Ohitustilanteeseen apua

Tianna

Vuoden ikäinen laumanvartija sekoitus poika joka kulkee kuin unelma hihnassa sivulla, tottelee kaikki käskyt kerrasta ja on muutoinki kunnioittava alkoi 7kk iässä haukkua remmissä, en alussa puuttunut tilanteeseen kun koira ei vetänyt toista kohtaan tai riehtonut eli hihna löysällä sivulla mentiin mutta toista nykyisin!
Ei mielestäni aggressiivistä että kimppuun haluaisi.
Voiko murkkuiän piikkiin laittaa? Pois sen käytöksen joka tapauksessa haluan mutta netit on täynnä erikeinoja ja haluaisin laumanvartija ihmisiltä keinoja jotka on todettu toimivan. Liikuntaa saa todella paljon ja aivojumppaa ja tottelevaisuutta eli mistään liikunnanpuutteesta ei kyse ole. Ihan vastikään sen kastroin, mutta ihan kuin olisi pahentanut tilannetta? Siinä kohtaa haukku muuttui että olen joutunut kiristämään sivulle mistä tietenkin syttyy enenpi eli keinoa toimia toisin siinä tarviaisi.

4

267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei taida täältä löytyä selvännäkijää, joka varmasti voisi koiraa näkemättä kertoa taatusti toimivan keinon. Esim. määräävää, vahtiva koira lisää haukkua, kun sitä rajoitetaan hihnalla, tosin saman voi tehdä arkakin koiran, kun se ottaa kierroksia, eikä taluttaja saa koiraa rauhoittumaan ajoissa.
      Nuoren koiran kanssa voi ajoittain joutua tuplaamaan tekemiset, jotta sen saa taas hallintaan. Pahinta on jäädä odottelemaan ja antaa ei-toivottujen piirteiden vahvistua.

    • meilläkin ongelmaa

      Meidän uroskoira on juuri sellainen määräävä koira, joka haluaa raivota kaikille lähimaille sattuneille uroksille. Miten tuollaisen saisi talttumaan? Löysää hihnaakaan ei voi lähiohituksissa pitää, ettei se syöksy ohitseni toiseen kiinni. Ja viisaat neuvoo ettei poiskaan saa kääntyä, ettei koira huomaa isännän välttelevän vastaantulijoita.

    • Herzog

      Ohi mennään, hihna lyhyellä ja kielletään koiraa rähisemästä.
      Kun se olisikin noin yksinkertaista.
      Koira aika nopeasti kehittää sellaisen affektin, ettei mikään sana mene perille.

      Ota mukaan keino kiinnittää koirasi huomio. Meillä sellaisena toimi lelu. Pysyimme kadun toisella puolella, kauempana ja tarjosin pehmo-oravaa koiralle purtavaksi. Se houkutti niin, että vieras koira unohdettiin.

      Ainakin alussa on syytä pitää välimatkaa, ettei rähinä ala. Mitä useammin koira rähisee, sitä tehokkaammin sellainen käytös vahvistuu, joten välimatkan ottaminen on varmasti se pienempi paha. Ja kun koira tottuu siihen, että toisista koirista pysytellään etäällä, se ei odotakaan kiihtyneenä lähikontaktia.

      Kun koira näkee vieraan koiran, se katsoo sinuun odottavasti, että onko leikkihetki? Jos vilkuilee toista koiraa, voi kieltää ja korjata, ja kiinnittää huomion leluun. Vähitellen voi lelun käytön jättää pois, koirakin siihen alkaa kyllästyä. Sitten kuitenkin on korvat auki ja koira taas kuuntelee käskyjäsi.
      Näin meillä onnistuneesti lopetettiin remmirähinä.

    • Näinhän se yleensä

      käy, mutta jaksa jatkaa vanhoja oppeja. Itselläni toinen koira tulee just kaksivuotta ja nyt alkaa taas kuulemaan ja jopa tottelee. Toinen koirani on jo yli kuusivuotias ja sekin alkoi olemaan ns. ihanteellinen käytöksen ja tottelevaisuuden suhteen siinä kolmen vanhana. Tosin aloittajalla on vaativa koira, mitä muuta siinä on kuin laumanvartijaa. Laumanvartijahan on nimensä mukaisesti vartija, jonka tehtävä on suojella laumaansa. Ne ovat aika omapäisiä sillä omassa työssäänhän ne päättelevät itse ja hoitavat työtään ajaen uhkatekijät pois ja jo useasti pelkkä olemus riittää. Olenkin aina ihaillut ja joskus haaveilinkin laumiksesta, mutta onneksi tutustuin enemmän rotuun ja totesin ettei ikinä tule olemaan minun koirani ellen omista isoa tilaa jossa saisi tehdä töitään. Ehkä kuonopantakin auttaisi nyt noissa ohitustilanteissa. Sitäkin voi käyttää väliaikaisesti ja luopua sitten kun koira ymmärtää, että OHI mennään ilman rähinöitä. En usko leikkauksen vaikuttaneen luonteeseen, vaan jää ne hormooni jutut pois. Itselläni ollut elämäni aikana viisi koiraa, joista nyt menossa neljäs ja viides. Kaikki koirani olen leikkauttanut eikä se ole vaikuttanut koiriin muuta kuin positiivisesti. Meillä tuo murkkuikä kesti siis melkeinpä vuoden ennen kuin alkoi kunnolla hellittämään. Tuntuikin tänäänkin lenkki ihan ihanan ihmeelliseltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1549
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      200
      1411
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1129
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      833
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      711
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      646
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe