Haisee kuin hevostallissa

Jopas jotain! Onhan ihmisillä kaikkia normaalista poikkeavia tapoja. Fetistejä.
En tiedä mitä tekisin en ainakaan suostuisi pesemään sotkuja....jos ei halua häätää kotoa muualle haisemaan ja kaveri ei tällaista harrasta muualla niin se on kai silloin hallittavissa. Kirjoitit mitä kivempaa sen paskasempaa. liittyiskö sitten mielihyvän tuntemiseen.
Joskus tuntuu, että meidän omaa lihaa ja verta olevat olennot tekevät elämästä helvetin ja miksi? Siihen kun joku vielä osais vastata.
Voimia ja hajuesteitä sinulle.

muumio kirjoitti:

Jopas jotain! Onhan ihmisillä kaikkia normaalista poikkeavia tapoja. Fetistejä.
En tiedä mitä tekisin en ainakaan suostuisi pesemään sotkuja....jos ei halua häätää kotoa muualle haisemaan ja kaveri ei tällaista harrasta muualla niin se on kai silloin hallittavissa. Kirjoitit mitä kivempaa sen paskasempaa. liittyiskö sitten mielihyvän tuntemiseen.
Joskus tuntuu, että meidän omaa lihaa ja verta olevat olennot tekevät elämästä helvetin ja miksi? Siihen kun joku vielä osais vastata.
Voimia ja hajuesteitä sinulle.

Lue lisää

Jotenkin mä luulen, että toi on todella konkreettinen haiseva vastalause jostain mitä olen hänelle tehnyt. Arvatenkin en niitä tässä ala ruotimaan, mutta rankkoja juttuja on takana. Sitä vaan en käsitä, miksi hyvä mieli ja olo pitää kuin mitätöidä turraamalla housuun. Onkohan takana masennusta, jotain itseensä kohdistuvaa hyvin negatiivista. Mikähän mahtaa olla ratkaisu ja avain tähänkin ongelmaan.
Aivan oikeassa olet:näillä itsehaluamillamme olennoilla on valttikortit käsissään.He voivat syöstä meidät alinpaan helvettiin vain siksi että välitämme, rakastamme, olemme yleensä heidät halunneet.
Kiitos. Tiedän erään isän, joka kulkee ilmanraikastin purkki käsissään haisevan lapsensa jäljessä suikuttamassa desingioivia suihkeita. Itse mietin jos työntäisi hajunsyöjää nenään tukkeeksi. Pienemmät lapset vaan ei halua pitää mitään pumpuloita nenässään. Olisiko sanoma mun puoleltani sitten se, ettei vois vähempää kiinnostaa.. tai haista. Ei voi ainakaan kukaan väittää, ettei elämä olisi antoisaa ja värikästä. Onko vastaus sittenkin siinä, että muuten tämä olisi liian tylsää ja tavallista. Eihän sitäkään jaksaisi, eihän.

pahimmillaan kirjoitti:

Jotenkin mä luulen, että toi on todella konkreettinen haiseva vastalause jostain mitä olen hänelle tehnyt. Arvatenkin en niitä tässä ala ruotimaan, mutta rankkoja juttuja on takana. Sitä vaan en käsitä, miksi hyvä mieli ja olo pitää kuin mitätöidä turraamalla housuun. Onkohan takana masennusta, jotain itseensä kohdistuvaa hyvin negatiivista. Mikähän mahtaa olla ratkaisu ja avain tähänkin ongelmaan.
Aivan oikeassa olet:näillä itsehaluamillamme olennoilla on valttikortit käsissään.He voivat syöstä meidät alinpaan helvettiin vain siksi että välitämme, rakastamme, olemme yleensä heidät halunneet.
Kiitos. Tiedän erään isän, joka kulkee ilmanraikastin purkki käsissään haisevan lapsensa jäljessä suikuttamassa desingioivia suihkeita. Itse mietin jos työntäisi hajunsyöjää nenään tukkeeksi. Pienemmät lapset vaan ei halua pitää mitään pumpuloita nenässään. Olisiko sanoma mun puoleltani sitten se, ettei vois vähempää kiinnostaa.. tai haista. Ei voi ainakaan kukaan väittää, ettei elämä olisi antoisaa ja värikästä. Onko vastaus sittenkin siinä, että muuten tämä olisi liian tylsää ja tavallista. Eihän sitäkään jaksaisi, eihän.

Lue lisää

Kyseessä on ilmiö nimeltä tuhriminen, jota todellakin tuossa iässä pidetään jo erittäin vakavana psyykkisenä ongelmana. Mielestäni suhtaudut asiaan merkillisen kepeästi ikäänkuin jonain murrosikään kuuluvana erikoisuutena.

Poika tarvitsee selvästi psyykkistä hoitoa. Ota heti yhteys lääkäriin - jo terveyskeskuksesta saat lähetteen lasten ja nuorten psykiatrille. Ongelman vähättely on täysin edesvastuutonta ja lähentelee jo sairaan heitteille jättöä.

En halua olla ilkeä tai pelotella, mutta lapsen on saatava asiantuntevaa apua!

Suti kirjoitti:

Kyseessä on ilmiö nimeltä tuhriminen, jota todellakin tuossa iässä pidetään jo erittäin vakavana psyykkisenä ongelmana. Mielestäni suhtaudut asiaan merkillisen kepeästi ikäänkuin jonain murrosikään kuuluvana erikoisuutena.

Poika tarvitsee selvästi psyykkistä hoitoa. Ota heti yhteys lääkäriin - jo terveyskeskuksesta saat lähetteen lasten ja nuorten psykiatrille. Ongelman vähättely on täysin edesvastuutonta ja lähentelee jo sairaan heitteille jättöä.

En halua olla ilkeä tai pelotella, mutta lapsen on saatava asiantuntevaa apua!

Lue lisää

Kerrankin voin laittaa tähän että sä vaan olet ymmärtänyt väärin. Mä en suinkaan vähättele asiaa, ja tiedän, ettei kyseessä ole mikään pikkufetissi tai joku ohimenevä pila, vaan todellakin vakava psyykenhäiriö. Sä et taas tiedä, että asialle on yritetty tehdä jo pitkään jotain, kukaan ei ole ketään jättänyt heitteille. Sä et tiedä sitäkään, että mä en jaksaisi asian kanssa, jos en heittäytyisi välillä sarkastiseksi. En halua olla ilkeä tai pelotella, mutta sinä Suti suhtaudut asiaan merkillisen kireästi ikäänkuin jonain itsellesi sydämenasiana. Tervetuloa Suti neuvomaan.. sitten kun tiedät koko asian karmeuden.

pahimmillaan kirjoitti:

Kerrankin voin laittaa tähän että sä vaan olet ymmärtänyt väärin. Mä en suinkaan vähättele asiaa, ja tiedän, ettei kyseessä ole mikään pikkufetissi tai joku ohimenevä pila, vaan todellakin vakava psyykenhäiriö. Sä et taas tiedä, että asialle on yritetty tehdä jo pitkään jotain, kukaan ei ole ketään jättänyt heitteille. Sä et tiedä sitäkään, että mä en jaksaisi asian kanssa, jos en heittäytyisi välillä sarkastiseksi. En halua olla ilkeä tai pelotella, mutta sinä Suti suhtaudut asiaan merkillisen kireästi ikäänkuin jonain itsellesi sydämenasiana. Tervetuloa Suti neuvomaan.. sitten kun tiedät koko asian karmeuden.

Lue lisää

Ei kukaan voi tietää muutaman rivin perusteella mitä kirjoittajan elämä pitää sisällään. Et sinä kirjoittaisi jos olisit jostain tehoavaa apua saanut.
Tiedän että sarkasmi ja huumori auttaa epätoivoisissa tilanteissa, kun elämä on täysin päin helvettiä niin mitä siinä enää muuta voi kun nauraa, vai pitäiskö hirteen mennä. Itse olen pilaillut nauranut jopa äitini kuolinvuoteella en olisi muuten siinä jaksanut katsella hänen lähtöään.
Yksi asia voisi lohduttaa vaikka me vanhemmat vajavaisina ihmisinä teemme virheitä töpeksimme, niin emme me nyt ihan kaikkeen syyllisiä ole!
Kun on tehnyt sen minkä osaa ja pystyy se riittää ei me jumalia olla vaikka olemme lapsemme tänne synnyttäneet. On heillä omakin tahto ja vapaus valita.
Älä syyttele itseäsi, jos joskus olet elämässäsi tehnyt virheitä, niin tunnetko ketään joka ei olisi, jos niin kerro heti minulle! Olisi kiva tutustua pyhimykseen.
Yleensä me pyrimme tekemään parhaat ratkaisut sillä tiedolla ja kyvyillämme mitä meillä on, jälkeenpäin ajateltuna olisimme ehkä toimineet toisin, mutta silloin meillä ei ollut sitä tietoa mitä nyt. Älä syyttele, sinulla on varmaan epätoivoinen ja avuton olo, kun ei ole sitä taikasauvaa joka muuttaisi kaiken hyväksi, rakastat lastasi, haluat hänen parastaan ja tiedän ettet lakkaa yrittämästä ja koskaan ei voi tietää mistä se oivallus ja apu tulee.
Itse olen huomannut omassa elämässäni sen mitä enemmän huolehdin sen pahemmaksi menee, mutta kun olen jonkin asian suhteen tehnyt parhaani ja tiedän etten enää muuta voi niin luovutan sanon vain että Korkeampi Voima nyt minun keinot on loppu sinun vuorosi astua kehiin ja asiat on järjestyneet ei tosin aina niinkuin olen itse toivonut tai nähnyt parhaaksi, mutta kuitenkin.
Älä säikähdä en ole mikään uskovainen uskon vain että elämä kantaa meitä jokaista. Lohdutan myös vaikeina hetkinä itseäni että vaikka en voi juuri nyt tehdä mitään asioiden korjaamiseksi niin aika tekee aika kuluu..sinun lapsesi kasvaa ja jostain se apu vielä löytyy!!!!
Voimia sinulle ja perheellesi.

muumio kirjoitti:

Ei kukaan voi tietää muutaman rivin perusteella mitä kirjoittajan elämä pitää sisällään. Et sinä kirjoittaisi jos olisit jostain tehoavaa apua saanut.
Tiedän että sarkasmi ja huumori auttaa epätoivoisissa tilanteissa, kun elämä on täysin päin helvettiä niin mitä siinä enää muuta voi kun nauraa, vai pitäiskö hirteen mennä. Itse olen pilaillut nauranut jopa äitini kuolinvuoteella en olisi muuten siinä jaksanut katsella hänen lähtöään.
Yksi asia voisi lohduttaa vaikka me vanhemmat vajavaisina ihmisinä teemme virheitä töpeksimme, niin emme me nyt ihan kaikkeen syyllisiä ole!
Kun on tehnyt sen minkä osaa ja pystyy se riittää ei me jumalia olla vaikka olemme lapsemme tänne synnyttäneet. On heillä omakin tahto ja vapaus valita.
Älä syyttele itseäsi, jos joskus olet elämässäsi tehnyt virheitä, niin tunnetko ketään joka ei olisi, jos niin kerro heti minulle! Olisi kiva tutustua pyhimykseen.
Yleensä me pyrimme tekemään parhaat ratkaisut sillä tiedolla ja kyvyillämme mitä meillä on, jälkeenpäin ajateltuna olisimme ehkä toimineet toisin, mutta silloin meillä ei ollut sitä tietoa mitä nyt. Älä syyttele, sinulla on varmaan epätoivoinen ja avuton olo, kun ei ole sitä taikasauvaa joka muuttaisi kaiken hyväksi, rakastat lastasi, haluat hänen parastaan ja tiedän ettet lakkaa yrittämästä ja koskaan ei voi tietää mistä se oivallus ja apu tulee.
Itse olen huomannut omassa elämässäni sen mitä enemmän huolehdin sen pahemmaksi menee, mutta kun olen jonkin asian suhteen tehnyt parhaani ja tiedän etten enää muuta voi niin luovutan sanon vain että Korkeampi Voima nyt minun keinot on loppu sinun vuorosi astua kehiin ja asiat on järjestyneet ei tosin aina niinkuin olen itse toivonut tai nähnyt parhaaksi, mutta kuitenkin.
Älä säikähdä en ole mikään uskovainen uskon vain että elämä kantaa meitä jokaista. Lohdutan myös vaikeina hetkinä itseäni että vaikka en voi juuri nyt tehdä mitään asioiden korjaamiseksi niin aika tekee aika kuluu..sinun lapsesi kasvaa ja jostain se apu vielä löytyy!!!!
Voimia sinulle ja perheellesi.

Lue lisää

Voi jee, ihan kuin omaa tekstiä..
Jotenkin olen varma, ettei meidän kaltaisten elämässä enää tulee montaa asiaa jota säikähtäisi. Kaikkein vähiten minä säikähdän sitä, jos joku luottaa itseään Isompaan. Mulla kävi näet niin, ettei enää ollut vaihtoehtoja. Juuri tuon vanhimmaisen, hänen kärsimysten ja elämänvaiheitten kautta ja takia jouduin vuosi takaperin puun ja kuoren väliin. Tunsin, ja tiesin että itse olen hänen kärsimyksensä aiheuttanut jo pelkästään väkisin hänet haluamalla (klomifenia yms.) puhumattakaan miten vääriksi osoittautuivat ratkaisut joita olin pitänyt tehdessäni ainoina oikeina ja parhaimpina. Vuosia olen jo niittänyt sitä mitä olen kylvänytkin, mutta niissä mitoissa, joissa syyllisyyteni koin ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin nöyrtyä ja myöntää edes itselleen ja Jumalalleen etten kykene kaikkeen, tuskin mihinkään, ja että olen väärässä, tehnyt väärin. Kävin läpi oman Getsemanen, joka olisi voinut päättyä toisin, mutta pyysin Isältäni armoa, ja sain sen. Mikään ei tee virheitäni tekemättömäksi, aivan kuin ei tuota lastakaan, hän olisi olemassa, vaikka olisi kuollut heti syntyessään, niinkuin liki olikin. Se vaan, että sain heittää taakan pois hartioiltani, minun ei tarvitse nääntyä sen alle, vaan voin elää ajatuksessa että Jeesus kantoi minunkin tuskani ristillä. Se on jo kannettu, kärsitty. Ei sillä etten ottaisi vastuuta tekemisistäni, edelleenkin, mutta minun ei tarvitse syyttää niistä enää itseäni, koska niin en saa yhtäkään virhettä korjattua. Nyt kykenen elämään niitten kanssa, enkä lyyhisty kaiken itseaiheuttamani pahan alle. Sain armon, sain elämän. Ei tarvitse ripustaa itseään köyden jatkoksi. Päivä vain ja hetki kerrallansa. Mottona: jos ei tiedä pitääkö itkeä vai nauraa, silloin voi nauraa. Silloin kun on itkun paikka,ei enää ole lainkaan epäselvää,silloin itketään.
Voimia !

Omatoimi kasvatus ja kehityspsykologiaan perustuva päätelmäni on, että hän kokee olevansa jotenkin arvoton, "minusta ei kukaan voi pitää". Se on pääteltävissä siitä, että hän turraa housuihinsa varmimmin silloin kun hän on saanut huomiota osakseen, hänestä on pidetty tai hän on kokenut olevansa hyväksytty, kaivattu.Ts. kun hänelle on osoitettu inhimillisesti ottaen positiivista huomiota, hän kuin mitätöidäkseen turraa hajut ja märät housuihinsa, josta tietää seuraavan käskyn pesulle ja housun vaihtoon. Yritän suhtautua touhuun huutamatta ja viileästi, mutta siinä tilanteessa en pysty olemaan rakastava ja hyväksyvä, vaan kieltämättä ehdollistan rakkauttani. Rehellisyyden nimissä en pysty ottamaan isoa haisevaa miehenalkua halaukseen ja paijata häntä, osoittaa rakkautta ja hellyttä, ennen kuin on puhdasta ja hajutonta. Kontrollifriiki pahimmillaan, vai normaalia käytöstä? Veikkaan, ettei kukaan kykene sen tyynemmin suhtautumaan, jos on omasta lapsesta kyse; neuvoa voi ulkopuolisena mitä vaan.

Puhuttu on. Kukaan ei ole osannut sanoa vielä miksi, tai miten asian voisi kääntää oikeaksi. Aivan sama kuin pyytäisi että vaihdetaan tuon lapsen päässä palikat uusiin ja uuteen järjestykseen. Yhtä helppoa. Teoriassa.
Lohdutukseksi, tästä käydään keskusteluja, toisinaan omat ideat vaan loppuu.

Sinä se vasta lohkaisit! Mitä plakaateja te kannatte julkisilla paikoilla? Meille saa vapaasti nauraa, vai?
Huumorinkukkakin haisee joskus pahalle..