Kuinkas moni on alattanut näin syksyn kynnyksellä laidutuksen. Minä aloitin, siitä ei vain tahdo tulla mitään. Onkos muilla kokemusta?
laihduttajat, onko meitä?
13
955
Vastaukset
- Onhan meitä.
Laihdutin liikaa, voimat meni. Nostin painoa kilolla ja voin paremmin. Vähän ylimääräistä löysää on vartalolla. Ei voi mittää.
- Ellumari
"onnistuneita"laihduttajia, mutta ennenkuin pääsee alkuun ja tulokset alkavat näkyä, täytyy olla motivoitunut.
Minua motivoi omalääkäri, joka meni onnekseni aukoman päätään ja sanoi, että nivelvaivatkin helpottuisivat, jos pudottaisin painoa 8-10 kiloa.
Siitähän minä sitten sisuunnuin ja ajattelin, että kovin monta kertaa ei tarvitse huomautella ylipainoisuudesta.
Neuvoja en anna, sillä jokainen paino asioita ajatellut tietää nykyään mitä pitää tehdä, tai jättää tekemättä laihtuakseen.
Tuolla näkyy olevan oikein laihdutuspalsta, mutta onhan siellä politiikka, taide, uskonto, seksikin taitaa olla.(onko)
Kaikista näistä keskustellaan kuitenkin ikäryhmät palstoillakin.
Oletko sinä se Klaaran Vihtori?Jos olet niin sinulla on mukava muija.
Ollaan Klaaran kanssa vanhoja kavereita, mutta ei taas aikoihin tavattu.Olisi kiva nähdä pitkästä aikaa! - rulla
nyt aloittaneita! Ainakin täällä yksi joka nyt sitten "haihduttaa" ylimääräistä. Tsemppiä sinullekin!
- una mujer
Sais tässä 5 kiloa laihduttaa, että olis ihannepainossa, mutta olen ajatellut antaa sen olla. Jos yrittäis vain ettei enää lisää tule. Eikö meidän ikäisille naisille ole nykytietämyksen mukaan parempi lievä ylipaino. Ei kuulema vaihdevuosioireet niin pahat, eikä osteoporoosi tule niin helposti.
Ja eikös sanota, että lihavat ovat leppoisiakin. :=) - Mies 50+
una mujer kirjoitti:
Sais tässä 5 kiloa laihduttaa, että olis ihannepainossa, mutta olen ajatellut antaa sen olla. Jos yrittäis vain ettei enää lisää tule. Eikö meidän ikäisille naisille ole nykytietämyksen mukaan parempi lievä ylipaino. Ei kuulema vaihdevuosioireet niin pahat, eikä osteoporoosi tule niin helposti.
Ja eikös sanota, että lihavat ovat leppoisiakin. :=)Erehdyin kerran sanomaan eräälle naishenkilölle,että lihavat on lepposia,kyllä oli leppoisuus kaukana ja minä myös
- ihannepainossa
Mies 50+ kirjoitti:
Erehdyin kerran sanomaan eräälle naishenkilölle,että lihavat on lepposia,kyllä oli leppoisuus kaukana ja minä myös
Paras laihdutuskonsti on onneton rakkaus. Aikansa suree ja sitten onkin ihannepainossa. Helposti viikossa muutama kilo menee.
- nainen 53
ihannepainossa kirjoitti:
Paras laihdutuskonsti on onneton rakkaus. Aikansa suree ja sitten onkin ihannepainossa. Helposti viikossa muutama kilo menee.
Olen normaalipainon ylärajoilla, joten viisi kiloa olisi ihan hyvä saada pois. Kymmenisen vuotta sitten oli samasa painossa, mistä isäni vihjasi positiivisessa hengessä ja heti ryhdyin laihduttamaan. Liikuntaa lisää, kävelylenkki joka ilta ja vähän kontrollia, mitä suuhun laittaa. Painon pudotukseen meni vain pari kuukautta.
Olin aromaterapiahoidossa ja hoitaja sanoi, että rakastuminen laihduttaa, siis sellainen ihan oikea. Sehän olisi kiva tapa laihtua. - kielikurssit
una mujer kirjoitti:
Sais tässä 5 kiloa laihduttaa, että olis ihannepainossa, mutta olen ajatellut antaa sen olla. Jos yrittäis vain ettei enää lisää tule. Eikö meidän ikäisille naisille ole nykytietämyksen mukaan parempi lievä ylipaino. Ei kuulema vaihdevuosioireet niin pahat, eikä osteoporoosi tule niin helposti.
Ja eikös sanota, että lihavat ovat leppoisiakin. :=)viimeiksi tavatessamme olit juuri sopivan kokoinen , lisäksi ihanan oloinen !! älä vaan ota paineita ! terkut torresta
- una mujer
kielikurssit kirjoitti:
viimeiksi tavatessamme olit juuri sopivan kokoinen , lisäksi ihanan oloinen !! älä vaan ota paineita ! terkut torresta
Hola, Encantada otra vez. Enhän minä mitään paineita. Jotenkin nyt muistan, että on tavattu ennenkin. Kyllä minä saman kokoinen, kun viimeksikin olen. ;=)))) Ootko Torremolinoksessa vai Torreviejassa?
Onko siellä miilaset kelit nyt? Taitaapi lämmintä riittää.
- Nainen48
Hei vaan ja kuten otsikko jo kertoikin laihdutin viime talvena 23 kg ja poissa ovat pysyneet. Alkusysäyksen sai aikaan lääkärini, joka oli huolissaan verenpaineestani. Laihdutin eka liikunnalla n. 10 kg ja sitten menin laihdutusklinikalle ja olin pari kuukautta nk. vähäenergisellä.
Aika meni nopeasti ja olin koko ajan iloinen ja aktiivinen ja ennenkaikkea verenpainelääkkeet jätin sitten pari kuukautta kuurin aloituksesta. Kaikki meni hyvin ja olo on nykyään jo tosi kevyt. Tosin otti se kuitenkin voimille, kun olin kesäloman tosi väsynyt.
Nyt tällä hetkellä jumppa on kuin huumetta minulle: on pakko päästä joka viikko 2-3 kertaa. Käyn lähinnä body balancessa ja pilateksessa. Ne ovat sopineet mulle parhaiten.
Mutta ihaninta on se, että olen saanut uusia koko vaatevaraston. Onpahan viimeisimmän muodin mukaiset kamppeet ja koko on nykyään 40. Oli yhtä juhlaa kun eka kerran 40 numeron (aiempi oli 48)vaatteet sopi päälle.
Ja arvatkaapa mitä! Miehet on todella alkaneet katella mua ja saan jatkuvasti imartelevia huomautuksia niin miespuolisilta työkavereilta kuin muiltakin. Mutta sitten minusta tulikin nirso ja en enää huolikaan ketä tahansa.
No, lähden nyt Tallinnaan viimeistelemään itteeni ja sinne olis kiva saada mukava miehenpuoli mukaan. Mutta katellaan.... - laulava sydän
Olen laihduttanut puoli elämääni vaihtelevalla menestyksellä, ainakin sata kiloa - aina tullut takaisin. Tänä syksynä en ole edes yrittänyt. Pitäisi taas kohta aloittaa raejuusto-ananaskuuri mutta tiedä häntä kannattaako vai laittaisiko jääkaappiin ajastimen tai suuhun pakkausteippiä. Pitäisi pyrkiä kokonaan elämäntapojen muutokseen, mutta kun olen aina ollut sellainen "pullahiiri" eikä pavunvarret oikein viehätä. Loppujen lopuksi tekeekö miinus muutama kilo meitä yhtään onnellisemmaksi. Mitä jos vain painuttaisiin merenrannalle joutsenia katselemaan.
- Talisker
Paljon vaikeampaa muuttaa ruokailutottumuksia kuin esimerkiksi lopettaa polttaminen.Omia kokemuksia asiasta on,no olen mä ihan tyytyväinen että se tupakka jäi pois.
- ei paino-ongelmia
Jos olet pitempään ollut jo ylipainoinen,on usein kyse tahdon lujuudesta laihtua.Olet sitten mies tai nainen niin aikuisena ihmisenä tiedät mitä suuhusi pistät ja mikä lihottaa.Jos istut netissä useita tunteja päivässä ja mutustelet siinä samalla lenkkimakkaraa ja juot olutta niin suosittelisin,että sen saman ajan liikut ulkona vaikka dementiahiihtoa kokeilisit.Toinen vaihtoehto on,että jos et pääse koneen äärestä mihinkään,niin muutaman minuutin välein nostat peffan ylös tuoliltasi ja kierrät torppasi 5 kertaa ympäri ja siinä välissä syöt näkkileipää ja juot teetä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679