Uskonnon opettajan portfolio tehtävä

Tytti Inkeri

Aloin ihmetellä kun 7 luokan oppilas teki jo kolmatta kuukautta keittiön pöydällä samaa ja varsin laaja-alaista portfolioa. Oppilas selitti että uskonnonopettaja on antanut tehtävän joka vaikuttaa "ratkaisevasti" uskonnon numeroon. Tehtävänä on laatia portfolio uskontoaiheisista lehtiuutisista. Jokaisesta uutisesta tulee alleviivata keskeiset asiat ja lopuksi laatia tiivistelmä uutisista.
Hämmästyin lähinnä sitä, että opettaja oli antanut minimimääräksi 150 uutista. Ja jos hyvän numeron haluaa niin 200 uutista.
Meidän oppilas selitti,että hän oli ajatellut etsiä joka päivä yhden tai kaksi uutista 150 koulupäivän aikana. Eli käyttää yhden tehtävän tekemiseen lähes koko lukukauden. Huomasin että jos tehtävän aikoo suorittaa hyvin, se halitsee koko kevätlukukauden opiskelua. Tehtävän käytettävä kokonaisaika on noin 100 tuntia. Lisäksi valtava lehtileikemäärä näyttää vievän kyllä itse sisällöstä huomion pois ja hankkeesta näyttää tulevan eräänlainen askartelukilpailu aikaa vastaan.
Onkohan tällä joku opetussuunitelmallinen tavoite? Ja tehdäänkö näin laajoja portfolio tehtäviä koko suomessa?

2

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ::::::::::::::::::::

      Käsittämätöntä, että sen sijaan, että ottaisit yhteyttä opettajaan, kirjoittelet tänne ja kyselet.

      Ei olisi todellakaan ensimmäinen kerta, kun oppilas ymmärtää tehtävän väärin. Arvelisin, että hänen olisi pitänyt tehdä muutamasta uutisesta 150 sanan referaatti, eikä referaattia 150 uutisesta, joka on aivan naurettava määrä. Vasta yliopiston graduvaiheessa voivat aineistot olla tuon laajuisia.

      Olen opettanut pitkästi yli toistakymmentä vuotta, ja aina joudun uudelleen hämmästymään, miten oudoilla tavoilla väärin tehtävänannot voi käsittää. Yläkoulun tehtävänannot eivät lähtökohtaisesti ole kovin mutkikkaita, ne selitetään tunnilla aina monta kertaa, niistä voi kysyä lisää, tehtävänannot jaetaan yleensä myös kirjallisina tai kirjoitetaan vihkoon muistiin jne. Siitä huolimatta joku aina onnistuu ymmärtämään aivan väärin.

      Oppilaiden työskentely- ja keskittymistaitojen jatkuvasti huonontuessa vähenee myös kyky seurata tehtävänantoa tai kysyä oikeassa kohdassa neuvoa. Mutta luulisi, että sinä menisit nyt sinne Helmeen tai Wilmaan ja kysyisit opettajalta, miten se tehtävä oikein pitikään tehdä. Olen varma, että kyseessä on väärinkäsitys.

    • Tytti Inkeri

      Käsittämätöntä että et osaa vastata itse avauksen kysymykseen vaan keskityt olettamaan ja arvaamaan mikä oppilaalla ja vanhemmalla on pielessä.
      Tehtävä on annettu 7 luokan oppilaalle ja kyllä, tehtävä on ymmärretty aivan oikein. Ja edelleen, opettajaan on oltu yhteydessä ja hän todellakin vahvistaa että lehtileikkeitä pitää hyvään numeroon olla 150 ja erinomaiseen 200.
      Olimme yhteydessä myös muihin vanhempiin ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä että tehtävän aineistomäärä on käsittämätön. Mutta yritin tällä avauksella saada näkemystä, miten isoja tehtäviä teetetään yläaste ikäisillä muualla suomessa.
      En pitkää ja täysin turhaa esitelmää siitä miten huonosti oppilaasi ymmärtävät sinun antamia tehtäviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2749
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      28
      2497
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2201
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      2016
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1507
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1363
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1042
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      994
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      808
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      791
    Aihe