ME EMME OLE

KAKSIKIELISIÄ

Perustuslain 17. pykälän mukaan jokaisella on oikeus käyttää suomen tai ruotsin kieltä asioidessaan viranomaisten kanssa. Perustuslaissa ei vaadita keneltäkään ruotsin taitoa, laissa ei sanota mitään kielten opiskelusta. Perustuslaki määrittelee meidän oikeutemme, ei velvollisuuksiamme.

40

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KAKSIKIELISIÄ

      Perustuslaissa mainitaan suomen ja ruotsin kielet, siinä ei sanota mitään kaksikielisyydestä. Meille pakkosyötetään jo pienestä pitäen, että olemme kaksikielisiä, joka ei pidä paikkaansa. Suurin osa meistä suomalaisista on yksikielisiä, siis suomenkielisiä.

      • Neiti Näpsäkkä

        Jaa. Minä olen oppinut ruotsinkielen vain kuuntelemalla ihmisten puhetta aivan samoin kuin opin lapsena suomenkielen mutta eihän sitä voi olettaa, että kaikilla olisi samaa älykkyysosamäärää toiset ne vain jatkavat elämää apinan tasolla


      • suomipoju
        Neiti Näpsäkkä kirjoitti:

        Jaa. Minä olen oppinut ruotsinkielen vain kuuntelemalla ihmisten puhetta aivan samoin kuin opin lapsena suomenkielen mutta eihän sitä voi olettaa, että kaikilla olisi samaa älykkyysosamäärää toiset ne vain jatkavat elämää apinan tasolla

        sentakiakko te ruottalaiset puhutte vaan että de heede he...jaaa de hee de...jaa hee dee hee hee, jaa jaa, jaa veet en braa o inteligent poem..ö,ö,hö,ö..


      • börje
        suomipoju kirjoitti:

        sentakiakko te ruottalaiset puhutte vaan että de heede he...jaaa de hee de...jaa hee dee hee hee, jaa jaa, jaa veet en braa o inteligent poem..ö,ö,hö,ö..

        ei suomalaiset osaa oikeasti ruotsia :D
        Eikö toi Ruotsalaisten kaunis runo mitä ei kukaan "ruotsalainen" suomalainen ei tullut kääntämää, ehkä kun ne ei osaa muuta kun tota sisäsiittosta möngerystä..
        ö,ö,hö,ö tarkoita että saari,saari, heinä, saari :)


    • simpanssi

      Taitaa neiti näpsäkällä olla aika alhainen älykkyysosamäärä, kun ei ymmärrä, että kaikki lapsethan oppivat ruotsinkielen, jos sitä kuulee puhuttavan.

      Apinan tasolla ovat sellaiset, jotka tarvitsevat toisen äidinkielenomaavilta oman äidinkielen palveluita.

    • Elekielinen

      Puhutaan vain yksi tai kaksikielisistä. Ei se riitä. Nykyään on pakko hallita jo englanninkielen,mikäli aikoo töitä saada ja lisäksi tarvitaan vielä lipevä/lipova kieli. Eli tarvitaan vähintään nelikielisyyden kohtalaista taitamista,jos aikoo pärjätä nykymenossa mukana.

    • kaksikielisiä

      Pakkoruotsi on tullut 1970-luvulla peruskoulu-uudistuksen myötä RKP:n ja keskustan lehmänkauppojen seurauksena. 1970-luvulla peruskoulu-uudistusta tehtäessä kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston edustaja perusteli pakollista ruotsia seuraavasti: ”Suomen kaltaisessa maassa pienen vähemmistön on pakko oppia valtaväestön kieli eli suomi, jos haluaa työtä pienen kotipaikkansa ulkopuolelta – varsinkin ruotsinkielisellä rannikolla. Ruotsinkielisiltä lapsilta kuluu siihen valtavasti aikaa ja voimia. Jos suomenkielisillä ei olisi tätä vastaavaa rasitetta, he voisivat käyttää aikansa ja voimansa hyödyllisemmin esimerkiksi englantiin tai matematiikkaan, jolloin ruotsinkieliset lapset joutuisivat epäoikeudenmukaiseen asemaan” (opetusneuvos Asseri Joutsimäki, Opettaja-lehti )

    • simpanssi

      Ruotsin kieli pitää laittaa samalle tasolle muiden vieraiden kielten kanssa, valinnaiseksi.

    • Vieras ruotsi

      Ruotsinkieli ei ole koskaan kuulunut sisämaan kieliin siksi on harhautusta väittää että ruotsin kieli olisi kuulunut Suomeen. Ruotsin kieli on ollut vain rannikolla ja sielläkin vain joitain satoja vuosia.

      Kieli joka on kehittynyt muualla ei voi olla kansallinen kieli. Se on maahamuuttajakieli. Ruotsi ei ole Suomen alueella kehittynyt kieli ja siksi se on vieraskieli Suomessa.

    • Suomenkieli

      Suomenruotsin avulla voi ymmärtää norjaa, tanskaa, ruotsia, fääriä. Monesti on suomenruotsalaisten taholta tullut todistetuksi että suomenruotsi on sama kieli kuin Ruotsissa puhuttu kieli.

      Ruotsin kielen osuus 5% on niin alhainen että se muodostuu ongelmaksi kun sitä yritetään väkisin pitää tasavertaisena suomen kielen kanssa.

      • Anonyymi

        Ruotsinkielisiä kouluja on länsirannikolla . Pärjätään hyvin suomenkielisten kanssa. Useat ovat pienestäpitäen kaksikielisiä. Se on rikkaus. Tarhaikäisillä olisi hyvä jos voisi olla kotona eri kieli luin tarhassa. Pienet oppii niin nopeasti.


    • HÖPÖPUHETTA!

      SUomenruotsi on kaukana ruotsinruotsista,tietää ruotsissa 46v asunut!

      • suomenkieli

        Ei mitään höpöpuhetta. (luetun ymmärtäminen)

        Joo joo, mutta väitänkin, että suomenruotsi ei ole mitenkään suomenkansalliskieli vaan ruotsinkieleen liittyvä murrekieli.


      • sköune

        niin on se skånen murre kans.......46v asunnut


      • mutsi1

        Niin on suomen eri paikkakuntien murre kans kaukana suomenkielestä. jäbä hei mennääks kahtoo lätkää hei


      • you juu
        mutsi1 kirjoitti:

        Niin on suomen eri paikkakuntien murre kans kaukana suomenkielestä. jäbä hei mennääks kahtoo lätkää hei

        Joo mutta ne suomenmurteet ovat suomen kansallismurteita ja ruotsinkieliset murteet ovat "kehittyneet" ruotsinkielestä, eli ovat ruotsin kansalismurteita


    • Näinkö?

      Ende här åttamillis pallokantaruuvi?

    • Ejnari

      Televisio-ohjelma saa, at vi fo titta fuutbolmatsen i kvellen. Huru he to? Jaska skoda bara strömsöö

    • kaksikielisiä

      Ruotsin pakottaminen koko kansalle todistaa ruotsin tarpeettomuuden ja valheellisen mantran ruotsin kielen rikkaudesta Suomelle. Tarpeettomuuteen panostaminen ei millään voi olla rikkaus vaan rasite. Suomessa tämä pakkorasite on tehty koko väestöä koskevaksi rasitteeksi, eikä sen haitallisia vaikutuksia saa aliarvioida.

      Kielihän tässä ei ole pääasia vaan teennäisellä kielimuurilla halutaan säilyttää tietyt etuoikeudet. Omat pienet lastentarhat, koulut, asuinalueet (Viktuuria kortteli) vanhainkodit ja verottomat säätiöt joilla tehdään pisnettiä (ja sisäpiiriä suosivaa asuntokauppaa) yms. vastoin säätiön sääntöjä. Ja pääseehän Åbo Akademiin opiskelemaan kun vaan kirjautuu sisään. Tie akateemiseen loppututkintoon on tehty helpoksi, kunhan puhuu "ruotsia".

      "Ruotsinkieliset" ovat itse eristäytyneet säilyttääkseen suomenkielisiä paremmat "palvelut". Eivät halua olla "samalla viivalla" suomenkielisten kanssa.

      • Miten on mahdollista

        Mietitääs, kansanedustajat listataan netissä puhekielen mukaan täällä:
        http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hex3000.shtml
        Haku: Eduskuntakieli suomi antaa 190 osumaa

        "Nykyiset kansanedustajat Hakuehdolla löytyi 190 henkilöä."

        niitä on 200, eli 5% on ruotsinkielisiä, miten muka ruotsinkieliset yksin voisi pitää etuoikeuksia itsellään vastoin suomenkielisten tahtoa?
        Ootko hakennu Åbo Akadeemiin?


      • Kaksikielisiä
        Miten on mahdollista kirjoitti:

        Mietitääs, kansanedustajat listataan netissä puhekielen mukaan täällä:
        http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hex3000.shtml
        Haku: Eduskuntakieli suomi antaa 190 osumaa

        "Nykyiset kansanedustajat Hakuehdolla löytyi 190 henkilöä."

        niitä on 200, eli 5% on ruotsinkielisiä, miten muka ruotsinkieliset yksin voisi pitää etuoikeuksia itsellään vastoin suomenkielisten tahtoa?
        Ootko hakennu Åbo Akadeemiin?

        Kansanedustajat eivät edusta kansan enemmistön mielipiteitä pakkoruotsi asiassa, joka tehtiin 1970luvulla Keskustan ja RKP:n lehmänkauppojen yhteydessä.

        Ruotsinkieliset "vaativat" ruotsinkielisiä palveluita suomenkielisiltä ja se ei ole perustuslainmukaista.

        Kielilisää maksetaan Kokkolassa noin 10 ruotsinkielisen vanhuksen takia.
        Kokkolassa on jo satoja muita kieliummikkoja, milloinka tulee lisärasitusta lisäturhuuksista.

        Ruotsissa panostetaan kieltenopetuksessa suuriin kansainvälisiin kieliin ei siellä ole pakkosuomea.
        Suomessa pitäisi kieltenopetuksessa ottaa oppia ruotsista ja poistaa pakko ja panostaa suurien kansainvälisten kielten opetukseen, koska muuten jäämme syrjäkyläksi kansainvälisissä kanssakäymisissä.

        Pakkoruotsi tekee suomalaisista toisen luokan kansalaisia maailmalla.
        Suomalaiset voisivat puhua tanskalaisten ja norjalaisten kanssa vaikka saksaa tai ranskaa sekä englantikin sujuisi heidän kanssaan.


    • rahat loppu

      Suomen niemellä asuu porukkaa, joka vihaa suomalaisuutta.
      Näin on ollut jo yli 900 vuotta se väki on äänekkäimpänä vaatimassa lisää ulkomaalaisten kalliita palveluja, kuten tulkkeja ja erityisopettajia.
      Suomalaisten halveksimiselle voi tulla paha reaktio.

      • Järki loppu?

        Voi voi pikku reppanaa, on sulla vaikeaa.


      • pikku reppana
        Järki loppu? kirjoitti:

        Voi voi pikku reppanaa, on sulla vaikeaa.

        "Järki loppu? Voi voi pikku reppanaa, on sulla vaikeaa"

        Siltä näyttää, että sulta on järki loppu, jos sulla ei oo mitään muuta sanottavaa, taitaa olla tosi vaikeaa perustella miksi suomessa pitää olla pakkoruotsi.


      • Pikku Reppanalle
        pikku reppana kirjoitti:

        "Järki loppu? Voi voi pikku reppanaa, on sulla vaikeaa"

        Siltä näyttää, että sulta on järki loppu, jos sulla ei oo mitään muuta sanottavaa, taitaa olla tosi vaikeaa perustella miksi suomessa pitää olla pakkoruotsi.

        Suomi on virallisesti kaksikielinen maa = Pakkosuomi, Pakkoruotsi


      • kaksikielisiä
        Pikku Reppanalle kirjoitti:

        Suomi on virallisesti kaksikielinen maa = Pakkosuomi, Pakkoruotsi

        Koita lukea ketjua ei suomi ole kaksikielinen maa, koska suomessa syntyneistä lähes 100% osaavat suomenkieltä, siis ihan virallisesti melkein kaikki osaavat suomea.
        Suomessa ei mikään saa olla pakollista, koska suomi on vapaamaa toistaiseksi.

        Mielenkiintoistahan tässä on se, että Suomi on ollut virallisesti ruotsinkielinen, vaikka ruotsinkielisiä oli täällä maksimissaankin (ruotsinvallan aikaan) vain 17%, ja myöhemminkin Suomi on ollut kaksikielinen, kun taas käytännössä kukaan ei ole Ruotsissa ehdottanut, että Ruotsi olisi Suomen tapaan kaksikielinen. Ei vaikka suomenkielisiä on siellä asunut koko Ruotsin valtakunnan olemassa olon ajan, mm. Tornionjoki laaksossa.

        Ruotsia asuttivat suomensukuiset kansat ennen kuin ruotsalaiset aloittivat ruotsinalueen valloittamisen eteläruotsin järvialueilta, eli suomalaiset asuttivat ruotsin alueita ennen ruotsalaisia, jääkauden jälkeen koko Pohjois Eurooppaa asuttivat finnish people, eli suomalaiset Atlantin rannoilta Uralin taakse, kertoo historia josta on tietoa, muuallakin kuin pikkureppanan tiedostoissa.


      • Pikku Terolle
        kaksikielisiä kirjoitti:

        Koita lukea ketjua ei suomi ole kaksikielinen maa, koska suomessa syntyneistä lähes 100% osaavat suomenkieltä, siis ihan virallisesti melkein kaikki osaavat suomea.
        Suomessa ei mikään saa olla pakollista, koska suomi on vapaamaa toistaiseksi.

        Mielenkiintoistahan tässä on se, että Suomi on ollut virallisesti ruotsinkielinen, vaikka ruotsinkielisiä oli täällä maksimissaankin (ruotsinvallan aikaan) vain 17%, ja myöhemminkin Suomi on ollut kaksikielinen, kun taas käytännössä kukaan ei ole Ruotsissa ehdottanut, että Ruotsi olisi Suomen tapaan kaksikielinen. Ei vaikka suomenkielisiä on siellä asunut koko Ruotsin valtakunnan olemassa olon ajan, mm. Tornionjoki laaksossa.

        Ruotsia asuttivat suomensukuiset kansat ennen kuin ruotsalaiset aloittivat ruotsinalueen valloittamisen eteläruotsin järvialueilta, eli suomalaiset asuttivat ruotsin alueita ennen ruotsalaisia, jääkauden jälkeen koko Pohjois Eurooppaa asuttivat finnish people, eli suomalaiset Atlantin rannoilta Uralin taakse, kertoo historia josta on tietoa, muuallakin kuin pikkureppanan tiedostoissa.

        Kyllä Suomessa on kaksi virallista kieltä: suomi ja ruotsi. Eikö se mene pikku Teron jakeluun? No eipä se ole ihmekään.


      • JokoTAI6
        Pikku Reppanalle kirjoitti:

        Suomi on virallisesti kaksikielinen maa = Pakkosuomi, Pakkoruotsi

        Pikkureppanalle:Kyllä Suomi on Suomi! Ja sitä IHMETTELEN suuresti,että tälläkin seudulla asustaa paljon nuoria,jotka EIVÄT puhu suomea! Miks pitäis vaatia,että suomenkielisten pitäis osata tuota kauheeta ruotsi-murre-suomi yhdistelmäkieltä? =
        Esim:ja köper ett halv kilo smöre ja sitte maito litra ,lägg två tai kolme,hede nu bra,paljonko tekee ,kolkko bra ....tätä kuuntelin Hakatorin kaupassa,ku olin lomilla
        Tukholmasta!Eikä ollut pahimmasta päästä,joskus en meinaa ymmärtää mitään!Samaa sanoi riikinruotsalainen ystäväni!
        Että EI tämä Kokkolan ruotsi kyllä ruotsin kieltä ole!


    • Va he ny

      Kannustimme 1960 luvulla Öjalaista Biströmiä käymään sisarensa luona Tukholmassa.

      Palattuaan kysyimme häneltä., kuinka kielen kanssa meni pärjäsitkö hyvin ja ymmärsitkö ruotsalaisten puhetta?
      Biström myönsi, että ainoa sana minkä hän ymmärsi oli "va" eli mitä - sitä sanaa ruotsalaiset aina käytti kun hän koetti jotain kysyä tai kertoa.
      Varmaan olisi ollut hyvä osata edes ruotsia?

      • TOSIrealisti Kokkola

        Yhdistelmä Suomi-Ruotsi kieliasiassa on naurettavaa,
        Suomi ei tarvitse ruotsinkieltä, eikä Ruotsi tarvitse suomenkieltä.
        Lukekaa aloitukseni "Turhin kieli". Kiitos.


      • JokoTAI6

        Va he ny: Valitettavasti juuri näin käy edelleen!Monet riikinruotsalaist ystäväni sanovat,että ymmärtävät mun puhetta hyvin,koska olen opetellut sen Ruotsissa(Äidinkieli suomi),mutta joku Kokkolan ruotsinkielinen,ku puhuu,he joutuvat valitettavasti kysymään jatkuvasti VA =)


      • Grundsprååtsi
        JokoTAI6 kirjoitti:

        Va he ny: Valitettavasti juuri näin käy edelleen!Monet riikinruotsalaist ystäväni sanovat,että ymmärtävät mun puhetta hyvin,koska olen opetellut sen Ruotsissa(Äidinkieli suomi),mutta joku Kokkolan ruotsinkielinen,ku puhuu,he joutuvat valitettavasti kysymään jatkuvasti VA =)

        Is int praat skååne!


      • va he ny
        Grundsprååtsi kirjoitti:

        Is int praat skååne!

        Skånessa asuva siskoni meni täällä vierailtuaan puolestani kysymään ummikko ruotsinkieliseltä erästä asiaa, mutta kas kummaa ummikko alkoikin puhumaan suomea, eli tällaista se tämän alueen ruotsin osaaminen taitaa olla.


    • Perhon vitsaus

      Suomi on kaksikielinen maa, Ruotsi ei. Taitaa sekin asia olla liian vaikea tajuta Halkokarin uberääliölle.

      • Äly hoi

        No joo,nimellisesti vielä,mutta on koittamassa paremmat ajat. Silloin Suomessa hallitaan laajemmasti kieliä,kun ei ole ollut PAKKO päntätä Ruotsia. Saksa,Espanja, Englanti,Venäjä ja Ranska taipuu tarpeiden mukaan. Ja tietenkin Ruotsi pysyy varmaankin top kolmessa.


    • hurrrit

      En ymmärrä miten ruotsinkielinen väestö on huonommassa asemassa?

      Eikö se nimenomaan ole paremmassa asemassa kiintiöineen ja muine etuineen.

      On täysin kestämätöntä länsimaisen sivistyksen ja demokratian kannalta, että valtaväestö pakotetaan ( siis yritetään pakottaa ) opiskelemaan miniväestönosan kieltä.

      Tämä käytäntö on yleistä diktatuureissa ja hirmuvaltioissa. Ihmettelen ja halveksin suuresti koskisia ja muita suomalaisia "oikeusoppineita" ,siitä, että hyväksyvät tämän. Asian täyty olla kuten joku huomautti: "Raha ratkaisee."

      Muuten ,EU on määrännyt Suomelle useita sakkoja siitä, että Ahvenanmaa sortaa kielellisesti suomenkielisiä. Suomi maksaa sakot Ahvenanmaan puolesta.

      että pysytään asiassa

      • fenno

        suomi ei kuulu pohjoismaihin se kuuluu uraalin taakse


    • Juntille

      Siis ei vaadita suomen kielen taitoa myöskään.

      • 22222

        Suomenkielisenä olen iloinen kahdesta kielestämme.Se on hienoa.


      • 11111
        22222 kirjoitti:

        Suomenkielisenä olen iloinen kahdesta kielestämme.Se on hienoa.

        Suomenkieliä on vain yksi (1) muut kielet ovat muualta tulleita vieraita kieliä.
        (paitsi saame)

        Minä iloitsen siitä, että perheessäni osataan suuria kansainvälisiä kieliä ja ruotsinkielihän ei ole edes kansainvälinen kieli, sillä pärjää vain osassa pohjoismaita, mutta suomessa ruotsinkielisetkin tarvitsevat "suomenkielisten perusturva-apua" asioidessaan virastoissa.

        Keväällä kaksikieliset heräävät horroksestaan kuten kyykäärmeet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      333
      8243
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2511
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2278
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1925
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1492
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1331
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1317
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1274
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1270
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1167
    Aihe