Siinä vaahteranlehteä muistuttavalla punaisella penkillä istuessaan hänen mieleensä muistui kuinka eksyi auringonkukkapellolle Somerolla keskelle isänsä synnyinseutua isosetänsä käskiessä ajamaan Jupiter merkkisellä mopolla vaikka ei osannut ajaa polkupyörälläkään apurattaitta, oli lapsihalvauksen saanut tämä isosetä oikea käsi eloton eikä päässyt sotaan.
Piti ajaa Jupiterilla että valaisi uskoa sotasukupolvelle miesrodun olemassa olosta hipeistä huolimatta ja vauhtiin hänet työnsi pulisongeilla varustettu kukkapaitainen pitkätukkaisä pontikassa sarkahousuisosedän huutaessa että väännä kaasua muuten kaadut ja hänhän väänsi, poika joka oli isosetänsä mukaan nimetty.
Hän muisti hyvin, että se oli sellainen skootterimallinen mopo jonka sitten myöhemmin sai perinnöksi koska hipit oli jo menetetty sukupolvi, se oli oranssi ja siinä oli kaksi käsivaihdetta.
Muisti sivuilla vilisevät auringonkukat oranssin Jupiterin kulkiessa pientä polkua pellon keskellä ja sai mopon pysähtymään kaatumatta, ei muistanut miten mutta kaatumista ei päähänsä saanut ja kaiken hän muisti muistavansa, hädän, häpeän ja sen tunteen joka oli epäselvä ja täynnä yksityiskohtia kuin auringonkukan keskiö, nyt hän tajusi sen pohjattomaksi turvattomuudeksi ja ne auringonkukat, ne hän muisti keltainen terälehti terälehdeltä käppyrälle kuivuneita kärkiä myöten.
Oli menettänyt suuntavaistonsa poika parka eikä tiennyt missä oli isosedän torppa mistä olin matkaan lähtenyt, pitkälle ei päässyt suoraa tietä, liian pitkälle kuitenkin, viisivuotiaaksi.
Isosetä oli asekätkijä, vaikkei se niitä kovasti piilossa pitänytkään, Mauserista sai naapurin koirat ja luoti perseessä kuoli isosedän veli, vaikkei siihen luotiin vaan ryssän. Ei Ragnar paha mies ollut, se ei vaan päässyt sotaan, kun muut veljet joutui, hän muisteli ja muisti kuinka laski allensa auringonkukkien keskellä.
Hän muisteli kuinka isä oli juonut jo toista päivää pontikkaa Rangarin kanssa ja ampunut kilpaa haulikolla vaikka oli hippi. Olivat tulleet tyhjentämään auliisti Puuceen, johon Ragnar ei yksikätisenä kyennyt. Puucee jäi tyhjentämättä, auringonkukkapellolta palaamatta.
Piti ajaa Jupiterilla että valaisi uskoa sotasukupolvelle miesrodun olemassa olosta hipeistä huolimatta ja vauhtiin hänet työnsi pulisongeilla varustettu kukkapaitainen pitkätukkaisä pontikassa sarkahousuisosedän huutaessa että väännä kaasua muuten kaadut ja hänhän väänsi, poika joka oli isosetänsä mukaan nimetty.
Hän muisti hyvin, että se oli sellainen skootterimallinen mopo jonka sitten myöhemmin sai perinnöksi koska hipit oli jo menetetty sukupolvi, se oli oranssi ja siinä oli kaksi käsivaihdetta.
Muisti sivuilla vilisevät auringonkukat oranssin Jupiterin kulkiessa pientä polkua pellon keskellä ja sai mopon pysähtymään kaatumatta, ei muistanut miten mutta kaatumista ei päähänsä saanut ja kaiken hän muisti muistavansa, hädän, häpeän ja sen tunteen joka oli epäselvä ja täynnä yksityiskohtia kuin auringonkukan keskiö, nyt hän tajusi sen pohjattomaksi turvattomuudeksi ja ne auringonkukat, ne hän muisti keltainen terälehti terälehdeltä käppyrälle kuivuneita kärkiä myöten.
Oli menettänyt suuntavaistonsa poika parka eikä tiennyt missä oli isosedän torppa mistä olin matkaan lähtenyt, pitkälle ei päässyt suoraa tietä, liian pitkälle kuitenkin, viisivuotiaaksi.
Isosetä oli asekätkijä, vaikkei se niitä kovasti piilossa pitänytkään, Mauserista sai naapurin koirat ja luoti perseessä kuoli isosedän veli, vaikkei siihen luotiin vaan ryssän. Ei Ragnar paha mies ollut, se ei vaan päässyt sotaan, kun muut veljet joutui, hän muisteli ja muisti kuinka laski allensa auringonkukkien keskellä.
Hän muisteli kuinka isä oli juonut jo toista päivää pontikkaa Rangarin kanssa ja ampunut kilpaa haulikolla vaikka oli hippi. Olivat tulleet tyhjentämään auliisti Puuceen, johon Ragnar ei yksikätisenä kyennyt. Puucee jäi tyhjentämättä, auringonkukkapellolta palaamatta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tässä on hyvää otetta. vaikeaa tekstiä, jota on helppo lukea.
Olet kehittynyt.
Kiitos exexeex kannustavasta kommentista.
Liian pitkiä lauseita. Vaikka olisi tyylikeino, niin neuvoisin lyhentämään lauseita, jolloin lukija pystyy keskittymään itse sisältöön.
Kiitos kommentista. Se on nimenomaan tyylikeinoksi tarkoitettu, mutta hyvä kun sanoit, mietin asiaa. Odotinkin nimenomaan kommenttia pitkistä lauseista.
Pitkiä lauseita voi rytmittää välimerkeillä, joten en huolisi siitä. Vrt. vaikka Hannu Salama tai kuka tahansa vanhempi venäläiskirjailija. Kokeilua ja kielenhuoltoa se tietysti vaatii, mutta kun teksti itsessään on näinkin elinvoimaista ja omaäänistä, niin eiåä siitäkään ole huolta. Joten jatka ihmeessä vaan eteenpäin, tässä on nimittäin sitä jotain.
Nöyrästi positiivinen kommentti vastaanotettu. Kiitos.
Oikeasti oli mielenkiintoinen, kannattaa säilyttää pienimuotoisena edelleen. Tällä voi olla tulevaisuutta.
Tyyli ok ja toimii tuollaisessa lyhyessä pätkässä, mutta jos pitäisi lukea 200 sivua voisi tulla hulluus, ellei lauseita saa lyhyemmiksi ja luettavammiksi.
Minun täytyy (valitettavasti) nyt olla eri mieltä kuin valtaosa kommentoijista. Mutta todennäköisesti ymmärtämättömyyteni menee vain oman tyhmyyteni piikkiin (tyhmyys, mikä ihana tekosyy). Minä nimittäin en saa noista pitkistä lauseista mitään selvää, vaikka kuinka yrittäisin niitä tankata. Trust me, olen yrittänyt. Samoin sanajärjestys. Minusta se on täysin nurinkurista pilkutuksineen muineen. Jos ja kun tämä on tyylillinen valinta, niin en osaa sanoa – etenkään, kun valtaosa kommentoijista on kanssani niin eri linjoilla. Ehkä tässä sitten on jotain? Harmi etten minä tavoita sitä.
Mutta älä missään nimessä lannistu tästä kommentista. Jatka omalla tyylilläsi. Ainakin sinulla on oma ääni, jota niin usein peräänkuulutetaan.
Mielenkiintoinen tyyli ja minusta tekstissä on imua. Varo vain, ettei ns omaäänisyys ja tyylittely mene niin pitkälle, että tekstiä olisi raskasta ja mahdotonta lukea, kuten Machiachille kävi.
Minusta tätä kannattaa kuitenkin kehitellä edelleen, ei mitenkään mahdotonta, että tällaisella tyylillä pääsisi eteenpäin. Lauseita minäkin lyhentäisin.