Miten saatte harjattua vauvanne hampaat? Luin vinkkejä, miten harjata mutta tuntuu että se on yhtä tahtojen taistelua. Vauva tunkee koko ajan kielen eteen ja lopulta hermostuu kun yritän harjata. Vauvalla ikää 5 ja puoli kuukautta.
Vastaukset 9
- Reikiä nolla
Voit antaa vauvan pureskella hammasharjaansa. Se riittää noin pienen hampaiden pesuun. Vauvan (myöh. lapsen ja aikuisen) hampaat eivät reikiinny lainkaan, jollet sinä, miehesi ja muut sukulaisenne ja ystävänne tartuta henelle sylkensä mukana kariesta aiheuttavaa bakteeria.
- kaksi harjaa.
Tuo on niin totta. Harmi vaan monet eivät tuota ymmärrä. Tietenkin sattuu vahinkoja eikä ihmiset ajattele asiaa sen enemää. Esim maistetaan sitä lapsen ruokaa lusikalla, annetaan nuolaista jäätelö tötteröä jota on itse syönyt yms. Karies tarttuu loppujenlopuksi niin pienestä.
Kuitenkin on ihmisiä jolla on karies bakreeti ja siitä huolimatta vain yksi reikä koko elämänsä aikana. Tärkein ehkäisymuoto on siis juuri tuo hampaiden harjaus kaksi kertaa päivässä. Se on totta että tuon ikäiselle riittää vain se että pureskelee harjaa.
Meillä aloiteltiin opettelemaan harjausta niin että lapsella oli kädessä oma harja ja minulla oli sitten se jolla harjattiin hampaat. Suu aukesi aina hienosti kun hän oli viemässä omaa harjaa suuhun ja siinä sai sitten harjattua äkkiä ne kaksi nysää mitä siellä suussa oli. Tätä kun toistettiin jokapäivä kaksi kertaa, niin ei mennyt kauaa kun suu aukesi ihan ilman sitä toista harjaa.
Muistaisin kuulleeni että parempi sitten olla harjaamatta sillä kertaa kun tulee "riita" ettei siis tehdä sitä väkipakolla huudattamalla. Lapselle (vauvalle) on tärkeätä iloiset kokemukset. Hyvä tapa on myöskin se että harjaatte hampaat yhdessä, niin että lapsi näkee myös sinun harjaavan hampaat. - Reikiä nolla
kaksi harjaa. kirjoitti:
Tuo on niin totta. Harmi vaan monet eivät tuota ymmärrä. Tietenkin sattuu vahinkoja eikä ihmiset ajattele asiaa sen enemää. Esim maistetaan sitä lapsen ruokaa lusikalla, annetaan nuolaista jäätelö tötteröä jota on itse syönyt yms. Karies tarttuu loppujenlopuksi niin pienestä.
Kuitenkin on ihmisiä jolla on karies bakreeti ja siitä huolimatta vain yksi reikä koko elämänsä aikana. Tärkein ehkäisymuoto on siis juuri tuo hampaiden harjaus kaksi kertaa päivässä. Se on totta että tuon ikäiselle riittää vain se että pureskelee harjaa.
Meillä aloiteltiin opettelemaan harjausta niin että lapsella oli kädessä oma harja ja minulla oli sitten se jolla harjattiin hampaat. Suu aukesi aina hienosti kun hän oli viemässä omaa harjaa suuhun ja siinä sai sitten harjattua äkkiä ne kaksi nysää mitä siellä suussa oli. Tätä kun toistettiin jokapäivä kaksi kertaa, niin ei mennyt kauaa kun suu aukesi ihan ilman sitä toista harjaa.
Muistaisin kuulleeni että parempi sitten olla harjaamatta sillä kertaa kun tulee "riita" ettei siis tehdä sitä väkipakolla huudattamalla. Lapselle (vauvalle) on tärkeätä iloiset kokemukset. Hyvä tapa on myöskin se että harjaatte hampaat yhdessä, niin että lapsi näkee myös sinun harjaavan hampaat."Kuitenkin on ihmisiä jolla on karies bakreeti ja siitä huolimatta vain yksi reikä koko elämänsä aikana. "
Kaikilla ihmisillä, joilla on yksikin reikä hampaissa on kariesbakteeri. Kariesbakteeri on myös niillä, joilla ei ole yhtään reikää hampaissa. Oleellista on ikä, jolloin bakteeri saadaan. Mitä myöhemmin sen saa, sitä paremmin sylki pystyy pitämään haitallisen bakteerin kurissa.
Tietysti harjauskin on tärkeää ja senhän nyt jokainen normaalin hygieniatason omaava ihminen tekee kaksi kertaa päivässä. Sokeri on monella muullakin tapaa haitallista, kuin vain hampaille. Se aiheuttaa mm. tulehduksia kehossa ja tuhoaa verisuonia. - Fjddkh
Reikiä nolla kirjoitti:
"Kuitenkin on ihmisiä jolla on karies bakreeti ja siitä huolimatta vain yksi reikä koko elämänsä aikana. "
Kaikilla ihmisillä, joilla on yksikin reikä hampaissa on kariesbakteeri. Kariesbakteeri on myös niillä, joilla ei ole yhtään reikää hampaissa. Oleellista on ikä, jolloin bakteeri saadaan. Mitä myöhemmin sen saa, sitä paremmin sylki pystyy pitämään haitallisen bakteerin kurissa.
Tietysti harjauskin on tärkeää ja senhän nyt jokainen normaalin hygieniatason omaava ihminen tekee kaksi kertaa päivässä. Sokeri on monella muullakin tapaa haitallista, kuin vain hampaille. Se aiheuttaa mm. tulehduksia kehossa ja tuhoaa verisuonia.Jos kariesbakteeritartunnan saa myöhään, on suussa jo niin vahva bakteerikanta muita bakteereja, ettei kariekselle juuri ole tilaa. Sylki ei siis mitenkään "pidä kurissa" bakteeria, vaan suun muu bakteerikanta.
- Reikiä nolla
Fjddkh kirjoitti:
Jos kariesbakteeritartunnan saa myöhään, on suussa jo niin vahva bakteerikanta muita bakteereja, ettei kariekselle juuri ole tilaa. Sylki ei siis mitenkään "pidä kurissa" bakteeria, vaan suun muu bakteerikanta.
Katsos, kun ne muut bakteerit ovat siinä syljessä. ;)
Oikeasti, myös syljen etsyymit alkavat lapsen kasvaessa tehdä kariesbakteerille epäotollisen kasvualustan. - Fgjdvl
Reikiä nolla kirjoitti:
Katsos, kun ne muut bakteerit ovat siinä syljessä. ;)
Oikeasti, myös syljen etsyymit alkavat lapsen kasvaessa tehdä kariesbakteerille epäotollisen kasvualustan.Niin, mutta oli vain sen verran epätarkka ilmaus, että halusin tarkentaa. :)
- ymmärsitköhän oikein
Reikiä nolla kirjoitti:
"Kuitenkin on ihmisiä jolla on karies bakreeti ja siitä huolimatta vain yksi reikä koko elämänsä aikana. "
Kaikilla ihmisillä, joilla on yksikin reikä hampaissa on kariesbakteeri. Kariesbakteeri on myös niillä, joilla ei ole yhtään reikää hampaissa. Oleellista on ikä, jolloin bakteeri saadaan. Mitä myöhemmin sen saa, sitä paremmin sylki pystyy pitämään haitallisen bakteerin kurissa.
Tietysti harjauskin on tärkeää ja senhän nyt jokainen normaalin hygieniatason omaava ihminen tekee kaksi kertaa päivässä. Sokeri on monella muullakin tapaa haitallista, kuin vain hampaille. Se aiheuttaa mm. tulehduksia kehossa ja tuhoaa verisuonia.""Kuitenkin on ihmisiä jolla on karies bakreeti ja siitä huolimatta vain yksi reikä koko elämänsä aikana. "
Kaikilla ihmisillä, joilla on yksikin reikä hampaissa on kariesbakteeri. Kariesbakteeri on myös niillä, joilla ei ole yhtään reikää hampaissa. Oleellista on ikä, jolloin bakteeri saadaan. Mitä myöhemmin sen saa, sitä paremmin sylki pystyy pitämään haitallisen bakteerin kurissa.""
-ööö, tota... EIkös tuossa ihan viitattukkin siihen tai ei ainakaan annettu ymmärtää että kariesbakteeria ei olisi!?! Eli aivan turhaan sinä nyt tuosta lauseesta menit sekoamaan. Kirjoitus oli täyttä totta ihan totta myös noi vihjeet mukaan lukien. - .......
Reikiä nolla kirjoitti:
"Kuitenkin on ihmisiä jolla on karies bakreeti ja siitä huolimatta vain yksi reikä koko elämänsä aikana. "
Kaikilla ihmisillä, joilla on yksikin reikä hampaissa on kariesbakteeri. Kariesbakteeri on myös niillä, joilla ei ole yhtään reikää hampaissa. Oleellista on ikä, jolloin bakteeri saadaan. Mitä myöhemmin sen saa, sitä paremmin sylki pystyy pitämään haitallisen bakteerin kurissa.
Tietysti harjauskin on tärkeää ja senhän nyt jokainen normaalin hygieniatason omaava ihminen tekee kaksi kertaa päivässä. Sokeri on monella muullakin tapaa haitallista, kuin vain hampaille. Se aiheuttaa mm. tulehduksia kehossa ja tuhoaa verisuonia.Ja siis sunun väärään tietoon lisää että harjaus on tärkeä, sokerin yms hiilihydraattien välttämättäminen ja purkan syönti ruuan jälkeen ovat juurikin niitä asioita joilla reiät estetään.
Ja ihan tiedoksi, tiedän monia ihmisiä jotka eivät harjaa hampaitaan kun kerran päivässä, mutta muuten hyvän hygieniatason omaavia ihmisiä :D
- hammasmörkö
Kiitos tiedoista. :) Niin olen tehnytkin, että annan toisen harjan vauvalle ja toisella harjaan. Omaa harjaa mutustelee mielellään, mutta kun minä yritän harjata niin tunkee aina kielen eteen. Pesen myös itse omat hampaat samaan aikaan, niin vauva näkee että myös muut tekevät samalla tavalla. Yleensä lopetankin harjauksen, jos alkaa kiukuttaa. Meidän vauva on muutenkin aika temperanmenttinen pakkaus. Nenää ei saa puhdistaa, kynsiä leikata jne. Niistä tulee hirveä huuto, vaikka yrittää tehdä rauhallisesti ja näyttää ettei ole paha juttu. Kiinteät tuntui alussa maistuvan, mutta nyt ei niinkään...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61331
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671038Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.225840- 67765
- 63758
- 70687
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22656Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?136631Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66599Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32578- 34547
- 55528
- 48513
- 38489
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?101487Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40483Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40473- 30473
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18440Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n18433