Olen nainen samaa ikäryhmää. Sitä kyselen, että onko teillä mielestänne tarpeeksi ystäviä? En tarkoita seurustelukavereita, vaan ihan tuttavia, ystäviä joiden kanssa silloin tällöin voi viettää aikaa yhdessä. Tuttavan ja ystävän välinen ero voi olla hiuksenhieno, kuka sen mitenkin määrittelee.
Itselläni ei ole lapsia eikä puolisoa. Olen joskus huomannut että jos tuttavalla on lapsia, niin hänen elämänsä on pääasiallisesti keskittynyt perheenjäseniin. Toisaalta se on ihan ymmärrettävää. Mutta en ole erityisesti yrittänyt ystävystyä perheellisten kanssa tästä syystä. Jos perheelliset eivät ymmärrä minun elämääni, niin en ehkä minäkään heidän. Kukaan ei tietysti koskaan täysin ymmärrä toisen tilannetta, jokainen on eniten kiinni omissa asioissaan ja tilanteissaan.
Itselläni on pari ystävää joiden kanssa tavataan, joskus aika harvoinkin. Käydään elokuvissa, ulkoilemassa, syömässä tai kahvilla jossakin. Kotona en ole enää vuosiin tavannut ketään, koska siitä helposti tulee yksipuolista. Itsellä on ollut sellaisia tuttuja jotka vaan pyrkivät käymään minun luonani mutta heidän luonaan en ole koskaan saanut käydä. Mielestäni on parempi tavata tuttavat kodin ulkopuolella.
Olisi mukava joskus vielä tutustua uusiin ihmisiin, mutta en ole kovin avoin ihminen vaan ajan mittaan kerron asioistani enemmän tai vähemmän. Tapanani yleensä ei ole kysellä toisiltakaan heidän henkilökohtaisista asioistaan. Joidenkin entisten ystävien epäluotettavuus on saanut varovaiseksi näissä omien asioiden kertomisissa.
Jos olette vanhemmalla iällä saaneet hyviä ystäviä, niin mitä kautta nämä ovat tulleet? Itse olen vuosien varrella kokeillut seuranhakupalstoja ja tätäkin kautta olen tutustunut. Monet tuttavuudet ovat jääneet matkan varrelle, kuka mistäkin syystä. Moni varmaan huomaa että ei sitä vapaa-aikaa niin paljon olekaan ystävien kanssa viettämiseen ja sitten ne yhteydenotot vähenevät tai ei enää vastata puhelimeen ollenkaan.
Oma taloudellinen tilanteeni ei ole paras mahdollinen, joten mitään kalliita harrastuksia en voi aloittaa enkä nykyisin paljon matkustele. Mutta on monia muitakin asioita joita voi tehdä yhdessä (ja yksin) :)
Kertokaa omia kokemuksia ja mielipiteitä aiheesta.
Itselläni ei ole lapsia eikä puolisoa. Olen joskus huomannut että jos tuttavalla on lapsia, niin hänen elämänsä on pääasiallisesti keskittynyt perheenjäseniin. Toisaalta se on ihan ymmärrettävää. Mutta en ole erityisesti yrittänyt ystävystyä perheellisten kanssa tästä syystä. Jos perheelliset eivät ymmärrä minun elämääni, niin en ehkä minäkään heidän. Kukaan ei tietysti koskaan täysin ymmärrä toisen tilannetta, jokainen on eniten kiinni omissa asioissaan ja tilanteissaan.
Itselläni on pari ystävää joiden kanssa tavataan, joskus aika harvoinkin. Käydään elokuvissa, ulkoilemassa, syömässä tai kahvilla jossakin. Kotona en ole enää vuosiin tavannut ketään, koska siitä helposti tulee yksipuolista. Itsellä on ollut sellaisia tuttuja jotka vaan pyrkivät käymään minun luonani mutta heidän luonaan en ole koskaan saanut käydä. Mielestäni on parempi tavata tuttavat kodin ulkopuolella.
Olisi mukava joskus vielä tutustua uusiin ihmisiin, mutta en ole kovin avoin ihminen vaan ajan mittaan kerron asioistani enemmän tai vähemmän. Tapanani yleensä ei ole kysellä toisiltakaan heidän henkilökohtaisista asioistaan. Joidenkin entisten ystävien epäluotettavuus on saanut varovaiseksi näissä omien asioiden kertomisissa.
Jos olette vanhemmalla iällä saaneet hyviä ystäviä, niin mitä kautta nämä ovat tulleet? Itse olen vuosien varrella kokeillut seuranhakupalstoja ja tätäkin kautta olen tutustunut. Monet tuttavuudet ovat jääneet matkan varrelle, kuka mistäkin syystä. Moni varmaan huomaa että ei sitä vapaa-aikaa niin paljon olekaan ystävien kanssa viettämiseen ja sitten ne yhteydenotot vähenevät tai ei enää vastata puhelimeen ollenkaan.
Oma taloudellinen tilanteeni ei ole paras mahdollinen, joten mitään kalliita harrastuksia en voi aloittaa enkä nykyisin paljon matkustele. Mutta on monia muitakin asioita joita voi tehdä yhdessä (ja yksin) :)
Kertokaa omia kokemuksia ja mielipiteitä aiheesta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minusta seurallisuutta ei voi pakottaa. Monessa kohtaa kirjoitustasi sanot kuinka olet varovainen ja pidättyväinen ja olet pettynyt ja muita juttuja, eli et haluakaan juuri enempää kaverisuhteita. Itselläni on aikuiset lapset ja mies, mutta muutaman entisen työkaverin lisäksi ei ystäviä ole.
Se on itsestä kiinni, haluaako kavereita, lähteekö ulos ihmisten keskelle vai onko mieluummin kotona ja istuu netissä, kun haluaa vuorovaikutusta toisten kanssa.
ja tietenkin rahakin ratkaisee. Jos on työttömänä tai eläkkeellä ja ne on pieniä, ei siitä jää monenmoiseen rahaa, ei edes vaadittaviin matkoihin, eli se tuttu ja ystävä pitää löytyä läheltä, kävelymatkan päästä.
Jos haluaa osallistua, on kaikenlaista toimintaa olemassa, seurakunnalla sinkkuiltoja, työttömillä omia tapaamisiaan , vapaaehtoistyötä ja kaveritapaamisia siltä pohjalta.
Ehkäpä onnellisin on, kun kuuntelee itseään, omaa sydäntään, ja toimii sen mukaan, itseään mihinkään pakottamatta.
Samoin.
Ystävyyden pitää olla luontevaa. Ihmisten määrän puolesta en ole ikinä pitkästynyt, parempi on olla omassa rauhassaan kuin että ystävyys on raskas velvollisuus jossa pelätään ettei vaan kaveri suutu.
Minulla on paljon tuttuja ja kavereita, yksi sydänystävä ja pari hyvää ystävää. Meillä on myös perhetuttuja ja pariskuntatuttuja.
Olen seurallinen ja tapaan paljon ihmisiä erilaisissa tapahtumissa ja myös pienemmissä illanistujaisissa. Käyn paljon ulkona syömässä, shoppailemassa ja kahvittelemassa, yleensä sydänystäväni kanssa.
Pidän myös yksinolosta ja nautin, erityisesti arki-iltaisin kun voi vain olla kotona ja esim. katsella teeveetä, ilman mitään seuraa tai erityisestä tekemistä. Mieheni on innokas erämies ja ulkoilmaihminen ja mielellään arkisinkin käy pilkillä, lenkillä tms. joten hänenkin suhteensa saan olla "rauhassa" silloin kun siltä tuntuu.
Vanhemiten olen saanut paljon tuttuja juuri tuon seurallisuuteni takia mutta myös työni puolesta. Kaikki ovat kuitenkin enemmän hyvänpäivän tuttuja kuin ystäviä.
Olen perusluottavainen ihmisten suhteen eli uskon kaikista periaatteessa hyvää ja en laske hyötyjä tai haittoja. Kutsun myös tuttavia ja ystäviä kotiini riippumatta siitä, saanko vastakutsua tai en.
Voisihan noita kavereita/tuttavia ja etenkin ystäviä enemmänkin olla.
Puoliso on paras ystävä, vai pitäisikö sanoa ainoa ystävä. Kouluaikainen bestis kuoli jo keski-iässä. Uusien kavereiden löytyminen ei oikein onnistu. Työttömäksi kun jäi, ei tapaa työkavereitakaan/heitä ei ole.
Lapset ovat opiskelemassa, heitä näkee kun näkee, ei joka viikkokaan. Heillä oli kouluaikaan kavereita, joten jos siipan kanssa ollaan kaverittomia, se ei periytynyt heille.
Harrastuksissa tulee uusia hyvänpäiväntuttuja ja voi siitä harrastuksesta puhua, mutta siihen se taitaa jäädä.
Ajan saatossa olen huomannut, että eipä niitä tosiystäviä sitten ollutkaan. Aikoinaan jo avioeron jälkeen hävisi suuri osa kavereistakin ja työttömyyteni seurauksena loputkin ja uusia kavereitakaan ei ole löytynyt, kun ei ole varaa juuri riennoissa käydä, eikä harrastaa mitään maksullisia harrastuksia. Joskus olen ystäväsivuilta yrittänyt kaveria etsiä esim. lenkille ja pyöräilemään, mutta tuloksetta.....
Nyt ajattelen, että jospa sitten kun pääsen eläkkeelle.....