Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

yllätys katsomossa

Olimme jutelleet jonkin verran Suomi24:n seksichateissa, tunsimme toisemme sitä kautta, mutta kuvia emme olleet nähneet emmekä juurikaan kuvailleet ulkomuotojamme. Jonkin verran olimme keskustelleet mieltymyksistämme, tiesimme mistä toinen pitää ja mistä ei. Vihdoin sovimme treffit erääseen vanhaan mäkihyppykatsomoon myöhään lämpimänä kesäiltana.

Olin laittanut ylleni ohuen kesämekon, joka nuoli naisellisia muotojani kivasti. Alle push-upit ja pitsistringit. Jalkaan kesäiset sandaalit, joissa oli hieman korkoa. Jännitti kovasti, millainen mies on luonnossa. Nojailin katsomon kaiteeseen maisemia katsellen, odotus kivasti kihelmöiden pitkin vartaloa. Kuulin lähestyvän auton äänen, moottorin sammutuksen ja käsijarrun vedon. Oven sulkeutumisen, lähestyvät askeleet. En kuitenkaan kääntynyt, päätin etten käänny, ennenkuin mies sanoo mitään.

Askeleet vain lähestyivät, varmoina ja rauhallisina, hieman hidastuen lähestyessään aivan lähelle. Kohottauduin hieman nojaavasta asennosta, kun tunsin kädet lanteillani. Varma, vahva, lämmin ja miehekäs kosketus. Kädet nousivat hieman lanteiltani vyötärölle, taas lanteille ja vähän alemmas, koko ajan kylkiä pitkin. Tunsin jo hieman kostuvani, ja rentoutuvani kosketuksista. Olihan hän jo virtuaalisesti hyvinkin tuttu. Kädet vaelsivat rauhallisuuteen pyrkien, mutta voimatta pidätellä itseään vartalollani. Ne kiertyivät etupuolelleni, vatsalle ja rinnoille. Olin jo aivan halukkana, rinnat kaipasivat kosketusta paljaalle iholle ja nänneihin ja pilluni kostui entisestään. Hengitys kiihtyi, ihana mies tuntui painautuvan selkääni vasten, toisella kädellä kosketukseni osui jäntevään reiteen ja peppuun. Miehen kädet kulkivat reisilleni ja reisien sisäpinnoille.

"Haluan sinua" kuiskasin, tähän mies:" niin minäkin sinua, olet kiihottava". Hän painoi kovalta tuntuvan etumuksensa pakaroitani vasten, paineli ja minä avasin jalkoja ja painelin vastaan.
42488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mies nosti mekkoni helmaa, hyväili paljaita pakaroitani, työnsi sormiaan stringien alle ja kehui:" sulla on hyvä peppu, ihan täydellinen". Peppuposkeni tuntuivat kuumilta hänen sormiensa alla, hän työnsi taas housujen peittämää etumustaan lähes paljasta peppuani vasten. Hyväilin hänen reisiään, tavoittelin avaamaan housuja, hän auttoi. Nyt tunsin paljaan kyrvän aika hyvässä seisokissa peppua vasten, halusin kokeilla sitä käsillä. Se oli ihanan paksun ja kovan tuntuinen.

Mies työnsi kätensä mekon alta etukautta rinnoilleni ja liivien alle. Ahh...kostuin lopullisesti ihanasta kosketuksesta nänneihini ja rintojen puristeluta. "En kohta kestä, haluan sua kovasti jo!" huokaisin. Nojasin eteenpäin, mies riisui kosteat stringini, nuuhkaisi niitä heitti sivuun. Nojasin eteenpäin peppu ja pillu paljaana, märkänä ja pilluhuulet turvonneina, jo lähes valuen kiimasta. Mies oli housut nilkoissa, sen verran näin, ja työnsi jumalaisen kovan ja paksun kyrpänsä pilluuni. Tätä olin niin kauan odottanut! Työntö syvälle, voihkaisen nautinnosta jo aika äänekkäästi, kaiku vastaa metsästä... mies panee minua pidätellen, tunnen koko kalun varren hierovan pilluani sisältä päin, haluan haluan.... kumarrun lisää että klitoris osuu paremmin kyrvän varteen, alan olla jo siinä tilassa että huipennus olisi nautinto saada. mies työntelee kiihkeämmin ja kovemmin, taitaa kohta laueta. "mmh...mmh,,,,ahh...." purkautuu huuliltani... tyrkytän persettä ja pillua entistä enemmän vastaan ja saan. Pitkä ja nautinnollinen orgasmi, kevyen ininän kera. Mieskin lähenee huippuaan, orkkuni saa hänet tulemaan sisääni, laukeaa pitkään ja nautinnollisesti sisälleni pulputen. Hyvältä tuntuu edelleen, voisi vaikka jatkaa naimista... Mutta irrottaudumme ja käännyn. Huh miten komea mies, raamikas ja kaikkea! En ihan osannut odottaa, ja minulle kyllä riittää ihan tavalliset miehet.

Suutelemme vielä, pyyhin pilluni nesteen stringeihin ja pistän roskiin. Vaihdettuamme muutaman sanan mies palaa autolleen ja minä lähden kävelemään alapää tuulettuen kotiani kohti.

Matkalla tulee vastaan toinen mies iloisesti hymyillen. Hymyilen takaisin, mikäs siinä hymyillessä, kun sai elämänsä kiihkeimmän ja jännittävimmän pikapanon. Vastaan tullut miies kuitenkin pysähtyy ja sanoo:"Sä olet varmaan se X sieltä Suomi24:ltä? Mä olen Z, kiva nähdä vihdoin!"

Äänestä

Menin naaruiin ja huomasin että oli netti auki kun naivat siellä. Halusin katsella mistä tykkää, näytti kun vanhaa naista nuoret nai.Oli vaan alkkarit jalassa ja seiso, puristelin kun tykkäs ja molemmatkin kiihottu. Kyllä sai nuorta kyrpää kunnolla kohta kuuskyppinen nainen.Käyn välillä pika panoilla mistä en miehelleni kerro.

Äänestä

Sukupuolitaudit lisääntyy hiv, tippuri,kuppa, hiiva ja riski ei toivottuun lapsen lisääntyy

Äänestä
  • Heh, tämä oli novelli, fiktiota. Mutta ihan hyvä ja terveellinen huomio kyllä. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


halukasnainen333 kirjoitti:

Olimme jutelleet jonkin verran Suomi24:n seksichateissa, tunsimme toisemme sitä kautta, mutta kuvia emme olleet nähneet emmekä juurikaan kuvailleet ulkomuotojamme. Jonkin verran olimme keskustelleet mieltymyksistämme, tiesimme mistä toinen pitää ja mistä ei. Vihdoin sovimme treffit erääseen vanhaan mäkihyppykatsomoon myöhään lämpimänä kesäiltana.

Olin laittanut ylleni ohuen kesämekon, joka nuoli naisellisia muotojani kivasti. Alle push-upit ja pitsistringit. Jalkaan kesäiset sandaalit, joissa oli hieman korkoa. Jännitti kovasti, millainen mies on luonnossa. Nojailin katsomon kaiteeseen maisemia katsellen, odotus kivasti kihelmöiden pitkin vartaloa. Kuulin lähestyvän auton äänen, moottorin sammutuksen ja käsijarrun vedon. Oven sulkeutumisen, lähestyvät askeleet. En kuitenkaan kääntynyt, päätin etten käänny, ennenkuin mies sanoo mitään.

Askeleet vain lähestyivät, varmoina ja rauhallisina, hieman hidastuen lähestyessään aivan lähelle. Kohottauduin hieman nojaavasta asennosta, kun tunsin kädet lanteillani. Varma, vahva, lämmin ja miehekäs kosketus. Kädet nousivat hieman lanteiltani vyötärölle, taas lanteille ja vähän alemmas, koko ajan kylkiä pitkin. Tunsin jo hieman kostuvani, ja rentoutuvani kosketuksista. Olihan hän jo virtuaalisesti hyvinkin tuttu. Kädet vaelsivat rauhallisuuteen pyrkien, mutta voimatta pidätellä itseään vartalollani. Ne kiertyivät etupuolelleni, vatsalle ja rinnoille. Olin jo aivan halukkana, rinnat kaipasivat kosketusta paljaalle iholle ja nänneihin ja pilluni kostui entisestään. Hengitys kiihtyi, ihana mies tuntui painautuvan selkääni vasten, toisella kädellä kosketukseni osui jäntevään reiteen ja peppuun. Miehen kädet kulkivat reisilleni ja reisien sisäpinnoille.

"Haluan sinua" kuiskasin, tähän mies:" niin minäkin sinua, olet kiihottava". Hän painoi kovalta tuntuvan etumuksensa pakaroitani vasten, paineli ja minä avasin jalkoja ja painelin vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu