Vieras valtio EI SAA sekaantua toisen valtion siäpolitiikkaan !

tämä on vaatimus

Joten koko maailman oikeuslaitos tuomitkoon venäjän sekaantumasta naapurivaltion sisäisiin asioihin,
sillä ne venäläiset jotka asuu veraassa valtiossa, on ehkö saanu kansalaisuudenki, hänellä on VAIN käytössä sen valtion LAIT jossa hän asuu,
venäläisten kotimaan politiikka EI ole sovellettavissa venäjän rajojen ulkopuolella,
joten venäjä EI VOI SUOJELLA muunmaan alueella asuvia venäläisiä,

MUTTEN KOKO maailman asiat menee sekasi, ja yhdysvallat , suomi ruotsi norja, viro saksa ranska YM: muut voivat tulla venäjän rajojen sisälle suojelemaan omia kansalaisiaan jopa väkivaltaa käyttäen, js siihen EI Puuttinilla olisi mitään oikeutta sekaantua,
siis

" VUOROIN VIRAISSA "

Venäjällä EI IKINÄ VOI EIKÖÄ SAA olla yksin oikeuksia yhtikäs mihinkään,
me kaikki asustamme samalla maapallolla joten samat säänöt kuuluu kaikille,
jokainen KUNIOITTAKOON toista valtiota lakeineen,
kakaan EI venäjäkään SA sekaantua toisessa maassa asuviin oman kansalaisen asioihin,
sillä kaikki valtiot varmasti pitää huolta oman valtion alueella suvista toisita kansallisuuksista, sillä he on aivan itse muuttanee vapaaehtoisesti toiseen maahan, joten heidän tulee sopeutua myös sen maan lakeihin jossa asuu,
tästä ei ikinä saa antaa perikki,
kaikkien on kunnioitettava toisen maan lakeja ja rajoja,
aina voi poistu maasta jos ei olekkaan tyytyväinen uuteen asuinalueeseensa,
jokaisen valtion on oikeus harkita kuinka paljon ulkomaalaisia saa alueelleen muutta, ja kaikkien on uusien asukkaitten ON sopeuduttava sen maan yhteiskuntaan ja kunioittettava vain sen maan lakeja joss asuu,
siis suomessa venäläiset EI VOI missään vaiheessa huutaa apua veäjältä, heidän tulee keskustella ongelmistaan vain suomen viranomaisten kanssa
sillä ongelmat aina saadaan ratkaistua kun asiasta keskustellaan,
voi verrata riitaisaan avioliittoon, siinäki on asiat selvitettävä sen oman puolison ja oman maan viranomaisten kanssa,
en jaksa korja kirjoitusvirheitä koittakaa saada selvää,,

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinONtulee olemaan

      JUST NOIN;

      venäjä EI SAA sekaantua MILLÄNTAVALLA Ukrainen sisäiseen politiikkaan ja asioihin,
      siellä asuu venäjää puhuvia ihmisiä,
      heillä on kaikilla SAMAT oikeudet kuin ukrainalaisilla, heitä suojelee uksrainan LAKI
      EI VENÄJÄN LAKI , venäjä PYSYKÖÖN omien rajojensa sisällä ja hallitkoon VAIN siellä kansalaisiaan oikeudenmukaisesti,

      onhan suomesakin ruotsa puhuvia alueita ollu satoja vuosia,
      meillä on samat lait ruotsiapuhuvien kanssa ,
      eikä meillä ole ollu suurempaa riitaa, ,
      suomella ruosia puhuva AHVENAN maa , HYVIN olemme tulleet toimeen
      laki ja sopimukset on tehty satoja vuosia sitten mannersuomen kusannuksella,
      ahvenanmaa on tyytyväinen eikä halua liittyä rruotsiin, eikä halua irtautua suomesta,
      HALOO venäjä, katsokaa mallia suomesta,
      pysykää te vaan siellä omien rajojenne sisällä älkää tulko Ukrainaan sekaantumaan asioihin jotka venäjälle EI kuulu millänlailla,
      suomi tulee hyvin toimeen ahvenanmaan kanssa,

      siis venäläisten ON HYVÄKSYTTÄVÄ UKRAINAN LAIT,, ja SOPEUDUTTAVA Ukrainan valtioon ja sen sääntöihin,
      muuten VEÄLÄISET ON harvinaisen tyhmää sakkia JOS tätä eivät ymmärrä !

      MAASSA MAAN TAVALLA !

      Puuttini ÄLKÖÖN sekaantuko ulkomailla asuvien venäläisten asioihin !

      muuten Puutti tekee rikoksen muita maita kohtaan ,

    • expimot

      Onpas aloittaja ja ensimmäinen vastaaja samaa mieltä asiasta. Jopa niin samaa että kirjoitustyylitkin ovat identtisiä.

      Saman näköinen kappalejako, yhtä paljon kirjoitusvirheitä, molemmilla tekstissä siellä täällä kokonaan isoilla kirjaimilla kirjoitettuja sanoja.

      Olette selvästi kovin huolissanne, joten hyvä jos saatte tukea toisistanne.

      • expimot

        Unohdin antaa tukea...

        Jos 100 Naton sotilasta pystyy rauhoittamaan Viron ja Baltian maat, niin kai minäkin pystyn paria erillistä palstalaista kannustamaan.

        Annoin yläpeukut MOLEMMILLE. : )


    • Olen niin surullinen vuoksesi.
      Joudut olemaan kuin pelokas rakki, ja räksytät vain aidan takaa kurkkien.
      Ota itseäsi niskasta kiinni ja matkusta Moskovaan.
      Laita taka-luukkuun pari auton rengasta.
      Sytytät ne sitten torilla tuleen ja alat heiluttaa isä-ukkosi vanhaa Naganttia.
      Se on miehen teko se.
      Voisit myös kusasta tankin jokaiseen renkaaseen.
      Jos ei jostain syystä innosta, niin anna valtio-miehillemme aikaa ratkaista
      ongelmasi.
      Uskoisin että maamme yli-voimainen enemmistö tekee juuri noin.
      Minua harmittaa eniten se että Valio alkaa laittaa kierre-korkkeja maito-
      purkkeihin.

      H.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      277
      3090
    2. 201
      2876
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      70
      2464
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      221
      1936
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1378
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1298
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      160
      1213
    Aihe