Aloittelen kasvatustieteen gradua ja haluaisin kuulla kokemuksianne, teiltä jotka olette pidemmällä tai jo saaneet gradunne läpi. Kuinka suureksi tukimuksenne kasvoi sivumääräisesti ja kuinka suuri oli lähdeaineistonne määrä? Luonnolisesti loppuarvosanakin kiinnostaa.
Gradu alulle
2
882
Vastaukset
- graduilija
Itse tein graduni humanistiseen, meillä suosituspituus on n. 80 sivua. Totesin jossain vaiheessa, että minulla tulee yli sen, ja päätin silloin että sivumäärän on lopulta oltava alle 110. Siinä pysyin, onkohan lopullisessa työssä jotain 102 sivua tms., en nyt ihan muista. Eihän se se sivumäärä mitään ratkaise, eli sinällään kannattaa varmaan mieluumminkin vaan kirjoittaa, ja sitten jossain vaiheessa tarkastella koossa olevien sivujen määrää.
- Kati
Aloitin kasvatustieteen graduni vuoden alussa ja olen nyt keräämässä aineistoa. Kasvatustieteessä, niinkuin varmaan muissakin aineissa, sivumääräkin riippuu aiheesta. Omana aiheenani on motivaatio, josta aikaisempaa tutkimusta riittää niin että sivumääräkin kasvaa sen mukaan. Sataan sivuun tähtään, mutta uhkaavasti näyttää siltä että yli menee. Lähteitä on nyt noin 40. Näin tosin tänään kirjastossa 70 sivun ja 20 lähteen gradun josta oli saatu arvosanaksi E. Ei se pituus kaikkea ratkaise. Liian pitkistä kuulemma sakotetaankin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14911191
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424256Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352684Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041613Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?821459Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396