koiran käytös erilaista pihalla

annumobile

Elikkäs, kun koira on minun kanssani ulkona, se kulkee kauniisti vierellä ja ottaa kontaksia, ei välitä toisista koirista tai muusta jännittävästä.

Sitten taas kun koira menee puolisoni kanssa ulos se haluaisi mennä tapaamaan muita koiria, tottelee kuitenkin kiellettäessä, saattaa vetää ja hyppiä hihnaan. Mistä tällainen käytös johtuu?

5

117

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johtunee

      siitä että puolisosi on yrittänyt sosiaalista sitä hihnamoikkaamisiin. Kerran sallittu on aina sallittu ja pois kitkeminen on työn takana. Puolisosi saattaa myös hermoilla jo koiran käytöstä ja siksi jopa vaarassa pitkittää ongelmaksi asti. Sinä taas olet ilmeisesti koko ajan toiminut johdonmukaisesti kuin fasistit aikanaan, ja pitänyt kiinni omista periaatteistasi jolloin koiran on ollut helpompi sopeutua elämään kanssasi.

      Jatkan vielä tuota fasisti-teemaa sillä se kuvaa hyvin nuoren koiran ja omistajan alkuajan suhdetta: Eli kuten aikoinaan miehitetyissa valtioissa henki oli hiuskarvan varassa mikäli ei ollut valloittajalle mielinkielin. Jotkut sopeutuivat siihen hyvin ja elivät pitkän elämän. Jotkut taas eivät, ja heistä monet pääsivät hengestään liian varhain. Samoin kun koiran saa tavalla tai toisella ymmärtämään että omistaja on elämän ja kuoleman herra, niin elämä muuttuu tavattoman yksinkertaiseksi.

    • Veikkaus vetämään

      Puolisosi on vain sallinut koiralle enemmän kuin sinä? Ja sinä myös olet vaatinut koiraltasi lenkillä enemmän? Siksi koira hakee kontakstia. Tai kokeeko koirasi tarvetta suojella sinua muilta koirilta, jolloin pysyisi lähellä?

      • annumobile

        En oikein usko tuohon suojeluteoriaan koska silloinhan koira olisi kiinnostunut toisista koirista, ei suinkaan ottaisi katsekontaktia minuun tai nuuskuttelisi omiaan :) johtajuus minulla on hanskassa.

        Rupesin kyllä järjen kanssa tätä miettimään ja luulisin tämän johtuvan siitä että koissu käy minun kanssani tokossa ja harjoittelemassa ihmisjäljen hakua:) Mieheni on kuitenkin suht kokematon koirien kanssa mutta kehittynyt tosi paljon, miten saisi miehelle ehkä jopa itseluottamusta lisää koiran kanssa? Houkuttelen koiraharkkoihin mukaan?


      • Toko tuntematonta
        annumobile kirjoitti:

        En oikein usko tuohon suojeluteoriaan koska silloinhan koira olisi kiinnostunut toisista koirista, ei suinkaan ottaisi katsekontaktia minuun tai nuuskuttelisi omiaan :) johtajuus minulla on hanskassa.

        Rupesin kyllä järjen kanssa tätä miettimään ja luulisin tämän johtuvan siitä että koissu käy minun kanssani tokossa ja harjoittelemassa ihmisjäljen hakua:) Mieheni on kuitenkin suht kokematon koirien kanssa mutta kehittynyt tosi paljon, miten saisi miehelle ehkä jopa itseluottamusta lisää koiran kanssa? Houkuttelen koiraharkkoihin mukaan?

        En tiedä miten itseluottamusta pitäisi kehittää miehesi kohdalla, tai pikemminkin miten sen puute näkyy, mutta voihan hän toistaa lenkillä jonkin sivulle, vierelle, tmv. käskyn, ja sitten kun koira tottelee, sitä voi palkita, niin eiköhän siinä miehesikin itseluottamus nouse, kun huomaa koiran tottelevan? Eli autat miestäsi alkuun "arkitokossa", opettamalla vaikka sen vierelle pyytämisen/kävelyn?
        Siitähän se lähtee :) toki jos innostuu toko-kentälle, niin mukaan vaan, mutta voisin kuvitella lähiopetuksen paremmaksi?


    • Erilainen ohjaus aiheuttaa erilaisen käytöksen, ts lähinnä sen ohjauksen puute. Aina se koiraa paapova ei ole pariskunnasta se nainen, näitäkin on nähty. Tien päällä nähty myös eräskin pariskunta, joista nainen hakee selkeästi kontaktia koiraan äänellä ja ohjaa koiraa, mies vain kiristää hihnaa joka tilanteessa, mikä ilmeisesti on hänen näkemyksensä koiran hallinnasta, mutta koiran käytös on sitten jotain ihan muuta....
      Parasta on käydä kaikki yhtäaikaa lenkillä, jotta eri tilanteista voidaan sopia pelisäännöt joita kaikki koiran ulkoiluttajat noudattavat samalla tavalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      209
      2239
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      164
      1479
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1101
    4. 60
      965
    5. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      57
      951
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      937
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      72
      851
    8. 93
      797
    9. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

      Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
      Pyhäjärvi
      120
      741
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      717
    Aihe