Sosiaalibarometri: TE-toimistojen tuki huono-osaisille heikentynyt
Keskiviikko 23.4.2014 klo 09.08
Eniten henkilökohtaista apua ja tukea tarvitsevat asiakkaat saavat aiempaa heikoimmin palvelua työ- ja elinkeinotoimistoissa.
Näin arvioivat TE-toimistojen johtajat Sosiaalibarometrissa 2014.
Google-mainokset
Tervetuloa Kytäjän
korkealaatuisiin koteihin. Isokylän omakotitalot myynnissä!
www.kytaja.fi
LED-Nauhaa alk.24€/5m
Meiltä myös edulliset virtalähteet sekä muut LED-tuotteet
www.muudi.fi
Parasta palvelua TE-toimistoissa saavat yritykset sekä hyvin koulutetut ja motivoituneet työnhakijat. Barometrin mukaan henkilöasiakkaiden palvelu on heikentynyt, kun työ- ja elinkeinotoimistoja uudistettiin viime vuoden alussa.
Uudistuksen tarkoitus oli yksinkertaistaa ja selkeyttää palveluita. Yli 60 toimistojen johtajista arvioi käyneen päinvastoin.
Barometrin TE-toimistoja koskevassa osassa oli vastaajina 89 TE-toimistojen johtotehtävissä olevaa. Kysely toteutettiin vuodenvaihteessa.
STT

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.