Viimeset kolme vuotta oon ollu sellasessa on-off suhteessa masennuksen, ahdistuksen ja syömishäiriön kanssa. Tosiasiassa mulla ei oo yhtään diagnoosia millekkään, kukaan ei tiedä, koskaan en kykene myöntämään sitä, mutta tarvitsen apua. Tunnen olevani täysi luuseri koska olen tällainen. Kuka muu kuin luuseri itkee joka päivä? Itkee vaikka tiedä välillä syytäkään. Ainoa mitä tiedän, on se että muhun sattuu ihan helvetisti. Häpeän itseäni, häpeän tätä, enkä pysty pyytämään apua, enkä kykene puhumaan asioistani. Pari kuukautta sitten uskalsin ensimmäisen kerran kertoa terkkarille jotain. Kai se huolestu tai jotain kun antoi uuden ajan että tulla juttelemaan. Seuraavan kerran kun menin sinne, säikähdin sitä että olin kertonut asioita. Nyt sitten esitin että asiat on jo paremmin, vähättelin asioita, enkä kertonut totuutta. En kertonut että mun elämä menee päin helvettiä. Siitäkin huolimatta sain vielä uuden ajan.. ja kävin sielä vielä kerran ja hymyilin feikkihymyä ja kerroin asioitten olevan ihan hyvin. Siiinäkin vaiheessa se vielä kyseli että haluaisinko ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle tai lääkärille. Suusta pääsi vain "En usko että se on tarpeen" mutta sisällä mielessäni huusin silti että auta mua. Miten kukaan voisi auttaa kun en uskalla antaa kenenkään auttaa?
Miksi on niin vaikea pyytää apua?
girl16v
3104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Netis sun ei tare kertoo oikeaa nimeäs. Kerro mikä sun elämässäs menee päin helvettiä nii voin auttaa. Teil tytöil on yleensä täs murrosiäs just tollast.
Alottaja, mä oon niin samassa veneessä! Ittelläni kans aavistuksia masennuksesta, ahdistuksesta ja syömishäiriöstä. Häpeän itseäni tolkuttomasti varsinkin koulussa, olen kömpelö, ruma ... Huono itsetunto ja sosialisten tilanteiden pelko estää jopa menemästä syömään tai tietyn poikaporukan ohi, mielummin vaikka myöhästyisin bussista kuin menisit väkisin sen poikaporukan ohi. Koko ajan paska olo, apua en pysty pyytämään. Pakko vaan jotenkin kestää vaik helpompi ois luovuttaa ..
Ammattilaiset on sitä varten,että voi pyytää apua. Ei ne rikki mene...
Itse jouduin nuorena nöyrtymään ja hakemaan apua. Mulla oli myös masennusta ja ahdistusta sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Lopulta tuli henkisiä tuskatiloja ja pakottauduin puhumaan eka terveydenhoitajalle, sitten psykologille. Ja apua sain : )
Kilpirauhasen vajaatoimintakin aiheuttaa masennusta, paniikkia ja pelkoja. Eli vois mennä verikokeisiinkin varsinkin jos on väsymystä kuvioissa!!