kyllä oli mukava katsoa kun kerran jouduin pysähtyyn autoola kun kissa ja kettu otti yhteen eikä välittänyt mistään muusta mutta kyllä kettu joutu antaan periksi kissalle ja löntystellä karkuun koska kissa on paras
kissa
zzzzz56
560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiva katsoa myös luonnoneläinten yöllistä saalistusta kesällä,jos paikalle sattuu,varsinkin kerran huuhkajan metsästystä, en nähnyt miten kissalle lopulta kävi, mutta matkaan lähti.
Kyllä minun kissani ja laittoi ketun kartanolta pois. Kissalla ei ollut mitään
valjaita, vapaa kun on, ei kettu uskaltanut edes yrittää.
Eikä minun vapaa kissani ollut niin murhanhimoinen, että olisi repinyt
ketun perskarvoja.
En kyllä arvosta kissanomistajaa, joka tahallisesti vaarantaa kissansa hengen.Sairasta.
Sairasta se on tuo vaahtoaminen joka ketjussa samasta asiasta. Hae apua ongelmaasi!
Kissa on varustettu terävillä aisteilla, Kissa on myös ketterä ja erittäin valpas.
Kotipiirissä liikkuvalla kissalla ei ole oikeastaan mitään vaaroja.
Joutavanpäiväistä keuhkoomista joillakin.
Maalla kissat on ulkoilleet vapaina aina.
Ja, jos kettu tulee vastaan, niin kyytiä saa, joka muuta väittää ei tiedä kissoista mitään.