Hei
Täällä on ollut paljon puhetta rintojenpienennysleikkauksista ja leikkauksen läpikäyneet tuntuvat olevan kovin tyytyväisiä, kun kivut jäivät leikkauspöydälle. Nyt haluaisinkin kysyä, onko kukaan muu samassa tilanteessa kuin minä. Mun leikkauksestani on aikaa jo viisi vuotta, mutta edelleen olkapäät ovat kipeät, hartiaseutu jännittynyt ja mikä inhottavinta, rintaranka liikkuu todella huonosti. Siis nuo oireet hankin itselleni, kun jouduin käyttämään tukevia liivejä ja kannattelemaan painavia rintoja.
Fysioterapeutilla olen käynyt ja hän kertoi, että ikävä kyllä monesti nämä vaivat tulevat vasta leikkauksen jälkeen. Sain hyviä jumppaohjeita ja olenkin tehnyt niitä kuuliaisesti päivittäin. Silti lapaluiden välissä on kipeä kohta, johon en yllä millään venytyksellä tai jumpalla. Siitä kipukohdasta lihasjännitys alkaa leviämään pitkiin selkälihaksiin, rintarankaan, hartioihin ja vielä päänsärkyä kaiken tämän lisäksi. Ajattelen itse, että menin leikkaukseen liian myöhään.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mene hierojalle.
Fysioterapeutti antoi sulle hyvät jumppaohjeet, mutta puuttuiko hän sinun kehon asentoon mitenkään. eihän vain ole jäänyt päälle sellainen virheellinen seisoma-asento, joka sinulla oli silloin kun vielä rinnat oli isot. Voi olla, että alitajuisesti yhä edelleen "kannattelet" rintojasi ja vedät harteita taakse, selkää ojennukseen, jolloin niskat menee jumiin, kun pää on muuhun kroppaan nähden väärässä asennossa.
et paljon häviä, jos vielä pyörähdät fyssarilla tai ammattitaitoisella hierojalla. Hieroja yleensä vielä hierookin lihakset rennoiksi, mikä ei välttämätttä fyssarin toimenkuvaan jokapaikassa kuulu
Sun täytyy mennä kiropraktikolle tai vastaavalle, joka avaa selkäsi kaikki fasettinivellukot, jotka aiheuttavat lihasten kiristystä väärässä asennossa.
Lisäksi liikut ja venyttelet lopun ikää, kuten kaikki terveetkin.
http://www.kiropraktikkoliitto.fi/index.php/sinun-kiropraktikkosi
Ja sitä ennen kannattaa tosiaan mennä hierojalle, jotta lihakset vetreytyvät. Liian kireät lihakset vetää nivelet heti uudestaan virheasentoon.
Täältä minä sain avun : https://www.google.fi/search?q=kampin kiropraktiikka&oq=kampinkirop&aqs=chrome.1.69i57j0.9135j0j7&sourceid=chrome&es_sm=93&ie=UTF-8
Mulla on pienennetty myös. Kävin ennen pienennystä kiropraktikolla. Ihanaa, mutta tajuttoman kallista. Suosittelen tätä, mutta mun hartia ja selkävaivoja on lieventänyt myös pilates ja syvävenyttely (Method Putkisto). Huono ryhti tms. ei rintoja pienentämällä välttämättä parane, mutta kevyemmällä rintavarustuksella on helpompi alkaa ryhtiä parantamaan. Edellä mainitut pilates ja venyttelyt ovat yksi tapa.
Pilatesrulla.
Maksaa 50€ ja kestää vuosia.
Saa lukkoja auki ja hierottua lihaksia.
Maksaa ittensä takaisin.