Nuoret "asiakaspalvelijat"
Paltamon Neste???
voi voi
373642
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
No mitäs siellä on tapahtunut?
Nyt on nesteellä nuoria eikä vain niitä hymyttömiä muoria.mukava käyvä kahveella saa niin sievän hymyn näteiltä tyttöiltä.syöny en ole mutta kuullu olen että pitsat parantunneet.aina saan hyvvää palvelua.
Vähän asian vierestä, mutta oon monesti ihmetellyt tuota, jos joku sanoo, että pitsat on parantuneet. Siis miten?? Samoista pitsapohjista ja täytteistä ne tehdään, leipoipa ne kuka hyvänsä!
Niinhän sitä kuvittelisi, että samoista pitsapohjista ja täytteistä pitsat tehdään. Sitä minäkin olen joskus miettinyt, että miksi lopputulos on joskus ollut vähemmän maistuva. Suurin osa pitsoista on hyviä ja mukavia ja taitavia tekijöitä. Kyllähän se leivon minäkin, mutta Ramseyn tasolle en yllä. Nesteelläkin on ollut välillä näitä nuoria, jotka tekevät vähän sinne päin. Jopa pitsoissa voi epäonnistua. Välillä pidettiin taukoa tilauksissa ja ostettiin Kajaanista. Malli ja kaava on sama, mutta joskus toteutus ontuu.
Suurimmaksi osaksi hyvät ja omistajapariskunta on hyvin avulias.
ainakin utelias rouva ja hyvin tossunalla pitää puoliskonsa
Hei, silmiini osui tämä kommentti , kun Googletin yritykseni tietoja. Hienoa että meistä puhutaan, itseäni tässä sanotaan uteliaaksi ja mieheäni tossun alla pitäväksi. Täytyy olla todella todella kaukaa tämän vieraan kun moisen asian on huomannut. Keskustelin mieheni kanssa asiasta , niin nauruksi meni että, mitäpä tässä, kyselen keltä mitä kyselen ja miehenikin on sitämieltä, että sisällä tossunalla on parempi kuin taivasalla. Kiitos viestistäsi.
Siis ed. viestin kirjoitti PIrjo
Meillä viis-henkinen perhe ja ollaan ahkeria pitsan syöjiä, nyt ei ole pohjat palaneita eikä täytteitä puuttunut ja mehevän makuisia.
varmaan riippuu asiakkaasta. mitä olen nesteellä käynyt niin nirppanokkia siellä on myymässä ei edes kohteliasta sanaa saa varsinkaan nuoriltamyyjiltä. jos osaisin lirkutella taitavasti vois se hymy irrota
juu pärstäkerroin on siinä joka keittiön henkilökuntaa vaikuttaa, en vain käsitä et miksi omistajat eivät saa osaa auttaa niitä vikisiöitä nuoria. on kurjaa et pitää katsoa ensiksi kuka tekee ruuan ja sit ikävä todeta et ajetaan shellille, siellä saa lämpimiä herkullisia, ei palaneita ruokia. tämä vaan on kylmä totuus. ja huippu on jos olet kotoota pois päivän mene nesteelle kyllä pieni kiukkunen silmälasi nainen kertoo mitä on tapahtunut.
Sorry, et taida olla enää ajan tasalla, yhtään kokkia ei ole silmälasipäistä Nesteellä :D
Hei! Eikö yritettäs tukea nuoria työntekijöitä, jotka haluavat tehdä töitä? Tänäpäivänä on paljon nuoria työttömiä ja me aikuiset alamme nimittelemään ja haukkumaan nuoria työntekijöitä, niin eihän se työ maistu. Jos sinua tultaisi haukkumaan ja arvostelemaan omassa työssäsi niin työn motivaatio takuulla laskisi. Koittasimme kannustaa nuoria opiskeluun tai työelämään. Sinä, sivusta seurannu, tuolla asenteella joka sinulla on, tunnetko itsesi fiksuksi ja viisaaksi aikuseksi? Enhän toki tiedä, oletko edes vielä aikuinen vai jotenkin katkeroitunu, mutta asenteen muutos olisi varmasti paikoillaan.
Kiva lukee näitä kommentteja. Mut ootteko aikuiset ihmiset oikeesti noin lapsellisia ettette voi tulla antamaan suoraan paikan päälle näitä palautteita, eihän me osata parantaa mitään jos ei palautetta anneta naamatusten tai vaikka palautelaatikkoon joka löytyy nesteeltä. Ei kannata kyllä rueta tuomitsemaan jos ei oikeesti oo pokkaa antaa sitä palautetta siellä missä se kuuluukin antaa. Ja siellä ei kyllä kukaan kato että kuka sitä ruokaa tilaa ja sen mukaan tekis, hohhoii vähän omasta mielikuvituksesta tempastu juttu oli teiltä tuo. Mutta joo kaikki palautehan on sallittua ja suotavaa että osataan parantaa :) terveisin: yks nesteen kokki OPISKELIJA :)
Älkää välittäkö nuoret työntekijät, näyttäs olevan taas sitä kuuluisaa Paltamolaisten kateutta ilmassa. Nämä kirjoittajat ovat ihan selvästi naisia, kateellisia teille mukaville nuorille. Jatkakaa vain samaan malliin. Olen aivan samaa mieltä nuorista huolestuneen kanssa. Toivon sulle opiskelija hyvää opiskeluintoa ja kaikkea hyvää. Nim,kylältä, saisit hävetä lapsellisia kirjotuksiasi.
Olkaa tyytyväisiä että meillä on vielä tämä Neste!
ei paltamos tartteta yhtään yritystä kaikki on ylihonnoiteltuja ja ei palveluhaluisia ihmiosiä,,,, matka jatkuu kajaaniin
ensi kesänä ajan ohi
Kahvillakävijä vois joskus syödäkkin, niin tietäisit ettei niillä näteillä hymyillä pitkälle pötkitä. Paska on paskaa vaikka voissa paistaisi!
Sivusta kuultua eräältä nuorelta kokilta kun asiakas kyseli perunavaihtoehtoja annokseen, kassa tiedusteli keittiöstä ja sieltä kuului vastaus,- "veeiiteeteeuu, siihen annokseen kuuluu ranskanperunat"- Ja usein pöydät siivoomatta kun näitä nuoria vuorossa, aika usein näkee että puhelin on tärkeämpi, tiedä sitten katotaanko säätietoja vai viestitellään ja päivitetään veispuukkia.
Paltamo, Baltimore, tuo käpykylä,kaikki tuntee toisensa, kateutta, pikkusieluisuutta, juntteja, kyyläämistä, onnistujien mollaamista, ruma kylä ja 'keskusta', itsemurhia, perhekriisejä, OHI VAAN JA NOPSAAN, rapistunut ympäristö, mielisairautta, Ahistava kyläpahanen kertakaikkiaan!!
Kyllä Paltamo ja Kontiomäki on Kainuun kauneinta seutua ja kylän keskusta siistiytyy pikkuhiljaa. Ihmiset tuttuja toisilleen, se on vahvuus sillä tuttuja ja ystäviä kaikkki tarvitsee. Kriittisyyskin voidaan muuttaa vahvuudeksi. sillä ilman kritiikkiä kehitys pysähtyy.. Toisten aliarvioiminen on ala arvoista ja menee omaan nilkkaan. Olkaamme ystäviä ja tukekaamma toisiamme, niin hyvä tulee..." Jokainen Paltamolainen on laulun arvoinen.." laulaa Veikko Lavi, yksi suosikeistani.
Itse haen mieluummin paltamosta pikaruokaa nesteeltä. Kontiomäen shellillä henkilökuntaa liian vähän. Ja osa myyjistä niinkuin kuivankesän oravat. Eikä siellä ainakaan pitsaa osata tehä ollenkaan. Nesteellä taas todella hyvät pitsat ja muut eväät. Stemppiä!!
Paltamon Nesteellä on hyvä palvelu aina.
-Keväällä/kesällä toivoisi ulkona terassilla olevan jotain toimintaa..
niin sitä terassia ei olekaan vielä katutasossa....
Hei, valitettavasti katutasoon ei saa teranssia Nesteelle. Mutta onhan sieltä kattoteransilta hulpeat näkymät.
mikä teillä oikein mättää?
Paltamo on oikea paratiisi. Naapurissa voi aina asua ihminen, millä on pahempi mielisairaus ja/tai kovempi lääkitys. Ainakin tk ja apteekki tulee pärjäämään. Ja alko myy viinaa. Äskauppa myy halpaa ruokaa ja aina on kunnan alueella OP:n tiloissa kortilla ilmainen majoitus tuulikaapissa. :D voi ainakin vuokrata tuulikaappia jos toisella on kortti hukassa
Paltamossa ei toimi muu, ainoastaan keskustan talvikunnossapito.
Jospa saisimme paltamoonkin niitä maahanmuuttajia niin siirtyisimme kerralla nykyaikaan! Katukuva ja kaupankäynti vilkastuisi. Pian meillä olisi myös eloa kouluelämässä ja etnisiä kauppoja//ravintoloita kylän raitin varrella.
Ei muuta kun tervetuloa kaikki maahantulijat Paltamoon, Kainuun emäpitäjään.
PITTÄÄKÖ LYYÄ!!!!SAATANAN SUVAKKI!!!
Kerro nyt hyvä Kiehimä muillekin, miten esim. somalit perustavat kauppoja ja ravintoloita Suomessa? Etnisiä kauppoja ja ravintoloita?? Voi jee, eiköhän Paltamon kokoiseen kylään riitä yksi kotipizza. Se on eri juttu, jos haluat kamelikuskin munaa perseeseesi, sano toki suoraan äläkä mussuta hallitsemattoman maahanmuuton ihanuudesta.
Onhan ne mamumiehet komeita! Solakoita, huoliteltuja, hyväntuoksuisia ja vetreitä nuorukaisia. Ihan eri luokkaa kuin oman kylän jahtipukuihin ja mersulippikseen pukeutuneet persjalkaiset tahvot, jotka ei osaa muuta kuin sätkiä kääriä ja pyörittää corollaa hautuumaan parkkialueella.
Mamunaiset ovat sitten ihania, ihan toista kuin nämä isoperseiset mutta lyhytraajaiset Suomineidot ;)
Sätkän käärintä on käsillä tekemisen taito joka ei kaikilta luonnistu.joten eipäs vähätellä.Corollaakin turvallisempi pyöritellä hautuumaan parkkiksella.
Kyllä ne matut on aika käteviä perustamaan yrityksiä, kunhan saavat tilaisuuden. Talkoillahan ne työtä toisilleen tekee, paperityöt on vähän sinnepäin jne. Mutta olisihan ihanaa jos paltamossakin saisi vaikkapa halal-lihaa, tofua, hummusta ja muita idän eksoottisia herkkuja puhumattakaan älyttömän isoista ja halvoista pizzoista ja kebabeista.
Kyllä maahanmuuttajia paltamoon mahtuu, ainain 200-300 sopii heittämällä.
Olet sinä sitten ulkona tämän yhteiskunnan asioista. Totaalisesti. Mene sinne, missä näitä ihanuuksia on jo tarjolla ja pysy siellä.
Kyllä paltamon naiset on ihania! Ei ole sen voittanutta kun marketin hyllyn välissä lyllertää paikallinen tonnikeiju piukkoihin legginseihin ja lyhyenlyhveen tunikaan pukeutuneena päähineenään nesteen valkoinen lippalakki ja jaloissa kauhtuneet tennarit. Tämä kun sitten pyllistää kaupan alahyllylle poimimaan keksipakettia niin on sitä aromipesän pullistumaa ilo seurata. Se pelastaa vanhan miehen päivän.
Miksi ei saa kesäksi terassia katutasoon..hakemus vain kunnan rakennuspuolelle...sit vaan rakentaa sen..pirre...;)