Huostaanotettujen kaltoinkohtelu (AVUNHUUTO)

Avunhuutaja

Nyt on tosi hätä! Kyseessä on Ojantakasen Perhekoti pulkkilassa, jossa nuoria kohdellaan todella väärin. On esimerkiksi Halveksuntaa, fyysistä että henkistä väkivaltaa. Asialle ei ole pahemmin tehty mitään, koska useimmiten nuoria ei kuunnella tarpeeksi, nuorille ei ole kerrottu heidän oikeuksistaan ja heitä halvennetaan keskusteluissa missä ohjaajat ja nuoret törmäävät yhteen. Useamman kerran olen Ojantakaseen sijoitettujen nuorten kuullut kertovan että keskusteluissa mitä käydään nuoren ja useamman ohjaajan kanssa, ohjaajat vetoavat siihen että heidän ei tarvitse kuunnella nuorten näkökantoja asioista, eikä heidän tarvitse perustella asioita nuorille, ja toteavat usein että valitettavasti nuoren sana ei paina, koska keskustelussa on ainoastaan ohjaajia ja nuori jonka kanssa keskustellaan, eli nuorella ei ole tilanteesta todistajia keskustelun sujumisesta. Ojantakasessa on myös ollut fyysistä väkivaltaa. Ohjaaja oli käynyt nuoreen poikaan käsiksi jalkapallopelissä, napannut niskasta kiinni ja vienyt piiloon pusikon taakse muiden silmien edestä, todennut pojalle että uskooko hän vai pitääkö lyödä. Pusikosta tullessaan poika oli ollut todella järkyttyneen oloinen. Viime aikoina on sattunut muutakin käsiksikäymistä Ojantakasessa. Tällä hetkellä on ainakin 3 nuorta karkuteillä perhekodilta, ja toivon että tämä avunhuuto kuullaan ja ihmiset, varsinkin viranomaiset herää todellisuuteen ja tajuaa tilanteen vakavuuden. Suurin osa Ojantakasen perhekodista päässeistä nuorista ovat alkoholisteja ja narkomaaneja. Enkä tätä ihmettele yhtään, sen takia miten nuoria "kasvatetaan" tuolla perhekodilla. Toivottavasti asiaan nyt kiinnitetään huomiota ja saadaan muutoksia aikaan!

10

3144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paskamaista

      valitettavaa, usein nuoria ei kuunnella myöskään laitoksissa ollessaan, koska he ovat "kapinallisia ja katkeria" eikä heidän pahaa oloa tunnisteta oikein.

      • A.Pesonen

        Valitettavaa.....? Älä vittu kävele mua vastaa...!


    • liikaa paskaa

      joo tuosta paikasta on kuulunu paskaa paljo, mä voin sanoo et on myös muutamia muitakin samanlaisia paikkoi mitä ei oo tutkittu sen koommin ja ois kyllä jo aika

      • tiedän tunteen

        Sama oli pienryhmäkoti pihlassa hollolassa. Mitään ei asian eteen tehä.. Toivottavasti nuoret ei joudu kokee sitä mitä meil sillo oli..


      • Anttipesonen

        4.6v ja riitti mun kohalta nenä murtu mut auvo sulta vissii murtu jotai muuta... Kiitos mika!
        Raveissa nähdään äimällä...


    • Hei,
      olen pahoillani tilanteestasi. Näin aikuisena ajattelisin, että parhaan avun itsellesi saat omalta sosiaalityöntekijältäsi. Jos kaipaat kuuntelijaa tai haluat muuten vaan keskustella, voit kirjoittaa esimerkiksi www.tukinet.net, https://sekasin247.fi/ , https://www.mielenterveysseura.fi.

      Nettisaapas Helsinki/ Minna

      • Fjovvgj

        Et tiedä millainen sosiaalityöntekijä on, joten avun laadusta et voi sanoa mitään. Ehdotat pahoinpitelyyn keskustelua. Omituista.


      • Anonyymi

        Tiedätkö yhtään, miten nämä hommat toimii? Ei varsinkaan tämmöiseen paikkaan sijoitetuilla oo minkäänlaista mahdollisuutta saada ääntään kuuluviin, yksi sana ohjaajalta "nuori vaan kapinoi" riittää siihen että kaikki painetaan villasella.

        Ojiksen porukalle, toivon että karma kostaa joku päivä. Joka ikinen päivä vuosikymmenien jälkeen kiitän itseäni siitä että mun ei tarvi enää koskaan herätä Pulkkilan loukosta.


    • 0tol

      Kukaan mikään ei muutu täälle kirjoittamalla. Moni ei usko edes ja syy on ymmärrettävä; samasta suunnasta tulee suurimmaksi osaksi schaibaa kaikesta mitä tapahtuu tai tehdään. Tämä on syytä ymmärtää jos on oikeasti tietoa väärästä toiminnasta ja haluaa muutosta.....

      Itse asiaa on jo helppo alkaa muuttamaan, itse en huutelisi mihinkään mitään vaan hankkisin selkeää todistusaineistoa....Ei vaadi paljoakaan älyä tai rahaa.

      aloituksen mukaisesta jos olisi osannut jo niitä hankkia niin iso soppa kiehuisi jo yli ja seuraukset olisivat sitäkin vakavampia...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      265
      4640
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2837
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1781
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1644
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1380
    8. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      1380
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1272
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1159
    Aihe