"Dokumentissa on kohtaus, jossa vaalirahoittaja Merisalo katselee vankilassa televisiosta Linnan juhlia ja kommentoi, miten paljon hän on rahoittanut kutakin tulijaa.
Ennakkotiedoista poiketen Yleisradion TV1 ei esitä tänä iltana Vaalirahoittaja-dokumenttia. Toimittaja Arvo Tuomisen dokumentti siirtyy esitettäväksi elokuuksi.
Arvo Tuominen uskoo, että ohjelma on hyllytetty EU-vaalien takia. Dokumentti kertoo vaalirahoittaja Arto Merisalosta, joka istui vankilassa liki kaksi vuotta ja vapautui joulukuussa 2013.
Tuomisen mukaan dokumentin hämmentävin kohtaus on, kun Merisalo katselee Jokelan vankilassa vuoden 2012 Linnan juhlia. Kättelyriviä seuraava Merisalo kertoo, miten hän on rahoittanut eri kansanedustajia.
– Kontrasti, joka syntyy, oli ilmeisesti liikaa ja hermostutti Ylen johtajat, Tuominen sanoo.
Kohtauksessa Merisalo selostaa presidentin käteltäväksi tulevia samalla tavalla kuin tv-selostajat.
– Hän kertoo, tuolle annoin viisi tonnia, tuolle viisitoista tonnia. Tuo on kuin ei tuntisi minua ollenkaan. Tuo taas tulee moikkaamaan ja ollaan kuin kavereita.
Tuominen ennustaa, että kun linnanjuhla-kohtaus aikoinaan esitetään, siitä tulee instant-klassikko.
– Yle-pomot pyrkivät äänestäjiä ilmeisesti näin EU-vaalien alla suojelemaan, ettei ihmisten mieleen tule ajatus, kukahan tuonkin kampanjan on rahoittanut.
Vanhoissa ohjelmatiedoissa oli mainostettu, että dokumentti tulee tänä iltana. Tuominen kuuli noin kuukausi sitten, että ohjelman esitetään vasta 25. elokuuta.
Yle: Viilaukset vievät aikaa
Ylen ohjelmapäällikkö Pentti Väliahdet selvittää, että dokumentin siirtyminen johtuu tuotantoaikataulusta. Jälkitöitä ei olisi saatu ajoissa tehtyä Ylen koneistossa.
– Kerronnallisia ja teknisiä asioita pitää vielä viilata, Välilahdet perustelee.
Hänen mukaansa Ylen tuotantokoneisto on sen verran iso ja raskas, että jos tulee jälkitöitä, kaikkia aikoja ei saa heti käyttöön.
– Todettiin, ettei ohjelman esittämisessä ole sellaista ajankohtaista materiaalia, että pitäisi ulkoa ostaa palveluita, jotta saataisiin ohjelma juuri nyt esitettyä. Siirrettiin elokuulle, jotta saadaan kaikessa rauhassa lopputyöt tehtyä.
Välilahdet sanoo, ettei ohjelman lykkääminen johdu dokumentin sisällöstä.
Vaalikaranteenista ei myöskään hänen mukaansa ole kyse. Ylellä ei ole varsinaista vaalikaranteenia.
– Pyrimme tasapuoliseen ehdokkaiden julkiseen esittämiseen. Jos me nostamme joitakin ihmisiä agendalle, olemme sellaisessa tilanteessa, että kaikki puolueita ja ehdokkaita pitää kohdella samanarvoisesti.
Hänen mielestään dokumentissa ei leimata mitään puoluetta toista enempää. Ohjelma antaa käsityksen, että Merisalo on vaikuttanut taustalla kaikkiin pääpuolueisiin vaalirahoittajana."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288682422854.html
--
Se onnistuu tämän linkin kautta: http://yle.fi/yleisradio/ota-yhteytta#anna-palautetta

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.