Meillä on ollut pentu nyt parikolme kuukautta ja en tunne sitä kohtaan oikein mitään. Lapset tykkäävät siitä, puolisoni suhtautuu neutraalisti. Minulla oli koiria ennen lapsia ja silloin pidin niistä kovasti. Tämä koira on pientä rotua, että sikäli vaivaton mutta siinä on seikkoja jotka nyppivät minua...eniten ehkä se ettei sitä voi oikein pitääirti kuten aiempia koiriani kun juoksee minne sattuu eikä meinaa antaa kiinni. Sisäsiisteys on myös vielä hakusassa, ja tämä myös kiristää hermoja. Lisäksi pentu on vihainen lapsille ja minulle kun sillä on jotain herkkua tai kun nukkuu. (Esim kun illalla vien sen omaan paikkaansa nukkumaan kun menen itsekin nukkumaan). Arveluttaa vähän tämä koko touhu ja antaisin mielelläni koiran jollekin joka sitä enemmän rakastaa mutta lapset ovat jo niin koiraan rakastuneita. Help!
En kiinny koiraamme
Ruuhkavuosienuuvutta
5171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muutama selkeä sääntö auttaa. Ei sisäsiisteyteen vielä. Mutta muuten pistätte pisteen huonolle käytökselle. Pieni rotu ei kuvauksena kerro sikäli mitään. Mutta ehkä on aiheellista istua nyt koko perheen yhteiseen neuvonpitoon, joissa sovitte asioista. Lasten ikä toki paljon vaikuttaa. Mutta kyllä se suhde luodaan yhteisen tekeisen ja kokemisen kautta. Ihan kaikkiin pätevä seikka. MItäs jos tekisit, kuten minä tein pahimpina ruuhkavuosinani. Haaveilin koirasta. Haaveilin paluusta vanhaan harrastukseeni. Uskaltauduin hankkimaan sen ihan oman harrastuskoirani! Ja aloin vaan ottamaan sen ajan. Aina meillä oli koiria ollut aiemminkin, mutta ei vastaavia, vaan lähinnä atiivisia lemmikkejä. Oli muuten loistava päätös! Koko perhe on antanut meille koiran kanssa mahdollisuuden irtautua arjesta. Ja olen saanut eämääni takaisin, ja stressitasoa laskemaan. Kokeile samaa, lähde koiran kanssa johonkin harrastamaan. Jätä perhe ja lapset, ja elä. Siis ei muuten, mutta vaikka kahdesti viikossa :D
Jos taas hommasta ei tule mitään, niin ehkä koiralle on parempi löytää uusi koti. Mutta kehoitan luomaan sen suhteen. Tiedän kyllä, että ei ole aina niin kivaa se pentuarki. Mutta se palkitsee kyllä, kun pahimman jaksaa. Voin ihan rehellisesti sanoa, että nykytilanne on hieno. Vaikka se penikka alkuun herättikin aamuyöstä, ja niitä lätäköitä sai jonkin aikaa siivoilla. Mutta kun yhdessä heittäydyttiin koiran kanssa harrastamaan, niin en vaihtaisi päivääkään pois :D Eikä varmaan muu perheenikään. Tai ehkä se vaihdettaisiin, kun oli se paha päivä. Mutta ei niitä enää jaksa muistella ;D
Sitten nauraa kaikelle mitä pentuaikana sattui ja tapahtui. Muutoin voin kyllä sanoa että jos ennen on ollut isoja koiria niin pienen koiran hankkiminen voi olla ihan eri asia. Vaikka kaikki eivät ehkä myönnä ja itselläni pieni koira niin ei pienet koirat ole yhtä "koiramaisia" kuin isot. Ne ovat vaikeampi kouluttaa ja juuri tuo irti pitäminen tuntuu haasteelliselta verrattuna isoon rotuun. Niillä yleensä myös ärhäkkäämpi luonne ja paljon egoa.
Tee jotain hauskaa koiran kanssa, helposti tulee negatiivinen kierre että aina kun näet koiran ajattelet vain pissoja lattialla jne. Mene vaikka juoksemaan sen kanssa metsään ja ota pallo mukaan.
Koira ei pysy luonasi kun on irti jos sinulla negatiivinen asenne sitä kohtaan.
Ei tule hyvää koiraa tällä reseptillä... siinä tulee koira kärsimään. Ehkä vois olla parempi etsiä sille rakastava koti ja etenkin sellainen, jotka osaavat kasvattaa ja kouluttaa sen.
Kiitos vinkeistä. Ja kommentista. Sisäsiisteydessä on selkeästi kehitytty, ja se kyllä helpottaa koko palettia.
Eiköhän tästäkin selvitä, vaikka epäilen etten kiinny koskaan tuohon pikkuotukseen niin syvällisesti niin en toki sitä vihaa. Ja koira vaikuttaa melko tyytyväiseltä elämäänsä. Ihan omaa paikkaansa ei ole vielä löytänyt lasten seassa, tuon uhittelun kanssa mutta minua uskoo paremmin.
Kyllä siitä koira, ja koiraperhe vielä tulee!
Muistathan että koira on sitten ihan yhtä tärkeä kuin ne lapsesi. Elävä ja tunteva ja ymmärtävä, ja antaa kaikkensa sinulle kunhan vähän viisastuu.
Minulle koira on kuin lapsi.
Nyt meillä on vanha koira jota ollaan rakastettu jo 12 vuotta, loppuu lähenee.
Sairauksia hänellä on myös, muistelen kaiholla niitä pentuaikoja kun hän jaksoi meitä höpsötyksillään naurattaa, välillä stressatakin.
Mieti siis onko sinulla energiaa ja aikaa koirallesi tarpeeksi, riittääkö rakkautta?
Nyt on se hetki kun hänestä pitää luopua tai ei?
Pahinta mitä voit tehdä on jaksaa koiraasi vuoden pari ja sitten antaa toiseen kotiin, valitettavan moni niin tekee.
Eihän lapsikaan ilman traumoja semmoisesta selviäisi että pitäisit 10 vuotiaaksi ja hylkäisit. Se on ihan sama asia.
Hyvä että mietit rehellisesti omia tunteitasi, miksi hankit koiran?
Anna se parempaan kotiin jos et ole 100% varma sitoutumisestasi häneen. Tuossa vaiheessa pennunomistajan pitäisi vielä olla ihan onnesta soikeana ja leperrellä pikkuiselleen. Olla mailman ylpein ja onnellisin!
Nyt ei kaikki ole kuten pitäisi.
Hyvä että mietit ja kaikkea hyvää sinulle, ja pikkuiselle!