Valkoviini

OLen harmissani nykyisestä elämän menosta. Jäätyämme papan kanssa eläkkeelle, on tullut pysyväksi tavaksi juhlistaa viikonloppua valkkari pullolla.
Kyläillessä tarjotaan kahvin kanssa konjakit tai liköörit ja näitä kyläilypaikkoja riittää. Tämähän edellyttää myöskin sitä että vastavierailijat saavat konjakit kahvin kanssa.

Miten tästä tavasta voisi päästä eroon loukkaamatta ketään. Papparaiseni sietää tätä menoa, minä en. Muuten asiamme ovat mallillaan.
16994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Pidän tavanomaisena viinin ja konjakin nauttimsita kohtuullisissa puitteissa. Kaikkihan meistä eläkeläisista pitävät konjakista ja viineistä. Ei kait siinä mitään pahaa ole juttukin soljuu paremmin iloisen mielen vallitessa

Äänestä
  • Ymmärrän tämän Reetan tarkoittaman mielestäni hyvin kun itse pitkään jouduin työnkin puolesta olemaan "kekkereillä" mukana. Alkoholi oli toki niillä täysin tuntematon asia, mutta trahteerauksessa kun alkoi jonkunlainen kilvanjuoksu kenen pöytä notkui parhaiten.
    Jo nuorena tein oman ratkaisuni erääseen ongelmaan, joululahjointiin ja -kortteiluun.
    Koulussa ilmoitin hyvissä ajoin alkusyksystä etten halua joulukortteja enkä niitä myöskään lähetä,
    enkä halua muitakaan huomionosoituksia.

    Tuo alkoholiasia ei ole noussut myöskään juuri esiin, mutta vaaratilanteita on ollut kun joskus olin piireissä, joissa "viina virtasi" ja jouduin silmätikuksi kun lasini ei tyhjentynyt muitten malliin.
    Olen paljon keskustellut näistä asioista kun tuttaviinikin on kuulunut sellaisia, jotka eivät kykene menemään tansseihin ilman rohkaisuryyppyjä
    - minä kun en missään tapauksessa mene "ottaneena" - ravintolassa lasi pari riittää kovin. Usein huomaan "mantamyskyssä" tanssien päättyessä, etten ole ottanut lasistani ryyppyäkään...

    Äänestä

  • old_profile_2285 kirjoitti:

    Ymmärrän tämän Reetan tarkoittaman mielestäni hyvin kun itse pitkään jouduin työnkin puolesta olemaan "kekkereillä" mukana. Alkoholi oli toki niillä täysin tuntematon asia, mutta trahteerauksessa kun alkoi jonkunlainen kilvanjuoksu kenen pöytä notkui parhaiten.
    Jo nuorena tein oman ratkaisuni erääseen ongelmaan, joululahjointiin ja -kortteiluun.
    Koulussa ilmoitin hyvissä ajoin alkusyksystä etten halua joulukortteja enkä niitä myöskään lähetä,
    enkä halua muitakaan huomionosoituksia.

    Tuo alkoholiasia ei ole noussut myöskään juuri esiin, mutta vaaratilanteita on ollut kun joskus olin piireissä, joissa "viina virtasi" ja jouduin silmätikuksi kun lasini ei tyhjentynyt muitten malliin.
    Olen paljon keskustellut näistä asioista kun tuttaviinikin on kuulunut sellaisia, jotka eivät kykene menemään tansseihin ilman rohkaisuryyppyjä
    - minä kun en missään tapauksessa mene "ottaneena" - ravintolassa lasi pari riittää kovin. Usein huomaan "mantamyskyssä" tanssien päättyessä, etten ole ottanut lasistani ryyppyäkään...

    En nyt puutu muuhun tarjoiluun, mutta joulu tuo minulle kivaa tähän alkutalven pimeyteen. Kaikki lahjani ovat "halpoja", mietittyjä ja ystäville tehtyjä, nyt kun aikaakin on. Joulukorttien kirjoittelun aloitan marraskuussa, sytytän kynttilät ja valitsen kortin. Pikkulahjat olen kerännyt luonnosta, kuivattuja suppiksia sienien ystäville, kurpitsapikkelsiä haluaville, lanttulaatikkoa kiireisille, puolukkasurvosta, jos ei enää itse pääse metsään, revittyjä ristikoita niille, joilla ei ole varaa tilata lehtiä, syntyypä joku sukkapari saappaitten käyttäjille. Enkä odota näiltä ihmisiltä vastaavaa ja he tietävät sen. Minusta vain joulu on antamisen juhla.

    Äänestä

  • odotus kirjoitti:

    Näinhän sen tulisi olla Suuren Opettajan kertoman mukaan: "älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee."

    Äänestä

Vaikka vieraskoreus on hyve. Uskon, että ystävänne hyväksyvät walkkarin.
Toivottavasti walkkarinne on kuiva, ettei sokeripilaa makua, väriä eikä aromia.
Konjakin sijasta suosittelen brandyja: saatte paljon edullisemmin laatua kuin konjakeista.
Ranskalaisten brandyjen (Napoleon jne) ohella espanjalaiset ovat erinomaisia (Carlos Primero, Gran Duc de Alba jne)

Äänestä

tämä ei "edellytä" samaa tarjoilua.
Rohkeasti vain tapaa muuttamaan," talo elää tavoillaan ,vieraat käyvät ajallaan",tälläinen sanonta on Savossa.

Voihan tarjoilua muuten erillaistaa.
Valkkari on kiva jutustelu juoma,mutta ei pakollinen,eikä välttämätön ,kunnon ystävät viihtyvät muutenkin,eihän tarjoilu,vaan seura.
Samoin konjakit ja muut,pois vain kahvipöydästä, älkäämme olko tapojen ja tottumusten orjia, ajattelee SkillaN

Äänestä
  • Testatkaapa oma riippuvuutenne alkoholista, huumeista, netistä, peleistä...

    Voisimme vaikka testata oman alkoholiriippuvuutemme tässä AUDIT-testillä

    http://www.paihdelinkki.fi/testit

    Testien tulos on ohjeellinen rehellisyytesi mukaan ....
    ja sitä on mielenkiintoista analysoida esim. osa-alueittain

    Äänestä

  • old_profile_2285 kirjoitti:

    Testatkaapa oma riippuvuutenne alkoholista, huumeista, netistä, peleistä...

    Jos ei terva, viina ja sauna auta niin tauti on kuolemaksi.
    Palstalla riehuvaan epidemiaan ei ole lääkettä keksitty. Narinapalsta poistettin, mutta kitinä jatkuu entistä äänekkäämmin ja siihen ei edes Hajupojalla olisi ollut lääkettä-
    Poistui, mutta apua ei siitäkään ollut.

    Äänestä

  • tervat on kirjoitti:

    Kuinka ihmeessä olet tuollaiseen tulokseen tullut.
    Mukamas kitinät jatkuvat aina äänekkäämmin.
    Minun mielestäni täällä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla, ei kuulu ei kolise mikään ääni.
    Kirjoittajatkin ovat kyllästyneet, tai sitten vain ei löydy mielekiintoista aihetta.
    Minäkin kirjoittaisin mielelläni ja kirjoitankin silloin kun on jotain kirjoitettavaa, mutta nykyisin on taas kovin hiljaiset aiheet.
    En osaa jokaisenlaiseen viestiin vastata.

    Ja kuka se onkaan sinun mielestäsi poistunut?

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    Tuolla "lastenkamarissa" 50 on ihan leppoisaa
    ja aivan sopivasti hyörinää - kai puolentoistasataa viestiä on kirjoitettu.
    Olenko luulosairas kun olen havaitsevinani jonkunlaista narinaa, joka suorastaan kitinäksi muuttuu joillakin.

    Minusta jokaisella on oikeus osallistua keskusteluun niillä palstoilla kuin näkee sopivaksi - ei sitä tarvitse erikseen ilmoittaa ellei pidä jostain nikistä tai keskustelusta sinänsä.
    Kukahan se on jankuttanut jo toista vuotta "kirjaviisaudesta" ?

    Äänestä

  • old_profile_2285 kirjoitti:

    Testatkaapa oma riippuvuutenne alkoholista, huumeista, netistä, peleistä...

    Voisimme vaikka testata oman alkoholiriippuvuutemme tässä AUDIT-testillä

    http://www.paihdelinkki.fi/testit

    Testien tulos on ohjeellinen rehellisyytesi mukaan ....
    ja sitä on mielenkiintoista analysoida esim. osa-alueittain

    Tästä on kukonaskel torpalle, vie Ellu tanssiin sassiin torpalle.

    Äänestä

  • Ota ja vie Pionia tanssiin kirjoitti:

    Tästä on kukonaskel torpalle, vie Ellu tanssiin sassiin torpalle.

    ettei pioni pärjäisi.
    Kysyy SkillaN ex-pioni

    Äänestä

Reetta ei tykkää valkkarista. Kukapa ei tykkäisi... ;-D

Äänestä
  • Mistäpä tuon nappasit esille. Satunnaisesti pidän Kuivasta Soave_valkkakrista silloin tällöin nautittuna.
    Nyt kun tuikut valasevat parvekettani, ajavat pois pimeyttä, antavat jotenkin seesteisen oloneuvos olon, voisin vaikka pienen mukin iltahämyssä nautiskella ABBAn laulaessa piisiä:
    I Have a dream, voiko makosampaa hetkeä olla!

    Äänestä

  • Reetta kirjoitti:

    Mistäpä tuon nappasit esille. Satunnaisesti pidän Kuivasta Soave_valkkakrista silloin tällöin nautittuna.
    Nyt kun tuikut valasevat parvekettani, ajavat pois pimeyttä, antavat jotenkin seesteisen oloneuvos olon, voisin vaikka pienen mukin iltahämyssä nautiskella ABBAn laulaessa piisiä:
    I Have a dream, voiko makosampaa hetkeä olla!

    Viineistä ja niidenvalmistamisesta keskustelimmerunsas vuosisittenvapun aikaan .
    Kirsikkaviiniä oltiinlaittamassa ja tuolloin opastin tuossa maitohappokäyttämisessä, joka oneräissä acilofilus- gefilustuotteissa tuttu.
    Alkossakaan ei tiedetty asiaa ja halusivat tietää onnistumisestani.
    Tiedämme, että todellinen laatutuote vaatii syntyäkseenammattitaitoa, puhtautta ja huolellisuutta sekä ripauksen onnea kärsivällisyyden lisäksi.
    Punaviineissä maun aistii kunpolyfenoleihin
    kuuluva tanniini reagoi suun limakalvoilla
    valkuaisaineiden kanssa ja saa aikaansolujen supistumisen samaan tapaan kuin usein verenkierto ja mahdollinen kipukin laantuvat.
    Kasvikunta käyttäyhtyynäin suojautuessaan mikrobien hyökkäykseltä ja näin me ihmisetkin.
    Miten monia hyödyllisiäkin asioita löydämme
    monista "viisasten juomista."
    En laita linkkejä, mutta laittakaapa halutessanne hakusanaksi puheenvuoron otsikko.

    Äänestä

  • Mitä pidät syksystä? Käytkö ruskaretkillä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Reetta kirjoitti:

OLen harmissani nykyisestä elämän menosta. Jäätyämme papan kanssa eläkkeelle, on tullut pysyväksi tavaksi juhlistaa viikonloppua valkkari pullolla.
Kyläillessä tarjotaan kahvin kanssa konjakit tai liköörit ja näitä kyläilypaikkoja riittää. Tämähän edellyttää myöskin sitä että vastavierailijat saavat konjakit kahvin kanssa.

Miten tästä tavasta voisi päästä eroon loukkaamatta ketään. Papparaiseni sietää tätä menoa, minä en. Muuten asiamme ovat mallillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu