Nokia osinko?

14+16

Enpä ole seurannut pörssiä vuosiin.
Miten nyt on maksaako Nokia nyt jotain osinkoa?
Oliko jo osingon määräytymispäivä, jota ennen ei pidä myydä, jotta saa osingon. En ole alaa oikein seurannut viime vuosina.

3

418

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Golanin laakso

      Ei ole vielä tietoa. Odotellaan Microsoft-kaupan viimeistelyä, joka ei viimeisten tietojen mukaan ole enää kaukana.

    • Indian välistäveto

      Laitanpa tähän arvioitani ko. puljusta - ensin osinko. Yhtiökokouksessa esitetään maksettavaksi varsinaista osinkoa 0,11 egee osake 0,26 ylimääräistä osinkoa, eli yhteensä 0,37 egee osaketta kohden 2013 tilikaudelta.
      Yhtiökokoukselle tehty esitys on käytännössä sama kuin lopullinen ulostulema, eli tämä tullaan maksamaan heinäkuun alussa yhtiökokouspäivänä osaketta omistaneiden vastatilille. (miinus verot, Suomessa verotettavat huom.)

      Lisäksi ensi keväänä maksetaan varsinaista osinkoa 0,11 egee, minkään
      lisäosinkojen varaan ei kannata hirveän paljoa enää silloin laskea.
      Voi herua hieman lisää silloinkin, varmasti ei tuota määrää kuitenkaan enää
      toista kertaa liruteta lisää.

      Sitten se muu osasto. Nettokassa yhtiössä mikkisofta kaupan jälkeen
      n. 7 miljardia euroa, mikä putoaa heinäkuun osinkojen maksun myötä noin
      5,8 - 6 miljardiin. Vuotuinen nettotulos tältä vuodelta lienee noin 500 - 800
      miljoonaa euroa. Ensi vuonna ehkä 800 - 1000 miljoonaa. Nousutahti
      hidasta, kolmantena vuotena tästä eteenpäin netto ehkä 1100 - 1300
      miljoonaa, sitten saattaapi tulla jo toppi, tulos ei juuri merkittävästi nouse enää muutamaan vuoteen.

      Yhtiössä aiotaan lyhentää velkoja n. 2 miljardilla, lisäksi merkittävä osa
      kaupparahoista aiotaan käyttää investoimalla tulevaisuuteen, eli tarkoittanee
      yli kahta miljardia. Omien osakkeiden osto-ohjelmaan käytetään lisäksi
      ensi kevään yhtiökokoukseen mennessä 1250 miljoonaa, osakkeiden
      myöhempää mitätöintiä varten. Eli osittain sama vanha peli jatkuu.

      Mietitään seur. 3 vuoden nettokassaa, 5800 500 800 1100= 8200 miljoonaa.
      Siitä pois noin 1500 milj. tuon ajanjakson osinkoihin ja omien osakkeiden
      ostoihin, jää 6700 miljoonaa. Tuosta pois velanlyhennykset ja investoinnit
      tulevaisuuteen netto - 3300 milj. - jää jäljelle 3400 miljoonaa, osaketta kohden
      bruttokassaa siis noin pari euroa. Eli lähes sama kuin tämän vuoden alussa.
      Tämä siis, jos ei tule ylimääräisiä kuluja. Mikä on esim. lopputulema niistä
      Intian kiistoista, mitä ikinä lopulta maksuun lankeaakin, Noksu maksaa ne
      itse kaikki, nämä kulut menee vielä lisäksi.

      Vuodelta 2016 yhtiö tekee tulosta osaketta kohden noin 0,30 - 0,40 euroa.
      PE llä 15 tuo antaa hintatasoksi 4,5 - 6 euroa osakkeelle.
      Eli jos osakkeen hinta on kahden vuoden päästäkin n. 6 euroa, bruttokassa
      1,9 euroa osakkeelle, kuullostaa todennäköiseltä vaihtoehdolta.
      Vaihteluvälikin voi olla tuota luokkaa, 4,2 - 6,7 euroa.

      Mitään järkevää perustetta en näe tämän yhtiön kohdalla yli 10 euron
      hintatasoon tuolla aikavälillä. Voi kiikkua jonkin verran yli seitsemän joksikin
      aikaa 1,5 - 2 vuoden päästä. Sitten on tämä markkinoilla vallitseva peli,
      vuosituhannen vaihteessa oli teknokuplaa ynnä muuta, jos vielä tulee jotain
      sellaista, se korkeintaan kiskoo hintoja ylös.
      Mut siinäkin pelissä aina jää lopulta jollekin se musta pekka käteen ja on se
      sen pelin häviäjä, se joka viime kädessä maksaa ne viulut.

    • Auranmaa

      Voi voi tietäs edes mitä viikon päästä tapahtuu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1178
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      500
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      421
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      404
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    20. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      32
      393
    Aihe