Olen vuosia aikuisena terapiassa käydessäni saanut selvälle lapsuuden tukahdutetut muistot, kun pefofiili-isäni käytti minua seksuaalisesti hyväksi vuosia ja huumasi minut etten muistaisi paljon mitään. Tilanteen järkytyksestä toipuessani olen eniten huolissani miten kertoa muille ja mitä seuraamuksia siitä on elämälleni, tai isälleni. En haluaisi mullistaa kenenkään elämää, enkä omaanikaan sillä kaikesta järjettömyydestä huolimatta tajuan olevan isäni sairas enkä halua hänelle kostaa. Mutta olen huolissani, että tapahtuuko tämä sitten muille, jos isä on muiden lasten lähellä? Hän on uudessa avioliitossa, mutta ei enää omia lapsiaan kotona. Mutta vaimolla on lapsenlapsia, tai tuttavalapsia jotka joskus käyvät kylässä enkä uskalla kertoa vaimolle, joka joko eroaisi miehestään tai pitäisi minua täysin hulluna. Se ei tosin ole yllätys, sillä hän on jo vuosia pitänytkin minua hulluna selittämättömän isävihani takia. Mitä teen, paniikki iskee.. En tiedä miten toimitaan näissä tilanteissa, mikä olisi oikein. Iskää en uskalla kohdata, hän kuitenkin kieltäisi asian.
Mitä tehdä?
pedofiilin uhri
4175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En ole terapeutillekaan näistä kertonut, sillä pelkään että hän ilmoittaisi poliisille, kun itselläkään ei ole kokonaiskuva vielä selvillä. Olen vain varma nyt että näin on tapahtunut, vaikka en yksityiskohtia.
Tuossa tilanteessa kun et tiedä mitä tehdä älä tee mitään. Pelkosi siitä että isäsi voi käyttää hyväksi muitakin lapsia ei ole mikään aiheeton. Pedofiilit eivät näistä taipumuksistaan pääse ja monesti aiheuttavat laajaa vahinkoa ympäristössään kun pääsevät itseään vapaasti toteuttamaan.
Miten pääsit näihin muistikuviin kiinni? Oliko se terapiassa vai terapian jälkeen yksin ollessasi? Olisiko lapsuudestasi ketään aikuista joka ehkä tietäisi tai olisi aavistanut silloin aikoinaan jotain?
Itselläni samansuuntaista kokemusta. Annoin vaan kaiken nousta pintaan mitä oli tullakseen. Prosessi oli pitkä, alitajunta unet auttoivat aika lailla.. Aikaa meni että sain kokonaiskuvan yksityiskohtineen tietoisuuteen. Nyt on olo helpottanut aika lailla, paljon on mennyt elämästä hukkaan pelkästään oireillessa. En uskaltanut tehdä rikosilmoitusta koska toteennäyttö vuosikymmenten jälkeen on mahdotonta. Pelkäsin että syyte hylätään, saan kunnialoukkaus syytteen ja minut voidaan tehdä perinnöttömäksi.
Sairaita nämä pedarit ovat, todella sairaita. Sen takia heidän ei pitäisi kulkea vapaalla jalalla niin kuin tuppaavat valitettavasti kulkea.
Oletko varma, että sinulle on oikeasti tehty mitään?
Osaan esittää tuon kysymyksen koska itse sairastuin psykoosiin jossa kuvittelin itselleni tehdyn ties mitä väkivallantekoja ja muuta pahaa.
Kuvittelin myös itse tehneeni jotain tekoja joita ei todellisuudessa ollut olemassakaan. Vasta saatuani lääkityksen ja käytyäni sairaalassa ymmärsin, että olin sairas ja kuvittelin kaiken.
Isäni ei ollutkaan tuonut kotiini moottoripyöräjengiläisiä jotka painoivat minut lattiaan ja pitivät saapasta kurkullani. Tuollainen kaikki olikin kuvittelua jota sairauteni vuoksi luulin todeksi.
Samalla tavalla minäkin luulin noita kuvitelmiania tukahtuneiksi ja huumausaineilla tukehdutetuiksi muistikuviksi jotka muka nousivat vasta jälkeenpäin esiin muististani.
Nyt kun olen lääkityksen avulla saanut takaisin mieleni herruuden ja tiedän kaiken olevan kuvittelua.
Samanlaista kuvittelua voivat myös olla isäsi teot. Ota rauhallisesti laske kymmeneen kun nämä "muistikuvat" tulevat mieleesi ja mieti voisivatko ne olla kuvittelua.
Kerro asiasta myös terapeutillesi näistä muistikuvista.
Voit saada näin lääkityksen, joka auttaa sinua hahmottamaan ja käsittelemään muistikuviasi ja kuvitelmiasi.
Pää on hyvä keksimään kaikkea eikä kaikkea oman päänkään tuotosta aina ole syytä uskoa. Usko minua sillä minulla on psykoosisairaudesta pitkä omakohtainen kokemus.
Mene tekemään ilmoitus . etkai halua muille käyvän samoin kuin sinulle?