohon aikaan.
Ääni oli tasainen mutta jatkui toista tuntia, ja oli senverran voimakas kuitenkin, että häiritsi lukemista.
Edellisistä äänistä poiketen, tämä ei tuntunut tulevan taivaalta ainakaan suoranaisesti.

Ehkä sittenkin joku isompi ja raskaampi alus liikkeellä. Mutta miksi ei sellaista ole kuulunut aiemmin...

Äänestä

Kuulostaisi kuumailmapallon polttimen poltolta. Polttelevat useita lyhyitä "tuprahduksia" peräjälkeen ja sitten taas pallon vajotessa uudelleen. Melko erikoinen ääni, jos ei ole ennen kuullut.

Äänestä

Kuikka.

Äänestä

tuomionpäivän torvet... oomma kaikki doomed O_O

Äänestä

Kyseessä on haikaralaji, jonka ääni kuuluu useiden kilometrien päähän ja kuulostaa siltä kun pulloon puhallettaisiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


metsätyömies kirjoitti:

Hei. Mikähän aiheuttaa oudon, tasaisen äänen näsijärvellä? Ensin lyhyt whoom sen jälkeen n. sekunnin välein whoom, whoom, whoom, whoom 4-5 krtaa ja sitten n. minuutin tauko ja taas uudestaan. Kuuluu ainakin Mutalan lahdella, erityisesti ilta ja yöaikaan erottaa hyvin.. mikä piru se on mikä äänen päästää..????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu