Koiranomistajat pingottavat hihnat tien poikki

Voisiko kyseinen ilmiö loppua, että annetaan koiran mennä toiselle puolelle tietä ja itse jäädään omalle puolelle, eli pingotetaan ne hihnat kulkemaan tien poikki? Todella raivostuttavaa yrittää päästä polkupyörällä ohi, kun koiranomistaja ei huomioi ympäristöä millään lailla. Sitten, kun kelloa soittaa, alkaa jumalaton koiran repiminen samalle puolelle.

Tämä on harvinaisen verenpainetta nostattavaa päiväsaikaan, mutta iltahämärässä koko touhu muuttuu über-ketuttavaksi. Jos se nyt ei ole tarpeeksi itsestään selvää, niin niitä hihnoja on aivan helkutin vaikea nähdä pimeässä. Saati nyt sitä pikimustaa pikkusesseä siellä ojassa.

Joten koiranomistaja: pidä koirasi samalla puolella tietä kanssasi, kiitos. Vaikka muiden liikennöitsijöiden turvallisuus ei kiinnostaisikaan, et kai sentään haluaisi koirallesi pikahirttoa? Itseäni ei ainakaan huvita olla vastuussa koiran katkenneista niskoista.

Turvallisempia ulkoiluja itse kullekin.
30393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

osaa homman ja taluttaa koiraa vain ojan puolella tai siirtää sinne kun pyöräilijä tulee. Osa koirista tottunu vaihtamaan ojan puolelle itse kun polkupyörä lähestyy.
Ja joukossa on se normaali prosentti joka ei ajattele asiaa ollenkaan ja jokainen kerta on "ensimmäinen kerta". Koirat saisi olla aina ojan puolella.
Tyhmyyttä pitää vaan sietää. Vaarallisinta laidasta toiseen säntäileville koirille.
Koira kuulee pyöräilijän kauempaa ja siirtymällä pois tieltä tai sen laitaan, antaa taluttajallekin merkin ajoissa ja soittokelloa ei tarvitse pimpauttaa.
Jotkut kun tapaavat kävellä keskellä tietä.

Äänestä

ehkä osaa, muttei viitsi.

Äänestä
  • Jos fleximit pitäisi kieltää. Miten olis kielto myös pienille lapsille jotka sukkuloivat pienillä pyörillään edes takas. Minusta nämä äidin ja isin pikku kullat aiheuttavat huomattavasti enemmän vaaratilanteita. On uskomatonta että pienen ihmisen annetaan ajaa pyörällään lähes valvomatta. Mutta koiria jotka nyt ovan edes jossakin valvonnassa,halutaan arvostella. Missä siis oikein todella mennään.

    Äänestä

  • älyä kirjoitti:

    Jos fleximit pitäisi kieltää. Miten olis kielto myös pienille lapsille jotka sukkuloivat pienillä pyörillään edes takas. Minusta nämä äidin ja isin pikku kullat aiheuttavat huomattavasti enemmän vaaratilanteita. On uskomatonta että pienen ihmisen annetaan ajaa pyörällään lähes valvomatta. Mutta koiria jotka nyt ovan edes jossakin valvonnassa,halutaan arvostella. Missä siis oikein todella mennään.

    Ihan vapaasti saa koiratkin ajella polkupyörillä ilman valvontaa.

    Äänestä

  • älyä kirjoitti:

    Jos fleximit pitäisi kieltää. Miten olis kielto myös pienille lapsille jotka sukkuloivat pienillä pyörillään edes takas. Minusta nämä äidin ja isin pikku kullat aiheuttavat huomattavasti enemmän vaaratilanteita. On uskomatonta että pienen ihmisen annetaan ajaa pyörällään lähes valvomatta. Mutta koiria jotka nyt ovan edes jossakin valvonnassa,halutaan arvostella. Missä siis oikein todella mennään.

    Itse meinasin ajaa yhden junnupyörilijän yli. Tuli koulukatua uimahallilta imatralle päin. Vasemmalla pyörätiellä oli äiti työntämässä lastenvaunuja ja edessä reipas pieni pyöräilijä. Liittymän kohdalla pieneltä pyöräilijältä lähti pyörä lapasesta. ja pyörä kääntyi tielle. Onneksi kerkesin pysähtyä. Jos toiselta kaistalta olisi tullut auto. Olisi jossain vedetty lippu puolisalkoon. Joten kyllä noista pienistä pölkypyöräilijöista muodostuu todella vaarallisia tilanteita. Yhtään kertaan en ole sattunut samaan tilanteeseen koirien kanssa. Ja ajokokemusta on yli 30 vuotta. Ja polkupyörälla vielä reilusti enemmän. Joten kyllä aloittaja taitaa syyllistyä liioitteluu tai, selkeään provoon.

    Äänestä

  • VanHa-Kuski. kirjoitti:

    Moi sinulle. Liioiteltua aloituksessani on korkeintaan tunnemyrsky, jonka kourissa tuon tekstin kirjoitin. Tällainen ongelmatapaus oli juuri sattunut, joten siinä oli pannu kieltämättä himppasen kuumana. Provo tämä ei ole, koska tällaista tapahtuu. Ei joka päivä, ei joka viikko tai ihan joka kuukausikaan, mutta sen verran kuitenkin, että aika ajoin hermo mennee.

    Raivoan tästä asiasta osittain sen takia, että minua ei huvita tulla kampatuksi fleksin hihnalla. Vaikka täysiä menen vain harvoin ja muutoin pyöräilyni on perusleppoisaa kaupunkipyöräilyä, voi jälki olla vähemmän nättiä. Mutta minua, kuten aloituksessa mainitsin, kiinnostaa myös koirien turvallisuus. En todellakaan halua yhdellekkään koiralle pikahirttoa, kun polkupyörä sujahtaa siihen hihnaan. Mietipä, mitä vaikka chihuahualle siinä tilanteessa käy. Itse olen mieluummin miettimättä.

    Joten ei, en liioittele ongelmaa. Ja ei, en provoa. Toivon vain, että nämä koiranomistajat, jotka eivät tätä asiaa ajattele, alkaisivat sitä ajatella, koska sille koiralle voi tällaisessa tilanteessa käydä ihan oikeasti huonosti. Silmä (ja toinen) tarkkana, koiranomistajat.

    Ja kaunista kevättä kaikille.

    Äänestä

  • Kettuhattu kirjoitti:

    On kuitenkin väärin syyttää kaikkia koiranomistajia. Itse olen koiranomistaja ja ulkoilutan koiraani päivitäin kevyenliikenteen väylällä. Ja myönnän että on hyviä ja huonoja koiranomistajia. Kuten on myös pyöräilijöitä.

    Silti uskallan väittää että useimat vaaratilanteet on pyöräilijöiden aiheuttamia. Liian suuri tilannenopeus. Tullaan rinakkain polkupyörillä, pienet pyöräilijät seuhkaavat edes takaisin pyöräteillä. jne. Viime viikolla näin tapauksen jossa nuori poika n.15v ajoi sinisellä pyörälla lappeentien kevyenliikenteen väylää. Ilman käsiä. Valkoiset nappikuulokeet korvissa näppäillen puhelinta molemmin käsin???

    Joten yhden ryhmän syyttäminen ja asian yleistäminen on mielestäni todella typerää. Kevyenliikenteen väylät kun kuulu kaikille. ei vain pyöräilijöille.

    Tässä vielä hyvä sivusto. jossa kerrotaan miten pyöräilijöiden tulisi käyttäytyä.

    http://www.polkupyoraily.net/wiki/Liikennesäännöt#Py.C3.B6r.C3.A4ilij.C3.A4n_paikka

    Se koira täytyy olla taluttajan hallinnassa. siis TÄYTYY ! Nää asennevammaiset koiranomistajat on ...sanonko mistä.

    Äänestä

  • mankeli1 kirjoitti:

    Se koira täytyy olla taluttajan hallinnassa. siis TÄYTYY ! Nää asennevammaiset koiranomistajat on ...sanonko mistä.

    Tässä olet täysin oikeassa. Koira pitää olla halinnassa. Mutta myös naperot ja pyöräilijät. Ja kaikki kevyenliikenteen tien käyttäjät.

    Polkypyörän maksimi nopeus kevyenväylän tielä on 20 km/h. Ja pyöräilijän TÄYTYY ! kyetä halitsemaa pyöränsä ja kyetä ennakoimaan tilanteet. Kuten on kyettävä autoilevankin.

    No sinä vihaat koiria ja niiden omistajia. Mutta ne nyt vain eivät häviä. Vaikka täällä kuinka itkisit eri nimimerkeillä.Tietysti on yksi keino päästä tästä valtavasta epäoikeudenmukaisuudesta. Mutta se vaatisi sisua ja rohkeutta. Japanissa sitä sanotaan "harakiriksi". Sillä pääset eroon koirista ja niiden omistajista.

    Nyt kysymys kuuluukin onko sinulla rohkeutta?

    missäkös tuollaista lukee, että 20km/h ??? tarkoittanet kenties kävelykatua ?

    Rakit ja niiden omistajat muuttakoon Japaniin haravoimaan kiriä

    VanHA-Kuski on omasta mielestään fiksu ja älykäs ihminen,joka tietää kaikki asiat paremmin kun muut.
    Toivottavasti kaikki koiraihmiset ei ole samanlaisia .
    Japanilaisen kansanperinne on myös tuttua,ja rohkeutta löytyy.

    Äänestä

  • 2+20= kirjoitti:

    missäkös tuollaista lukee, että 20km/h ??? tarkoittanet kenties kävelykatua ?

    Luitko antamani linkin tiedot. Tuskin, mutta silti suu käy! Ehkä tutustuminen linkin asia tietoihin selventäisi asiaa.

    Kysymys kuuluu, osaatko lukea vai etkö halua lukea. Vai etkö ymmärrä lukemaasi?

    Äänestä

  • Ilo Asua Imatralla. kirjoitti:

    VanHA-Kuski on omasta mielestään fiksu ja älykäs ihminen,joka tietää kaikki asiat paremmin kun muut.
    Toivottavasti kaikki koiraihmiset ei ole samanlaisia .
    Japanilaisen kansanperinne on myös tuttua,ja rohkeutta löytyy.

    Ei tunnu löytyvän koska vielä kirjoittelet. Joten älä jauha peetä. Olet vain yksi koiranvihaaja monine mimimerkkeinesi. Et huijaa ketään.

    En todellakaan ole kaikki tietävä mutta yhden ryhmän haukkuminen on mielestäni värin.

    Itse pidän koirani penkereen puolella lyhyessä hihnassa. Voisin toki pitää koirani irtikin. On niin hyvin opetettu. Mutta käsittääkseni kaupungin aluella koirat pitää olla kytkettynä. Joten pidän koirani hihnassa.

    Sinulle multi mimimerkki sanoisin. Joko olet kateelinen koiranomistajille tai pelkäät koiria. Täällä asia ei korjannu kuin mainitsemallani tavalla. Mutta siihenhän sinulla ei ollut rohkeutta vaikka muuta väitit.

    Onneksi olkoon, olet osoittanut juuri olevasi Imatran typerin ihminen.

    Äänestä

  • VanHa-Kuski. kirjoitti:

    Ei tunnu löytyvän koska vielä kirjoittelet. Joten älä jauha peetä. Olet vain yksi koiranvihaaja monine mimimerkkeinesi. Et huijaa ketään.

    En todellakaan ole kaikki tietävä mutta yhden ryhmän haukkuminen on mielestäni värin.

    Itse pidän koirani penkereen puolella lyhyessä hihnassa. Voisin toki pitää koirani irtikin. On niin hyvin opetettu. Mutta käsittääkseni kaupungin aluella koirat pitää olla kytkettynä. Joten pidän koirani hihnassa.

    Sinulle multi mimimerkki sanoisin. Joko olet kateelinen koiranomistajille tai pelkäät koiria. Täällä asia ei korjannu kuin mainitsemallani tavalla. Mutta siihenhän sinulla ei ollut rohkeutta vaikka muuta väitit.

    Tarkoitin että Japanilainen kansanperinne on sinulle tuttua kun kirjoittelet Harakireistä.
    Edelleenkään et ole sen koirasi kanssa kaikkitietävä.
    Olet oikeasti aika omituinen jos luulet että joku tekee Harakirejä sinun ja koirasi takia.

    Äänestä

  • Ilo Asua Imatralla kirjoitti:

    Tarkoitin että koirista ja koiranomistajista ei nyt vaan pääse eroon. Ei vaikka täällä kuinkä itkisi. Enkä todellakaan luule että kukaan olisi niin tyhmä että tekisi mitään itsellensä. Tämä "harakiri" oli kyllä tarkoitettu vitsiksi. Mutta ilmeisesti joku ei vitsiä ymmärtänyt.

    Niin tai näin. Kaikkien olisi mahduttava kevyenliikenteen väylille. Lukekaa laittamastani linkistä polkupyöriä koskevat säännöt. Niin ainakin tiedätte miten pitäisi polkypyörällä ajaa.

    Nyt tämä jauhaminen on minun kohdaltani ohi. Ja lähden koirani kanssa aamulenkille ja laitan koirani fleximin päähän,ihan kiusallani. Jotta saatte lisää jutunjuurta.

    Äänestä

Ei kellään satu olemaan pihaliittymä täynnä lunta, et pääsis aurakuskeista valittamaan? Niistähän ollaan oltu ihan hiljaa.

Äänestä

Ei ole lunta mutta voitas vaikka valittaa hiekanpoistosta sehän liittyy kevääseen oleellisesti......olkaa hyvä saa valittaa.

Äänestä

Koiraihmiset on itsekkäitä idiootteja kaikki.

Äänestä
  • Kyllä, koiraihmiset ovat idiootteja ja yleensä ne on laiskoja lihavia akkoja

    Äänestä

  • Tyhmä koira ja akka kirjoitti:

    Kyllä, koiraihmiset ovat idiootteja ja yleensä ne on laiskoja lihavia akkoja

    Takaa tuleva pyöräilijä voisi itse huomauttaa koirantaluttajalle asiasta niin tehoaisi paremmin kun tällä palstalla valitus. On todella vaaran paikka,kun koirat poukkoilee pitkässä narussa puolelta toiselle. Asiaan on pakko puuttua,niin ehkä toopet taluttajat herää ennen kuin sattuu vahinkoja.

    Äänestä

oli niin tai näin, pääasia, että aina saa valittaa jostain.

Äänestä

Rauhan alueella on amatööri koiran ulkoiluttajia ja keskuskadulla näin eilen yhden hipin kulkevan rakkinsa kanssa niin e ttä rakki ei ollut kytkettynä......

Kytkekää ne rakkinne vaikka piikkilankaan , mutta kiinni pitää olla sillä MINÄ en tykkää TEIDÄn rakkinne nuuhkimisesta ja kuolaamisesta lakerikenkieni päälle...

Äänestä

Useita kertoja viikossa törmään tilanteisiin joissa koira(t) ja koiran taluttaja ovat eri puolella katua. Viimeeksi eilen pyöräillessä Kostekujalla rouva talutti kahta pientä ruskeaa koiraa ja Vuoksenrannantiellä toinen rouva kahta pientä valkoista koiraa. Keskuskadulla jälleen rouvashenkilö talutti koiraansa niin, että hän ja koira olivat eri puolella katua. Soittelin kelloa ja yritin varoittaa, että olen ohittamassa heitä, mutta rouvilla ei ollut mitään kiirettä siirtyä samalle puolelle katua jossa koirat olivat tai vetää koiria luokseen. Kyllä kevyenliikenteen väylille on ennen mahtunut niin koirat kuin pyöräilijätkin, mutta nyt tuntuu, että koirantaluttajat luulevat omistavansa kaikki väylät.

Äänestä

Koiranomistajat ovat samaa RAKKI-SAKKIA ja ali-ihmisiä !

Äänestä

Imatralla riittää metsiä ja polkuja siellä on kilometreittäin, miksi niitä ei käytetä? Minä ja koirani mennään mielummin sinne kuin tympeälle pyörätielle.

Äänestä
  • Nyt oli viisaita ajatuksia,metsäluonto on koiralle oikeaa aluetta siellä saa haistella ja "nuuskuttaa" ja vähän poukkoillakin.
    Kaikki koirat ovat kuitenkin "luontokappaleita" niillä on omat vaistot ei mikään koira ole joka tilanteessa täysin isännän hallinnassa.
    Suurin osa koirista kulkee hihnassa hallitusti melkein missä vaan myös pyörätiellä.
    Koiraharrastus on hyvä harrastus,mutta tietysti kritiikkiä tulee myös asiatonta.
    Jotkut koiraharrastajat ottavat homman niin tosissaan että mitään huonoa ei saa sanoa tai sanojan pitää tehdä harakirit.
    Ei mikään harrastus saa olla näin vakavaa että menee sekaisin.
    Tunnen monia koiranomistajia ovat ihan tavallisia ihmisiä joista koira on mukava kaveri,itselläni on myös koira jota syksyllä käytän metsästyskoirana.
    Koiralla on iso tarha ja hyvät ulkoiluttamismaastot ei ole tietääkseni kenellekään haitaksi ollut.

    Äänestä

  • Ilo Asua Imatralla kirjoitti:

    Nyt oli viisaita ajatuksia,metsäluonto on koiralle oikeaa aluetta siellä saa haistella ja "nuuskuttaa" ja vähän poukkoillakin.
    Kaikki koirat ovat kuitenkin "luontokappaleita" niillä on omat vaistot ei mikään koira ole joka tilanteessa täysin isännän hallinnassa.
    Suurin osa koirista kulkee hihnassa hallitusti melkein missä vaan myös pyörätiellä.
    Koiraharrastus on hyvä harrastus,mutta tietysti kritiikkiä tulee myös asiatonta.
    Jotkut koiraharrastajat ottavat homman niin tosissaan että mitään huonoa ei saa sanoa tai sanojan pitää tehdä harakirit.
    Ei mikään harrastus saa olla näin vakavaa että menee sekaisin.
    Tunnen monia koiranomistajia ovat ihan tavallisia ihmisiä joista koira on mukava kaveri,itselläni on myös koira jota syksyllä käytän metsästyskoirana.
    Koiralla on iso tarha ja hyvät ulkoiluttamismaastot ei ole tietääkseni kenellekään haitaksi ollut.

    Jalkakäytävällä koiraa pitäisi taluttaa oikealla puolella ja pitää koira niin lyhyessä hihnassa,ettei se pääse takaa tulevan pyörän eteen. Tämä pitäisi olla selvä asia koiran kanssa kulkevalle. Jos ei ole niin pyöräilijä voi asiasta huomauttaa.

    Äänestä

Tyypillisin koiranomistaja on tatuoitu "mitävälii" ryhis, millä on koira sen takia kun muillakin on ja se on ainut miltä on saanu uskollisuutta. Kuitenkaan kunto ja aikataulu/mielenkiinto ei riitä taluttamaan sitä piskiä kerrostalon roskakatosta edemmäs tarpeilleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kettuhattu kirjoitti:

Voisiko kyseinen ilmiö loppua, että annetaan koiran mennä toiselle puolelle tietä ja itse jäädään omalle puolelle, eli pingotetaan ne hihnat kulkemaan tien poikki? Todella raivostuttavaa yrittää päästä polkupyörällä ohi, kun koiranomistaja ei huomioi ympäristöä millään lailla. Sitten, kun kelloa soittaa, alkaa jumalaton koiran repiminen samalle puolelle.

Tämä on harvinaisen verenpainetta nostattavaa päiväsaikaan, mutta iltahämärässä koko touhu muuttuu über-ketuttavaksi. Jos se nyt ei ole tarpeeksi itsestään selvää, niin niitä hihnoja on aivan helkutin vaikea nähdä pimeässä. Saati nyt sitä pikimustaa pikkusesseä siellä ojassa.

Joten koiranomistaja: pidä koirasi samalla puolella tietä kanssasi, kiitos. Vaikka muiden liikennöitsijöiden turvallisuus ei kiinnostaisikaan, et kai sentään haluaisi koirallesi pikahirttoa? Itseäni ei ainakaan huvita olla vastuussa koiran katkenneista niskoista.

Turvallisempia ulkoiluja itse kullekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu