Isosuonsilmäke

Varsin vakavasti todellisuudesta ulkona oleva kaupunginjohtajamme uudet kehityshankkeet ovat jo vaarallisella tasolla kaupunkilaisten hyvinvoinnin kannalta. Herran isosti ajattelu alkaa olemaan jo harhaista tasoa. Herra visioi mm. kauppakeskus Linnan kokonaan uudelleenrakentamista ja siihen rutosti lisää kerroksia, jotta alueen vetovoimaisuus säilyisi. Kun kolmikerroksinen liikerakennus uhkaa muutoin jäädä tyhjäksi. Kun kolmeen kerrokseen ei riitä liikkeitä, rakennetaan siiispä lisää kerroksia.Hieno logiikka. Mitä korkeampi tönö sitä enemmän sinne haluaa uusia yrityksiä makselemaan yhä korkeampia vuokria? Herra rakentaa jo pysäköintitaloja sekä Torille, jotta uuden hienon 8-kerroksisen kauppakeskus Linnan asiakkaat pääsisivät ostoksille aikanaan, sekä rautatieasemalle, koska Varikonniemeen ei muuten saada kourallista autoja millään mahtumaan, niin paljon se aikanaan vetää rikkaita pendelöijiä Helsingistä ja siitä on muutenkin tulossa HHT-akselin kiinnostavin kiintotähti. Onko tälläinen "isosti ajattelu" enää tervettä? Ymmärrän toki, että ystävälliset rakennusliikkeet kyselevät jo olantakana että entäs sitten? Palveluksia ja yhteistyötähän on luvattu jatkossakin tehdä, mutta vähän alkaa jo huimata, ainakin minun mielestäni.
20162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Isosuo on pässien pässi

Äänestä

Joo, se toivo julkisesti ennen joulua, että ennen vuoden vaihdetta SCC toivottavasti nytkähtää eteenpäin. Onko ne v***n paperit sen pöydällä ja se toivoo että kohtapa se ovisummeri varmaan soi, kun meillä on tuota vetovoimaa ihan sikana.

Äänestä

Tampereella on kohta useampi korkea tönö keskustassa, kyllä tännekkin pitää saada vähintään 20 kerrosta korkea maamerkki keskustaan, josta alemmat kerrokset voivat olla kaupoille varattu.
Niitä 8 kerroksisia tänne on tehty jo 50-luvulla.

Äänestä

Tampereen asemalle rakentuva korkea tornihotelli pitää voittaa ehdottomasti rakentamalla piparitalon taakse ainakin tuplasti korkeampi. Muuten madonna soittaa Ratinassa, eikä täällä. Meistä voi tulla väliinputoaja HHT-akselilla ellemme reagoi tai emme elä nykyajan kehityksen kiihkeässä sykkeessä mukana.

Äänestä

Totta!! Esim. Tampereen keskustan talot ovat jo valmiiksi puolet korkeampia kuin täällä, Tampere vetää muuttovoittoa 10000 henkeä vuodessa. Meillä muuttovoitto on reilu sata. Niistä osa ulkomaisia pakolaisia, jotka ei voi valita.

Äänestä
  • Kaupungin ahdistunut kerma purkaa pahaa mieltä. Hienoa kun auttaa.

    Äänestä

Tyypillistä kasari- ja neukkumeininkiä. Vain kolmekymmentä vuotta ajastaan jäljessä aivan kuten kaikki muukin täällä.

Äänestä
  • Olet ajasta jäljessä kuten nimmari todistaa.

    Äänestä

Jos ollaan asiallisia, ja miksi ei oltaisi, niin tilanteen on aiheuttanut Neuvostoliiton poistuminen maailmanmarkkinoilta 90-luvun taitteessa.

Kaikki Hämeenlinnan tuotanto aina 80-luvun loppuun saakka on kelvannut Neuvostoliittoon, ja kohtuullisella hinnalla vieläpä. Muistatteko vaatetehtaat ym. ym. lukemattomat tehtaat? Kaikki tavara meni neukkuihin kohtuullisella hinnalla. Tehtaiden tuotannolla on voitu perustaa ja ylläpitää hienoja virastoja ja laitoksia tuhansille ihmisille.

Neuvostoliitto ei enää maksa teidän halleja taikka virastojen lämpöä ja valoa. Ne maksaa jokin kansainvälinen liikepankki. Lieneekö Goldman-Sachs tai vastaava?

Siirtymäaikaa ei ole käytetty jalostusarvoa kohottavien uusien tuotannollisten edellytysten kehittämiseen ja houkuttelemiseen, vaan poistunut teollinen tuotanto on ajateltu korvattavaksi pääosin palveluilla. Eli marketeilla tms. hallien rakentamisella. Palveluiden jalostusarvo ei pärjää edes perustuotannolle kuten vaneritehtaalle tai Dexan VHS-kasettitehtaalle Ratasniityssä, joten virastoja ei jatkossa kyetä pitämään valoisina ja lämpöisinä Goldmanin lopulta kääntäessä rahahanaa pienemmälle.

On myönnettävä epäonnistuminen.

Emme voi kuvitella pärjäävämme jatkossa kopioimalla kehitysmaiden toimintamalleja Afrikasta tai Sao Paulosta, jossa kaupunkien keskustoihin rakennetaan uutta lattiapinta-alaa sielläkin. On keksittävä jotakin muuta, mutta se ei tapahdu hetkessä. Seuraavat kymmenen vuotta pitää käyttää talouden tasapainottamiseen ilman afrikkalaistyylisiä metkuja. Uutta tuotannollista toimintaa on kehitettävä sitkeästi samalla kun kustannus- ja verotasoa painetaan säälimättömästi alaspäin. Ja ulospäin annetaan jatkuvasti viestiä, että tämä linja pitää. Ja sen täytyy pitää.

Puolueet ja ammattiliitot ovat 30 vuotta ajastaan jäljessä, paitsi kaksikon puolue on ajan tasalla. Myönnetään tämä aivan aluksi. Sairauden myöntäminen on tervehtymisen ensimmäinen edellytys.

Puolueet ja ammattiliitot eivät ole itseisarvoja vaan ne ovat olemassa ainoastaan yhteisten asioiden hoitamista varten. Jos niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä, niin pois vaan. Emme ole dogmaattisia ihmisrobotteja toistelemassa ja hokemassa älyttömyyksiä. Kutsutaan tarvittaessa Kiakkovieraat kaupunkiin tekemään puoluepukareille tarjous, josta ei voi kieltäytyä.

Kaupungin kehittäminen ei ole sodankäyntiä. Asenteellisella ja osaamisen tasolla on valtavan paljon parantamisen varaa.

Onneksi toimeen voi ryhtyä heti.

Äänestä
  • Äänestämällä persuja?

    Äänestä

Onneksi täältä voi muuttaa itsenäisiin naapurikuntiin jo ihan periaatteenkin vuoksi, jos tämä vero-eurojen täysin älytön tuhlailu vielä jatkuu. Varmaan minunkin perusveroeurot ja yritykseni verot kelpaavat hyvin Hattulalle ja Janakkalalle.

Äänestä

Jos kelpaa niin mikset häivy?

Äänestä

Ja sitten kun Hämeenlinna on kehitetty huipputasolle: Keskustassa 10000 uutta asukasta: rikkaita helsinkiläisiä Etelärannat täynnä, vanhassa keskustassa lapsiperheitä, hotelleja, kauppakeskuksia, korkeita taloja ja hotelleja, jatkuva turistivirta Tapahtumapuyiston rietoihin, kuttaperkkaa ja hottentotteja. Tule sitten hakeen sieltä Hattulasta voita leipäs päälle.

Äänestä

Eikös sinne myllytorniin vai mikä lie voitais rakentaa esiintymislava kantolaan? Näkyisi varmasti hesaan asti ja manseen ja lahteen ja renkoon.
Voi sitä ihmistulvaa kun malonna sieltä joikaa,euroja valuu että köyhemmät keräilisi niitä ja loput kunnan kirstuun.

Äänestä

Vähän on mennyt jotain jauhot sekaisin. Ennen kansalle oli todella tärkeä viljaomavaraisuus kriisien varalta, nykyään näyttää olevan tärkeintä rokkenrolli ja kansa saa elää miten parhaiten tahtoo ja nähdä nälkää.

Äänestä
  • Sulla on kirjoitusputki menossa, mutta kirjoitustaitoa ei valitettavasti ole. Ei paljon muutakaan.

    Äänestä

Yksi Brucen konsertti tuo Hämeenlinnaan ainakin 2,4 miljoonaa hotellituloja.

Äänestä

Jaa kun niitä golfyhtiöltä ostettuja rantamaita ei saatukaan myytyä rikkaille, niin nyt yritetään sitten toista rantaa jos nyt tärppäisi.

Äänestä
  • Ei niitä ole höpöttäjä vielä edes myyty kenellekään.

    Äänestä

Voinks mä ostaa rantatontin jostain oikein kivikkoisesta kaislikosta? Mä maksan sit kun mä saan lorvit. Saanks mä asua siellä veneessäni tai oikeastaan sen alla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huipulla tuulee? kirjoitti:

Varsin vakavasti todellisuudesta ulkona oleva kaupunginjohtajamme uudet kehityshankkeet ovat jo vaarallisella tasolla kaupunkilaisten hyvinvoinnin kannalta. Herran isosti ajattelu alkaa olemaan jo harhaista tasoa. Herra visioi mm. kauppakeskus Linnan kokonaan uudelleenrakentamista ja siihen rutosti lisää kerroksia, jotta alueen vetovoimaisuus säilyisi. Kun kolmikerroksinen liikerakennus uhkaa muutoin jäädä tyhjäksi. Kun kolmeen kerrokseen ei riitä liikkeitä, rakennetaan siiispä lisää kerroksia.Hieno logiikka. Mitä korkeampi tönö sitä enemmän sinne haluaa uusia yrityksiä makselemaan yhä korkeampia vuokria? Herra rakentaa jo pysäköintitaloja sekä Torille, jotta uuden hienon 8-kerroksisen kauppakeskus Linnan asiakkaat pääsisivät ostoksille aikanaan, sekä rautatieasemalle, koska Varikonniemeen ei muuten saada kourallista autoja millään mahtumaan, niin paljon se aikanaan vetää rikkaita pendelöijiä Helsingistä ja siitä on muutenkin tulossa HHT-akselin kiinnostavin kiintotähti. Onko tälläinen "isosti ajattelu" enää tervettä? Ymmärrän toki, että ystävälliset rakennusliikkeet kyselevät jo olantakana että entäs sitten? Palveluksia ja yhteistyötähän on luvattu jatkossakin tehdä, mutta vähän alkaa jo huimata, ainakin minun mielestäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu