Päätimpä matkalla koulusta kotiin kirjoittaa tällaisen tarinan. Kirjoitin sen valmiiksi ja päätin levittää tätä netissä. Laitan tämän tänne, koska haluan vakkareiden lukevan tämän. Lisäksi ajattelin lähettää tämän Kauhublogiin, koska käytännössä tämä on creepypastatarina. Lähetän myös MK:lle. Kauhunovelli on siis kyseessä.
ALKAA
Minun nimeni on Väinö Rautavirta. Kerron tarinani, koska haluan jonkun tietävän vaarasta. Olen suomalainen keski-ikäinen mies, jolla ei ole oikeastaan koskaan mennyt hyvin. Se alkoi, kun olin nuori ja äitini kuoli. Isälle se oli raskasta. Hän lopetti työt ja alkoi juoda. Ei kestänyt kauaakaan, kun talomme alkoi muistuttaa häntä liikaa äidistäni, joten muutimme. Muutimme vanhaan taloon metsän keskellä. Siitä alkoivat oudot ajat. Talossa oli vain kolme ovea, vaikka huoneita oli paljon. Yksi ovista oli tietenkin ulko-ovi. Toinen oli, kuten arvata saattaa kylppärin ovi. Mutta kolmas. Kolmas ovi oli se, jota pelkäsin silloin ja pelkään nytkin sitä kuollakseni. En koskaan selvittänyt, mitä sen oven takana oli, koska se pelotti minua. Mielestäni ovessa ei ollut kaikki kohdallaan. Se oli kokonaan valkoinen, eikä siinä ollut minkäänlaisia kaiverruksia. Se näytti niin viattomalta. Jo ensimmäisen kerran, kun näin oven, päätin, etten menisi sen takana olevaan huoneeseen. Isääni ei kiinnostanut. Hänen mielestään oli paljon kiintoisampaa vaan juoda, kuin tutkia, miksi hänen poikansa pelkäsi jotain tavallista ovea. Kun olin lapsi, olin vakaasti sitä mieltä, että ovi kasvoi ja kutistui välillä. Lisäksi se lihosi ja laiheni ja joskus se oli ilman syytä raollaan. Se saattoi myös mennä itsekseen kiinni. En nähnyt koskaan sen tekevän mitään noista ja kaikki saattoi olla vain mielikuvitusta, mutta silloin uskoin, että se oli totta. Koko siellä asumiseni ajan minua vaivasivat painajaiset. Lopulta, kun olimme asuneet siellä jonkin aikaa, tapahtui asioita, joiden seurauksena sosiaalityöntekijät veivät minut isältäni. Nykyään isäni on kuollut. Hän kuoli viinaan. Minä perin talon, mutten koskaan käynytkään siellä, mutten myynytkään sitä. En halunnut ketään lähelle ovea. En tiedä, miksen. Silloinkin ihmettelin sitä suuresti, mutta oletin sen olevan vaan jonkinlainen trauma tai jotain. Ajan kuluessa hankkiuduin aina vaan pahempiin ongelmiin ja velkoihin ja lopulta päätin hankkia rahaa epärehellisin keinoin. Murtauduin erääseen taloon, mutta omistaja sattui olemaan kotona. Hän sitten bongasi kasvoni ennen, kuin ehdin paeta ja niin minusta tuli virallisesti lainsuojaton. Pian sen jälkeen saavuin talolleni. Talolle, jossa vietin osan lapsuudestani. Saavuin talolle ja huomasin oven olevan auki. Lukko oltiin tiirikoitu auki. Astuin sisään taloon ja huomasin jonkun takin naulakossa. Keittiön kaapeissa oli mädäntynyttä ruokaa ja talosta löytyi vieraita tavaroita. Katsastin koko talon huomatakseni, että se oli tyhjä. Viimeiseksi tarkastin paikan, jossa ovi oli. Yläkerran käytävän päässä. Valkoinen puuovi. Kävelin sen luokse. Olin kasvanut pituutta huomattavasti viime näkemältä, mutta jotenkin ovi vaikutti isommalta, kuin koskaan aiemmin. Ajattelin avata oven, mutta minua pelotti. Ihan kuin ovi olisi kylläinen syötyään jonkun tai jotain, ajattelin. Minua mietitytti, miksi kaapeissa ollut ruoka oli pilalla ja miksi talo vaikutti siltä, kuin siellä ei oltaisi asuttu vuoteen. Päätin olla avaamatta ovea. Kävin nukkumaan aikaisin, koska olin väsynyt kuljettuani pitkän matkan tänne.
ALKAA
Minun nimeni on Väinö Rautavirta. Kerron tarinani, koska haluan jonkun tietävän vaarasta. Olen suomalainen keski-ikäinen mies, jolla ei ole oikeastaan koskaan mennyt hyvin. Se alkoi, kun olin nuori ja äitini kuoli. Isälle se oli raskasta. Hän lopetti työt ja alkoi juoda. Ei kestänyt kauaakaan, kun talomme alkoi muistuttaa häntä liikaa äidistäni, joten muutimme. Muutimme vanhaan taloon metsän keskellä. Siitä alkoivat oudot ajat. Talossa oli vain kolme ovea, vaikka huoneita oli paljon. Yksi ovista oli tietenkin ulko-ovi. Toinen oli, kuten arvata saattaa kylppärin ovi. Mutta kolmas. Kolmas ovi oli se, jota pelkäsin silloin ja pelkään nytkin sitä kuollakseni. En koskaan selvittänyt, mitä sen oven takana oli, koska se pelotti minua. Mielestäni ovessa ei ollut kaikki kohdallaan. Se oli kokonaan valkoinen, eikä siinä ollut minkäänlaisia kaiverruksia. Se näytti niin viattomalta. Jo ensimmäisen kerran, kun näin oven, päätin, etten menisi sen takana olevaan huoneeseen. Isääni ei kiinnostanut. Hänen mielestään oli paljon kiintoisampaa vaan juoda, kuin tutkia, miksi hänen poikansa pelkäsi jotain tavallista ovea. Kun olin lapsi, olin vakaasti sitä mieltä, että ovi kasvoi ja kutistui välillä. Lisäksi se lihosi ja laiheni ja joskus se oli ilman syytä raollaan. Se saattoi myös mennä itsekseen kiinni. En nähnyt koskaan sen tekevän mitään noista ja kaikki saattoi olla vain mielikuvitusta, mutta silloin uskoin, että se oli totta. Koko siellä asumiseni ajan minua vaivasivat painajaiset. Lopulta, kun olimme asuneet siellä jonkin aikaa, tapahtui asioita, joiden seurauksena sosiaalityöntekijät veivät minut isältäni. Nykyään isäni on kuollut. Hän kuoli viinaan. Minä perin talon, mutten koskaan käynytkään siellä, mutten myynytkään sitä. En halunnut ketään lähelle ovea. En tiedä, miksen. Silloinkin ihmettelin sitä suuresti, mutta oletin sen olevan vaan jonkinlainen trauma tai jotain. Ajan kuluessa hankkiuduin aina vaan pahempiin ongelmiin ja velkoihin ja lopulta päätin hankkia rahaa epärehellisin keinoin. Murtauduin erääseen taloon, mutta omistaja sattui olemaan kotona. Hän sitten bongasi kasvoni ennen, kuin ehdin paeta ja niin minusta tuli virallisesti lainsuojaton. Pian sen jälkeen saavuin talolleni. Talolle, jossa vietin osan lapsuudestani. Saavuin talolle ja huomasin oven olevan auki. Lukko oltiin tiirikoitu auki. Astuin sisään taloon ja huomasin jonkun takin naulakossa. Keittiön kaapeissa oli mädäntynyttä ruokaa ja talosta löytyi vieraita tavaroita. Katsastin koko talon huomatakseni, että se oli tyhjä. Viimeiseksi tarkastin paikan, jossa ovi oli. Yläkerran käytävän päässä. Valkoinen puuovi. Kävelin sen luokse. Olin kasvanut pituutta huomattavasti viime näkemältä, mutta jotenkin ovi vaikutti isommalta, kuin koskaan aiemmin. Ajattelin avata oven, mutta minua pelotti. Ihan kuin ovi olisi kylläinen syötyään jonkun tai jotain, ajattelin. Minua mietitytti, miksi kaapeissa ollut ruoka oli pilalla ja miksi talo vaikutti siltä, kuin siellä ei oltaisi asuttu vuoteen. Päätin olla avaamatta ovea. Kävin nukkumaan aikaisin, koska olin väsynyt kuljettuani pitkän matkan tänne.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yöllä näin hyvin outoa unta. Unessani näin oven. En ollut talossani vaan jossain muualla. Jossain, josta ei ollut muuta ulospääsyä, kuin tuo kammottava ovi. Kuulin karmivaa naurua. Heräsin yltäpäältä hiestä. Meinasin laskea alleni, kun tajusin, ettei nauru loppunut, vaikka heräsin. En uskaltanut liikkua pois vuoteestani. Jonkun ajan päästä nauru lakkasi, mutten uskaltanut tai edes halunnut enää nukkua. Lopulta kuitenkin nukahdin. Uneni oli taas sama ja olin kauhuissani, koska jotenkin tajusin naurun alkaneen oikeastikin. Lopulta aamulla heräsin kauheista painajaisistani. Nauru oli loppunut onnekseni. Pukeuduttuani katsastin talon uudestaan, mutten taaskaan löytänyt mitään. Taas jätin oven viimeiseksi. Tultuani oven luokse, minusta näytti siltä, kuin ovi olisi kutistunut hieman. Se vaikutti siltikin yhäkin uhkaavammalta. En taaskaan uskaltanut avata ovea. Päivän aikana kuulin outoja kammottavia ääniä. Illalla pitkitin nukkumaanmenoa mahdollisimman pitkään, mutta lopulta minua väsytti niin pahasti, että minun oli pakko mennä nukkumaan. Yöllä näin taas painajaista. Sama uni taas. Mutta kun aamulla heräsin, en herännytkään sängystäni, vaan käytävältö oven edestä! Nauru ei kuulunut, mutta pomppasin ylös huudahtaen kovaan ääneen. Nyt olen asunut täällä viisi yötä, enkä kestä enää. Minun on saatava tietää, mitä oven takana on. Uskon, että nämä ovat viimeiset sanat, jotka koskaan kirjoitan. Minun on myönnettävä, että minua tosiaan pelottaa. Minua ei pelottaisi näin paljon, vaikka olisin murhaajan tai hiriöiden armoilla. Tämä ovi... se on paljon pahempaa. Voisin muuttaa pois, mutten silloin koskaan saisi tietää, mitä oven takana on. Pelkään ovea enemmän, kuin mitään maailmassa, mutta jotenkin siitä on tullut minulle pakkomielle. Minun on pakko avata se. Se kutsuu minua luokseen. Siispä hyvästi.
Ja olisi kiva jos joku osaisi kertoa, miten tuolla Kauhublogissa voi ehdottaa oman tarinansa aiheeksi.
Kannatti julkaista tää täällä just silloin, kun ketään ei oo paikalla. Tual muuten oli yksi kirjoitusvirhe. hiriöiden=hirviöiden.
Ihan hyvä joo, mutta kaipaa enemmän selittämistä ja kuvailua, esim. Miten päähenkilö menetti rahansa, miksi murtautui taloon, mitä siellä tapahtui yms. Muutenkin kuvailemista ja selittelyä. Vielä mahdollisesti lisätietoa tästä talosta ja etenkin ovedta.
Olen osittain samaa mieltä Hekekeen kanssa. Idea on kuitenkin hyvä. :)
Juoni oli kunnossa, mutta kappalejaon puuttuminen häiritsi eniten lukemista...
Hyvä creepypastaksi jos olisi ollut viälä vähän enemmän kuvailua.
Kaikki siis kaipasivat kuvailua? Minä en oikeastaan ajatellut enenpää, miten päähenkilö menetti rahansa, mutta eipä hän tainnut sitä alunperinkään paljoa omistaa, kun isä oli juoppo ja sitä rataa. Mielestäni oli muuten aika selvää, että päähenkilö murtautui taloon ikään kuin etsimään rahaa. Lisäksi nuo asiat eivät olleet mitenkään merkityksellisiä vaan ainoastaan tarinan kannalta pakollisia. Ovesta taas en kertonut, koska se olisi pilannut avoimen loppuratkaisun.
Kiitos kehuista tosi paljon kaikille!!!
PS: Rainbowdash: En tiennyt, että osaat laittaa jotain järkevääkin kommenttia.