Pakkoruotsi alkaa jo alakoulussa vuodesta 2016 alkaen

Hyvä tietää

Professori Rostilan kielipoliittisen kirja


Professori Ilmari Rostila on kirjoittanut loistavan kielipoliittisen kirjan. Se tuli kreivin aikaan, kun kansalaisaloitteemme ruotsin muuttamiseksi valinnaiseksi on nyt eduskunnassa odottamassa käsittelyä.

Suomalaisuuden Liitto aloitti kielipoliittisen vaikuttamisen pitkän hiljaisuuden jälkeen vuonna 1988. Liiton uusi puheenjohtaja professori Erkki Pihkala toi julkisuuteen käsitteen "pakkoruotsi" ja se osoittautui siksi vesipisaraksi, joka alkoi murskata keinotekoista virallista kaksikielisyyttä ja Rkp:n tuomaa pakollista ruotsin kielen opetusta peruskoulusta (1968) yliopistoon (1978). Vuodesta 2016 lähtien pakkoruotsi alkaa jo alakoulussa ja jatkuu koko opintopolun yliopistoon.

2000-luvun alussa Yle avasi yllättäen mahdollisuuden keskustella kielipolitiikasta televisiossa ja radioissa. Nämä keskustelut saivat aikaan kaikkien aikojen runsaimmat nettipalautteet Ylelle. Se pelästytti poliittisen ja "sivistyksellisen" eliitin ja Yle muutti nopeasti suuntaan pakkoruotsin pönkittämiseksi kaikin mahdollisin tavoin ja vaiensi keskustelua. Eräänlainen surkuhupaisa huipentuma Ylessä oli toimittaja Ruben Stillerin tämän viikkoinen käyttäytyminen Pressiklubissa.

Taloustutkimus Oy :n tekemien useiden tutkimusten (1990-2013) mukaan runsaat kaksi kolmasosaa suomalaista haluaa ruotsin kielen valinnaiseksi. Myös monet muut tutkimukset ovat päätyneet samaan tulokseen, kuten Ylen teettämä tutkimus tänä vuonna (63 %). Helsingin Sanomissa käsiteltiin viikolla kansalaisaloitteen luovuttamista eduskunnalle ja artikkelissa professori Sauli Takala piti Suomalaisuuden Liittoa kannustavana voimana siihen, että yleinen mielipide on niin vahvasti ymmärtänyt pakkoruotsin mielettömyyden. Siinä on varmaan vinhasti perää.

On todella erinomaista, että muutama vuosi sitten Ilmari Rostilan ja Heikki Orsilan aloitteesta perustettiin uusi, ryvettymätön Vapaa Kielivalinta ry. Toinen onnenkantamoinen oli yli sata vuotta suunnitellun kansalaisaloitelain säätäminen. Rostila ja Orsila käyttivät mahdollisuutta heti nettikeräyksenä. Lisäksi nousi aktivistien joukko, joka jalkatyöllä vei aloitteen maaliin kunnon marginaalilla. Ratkaisevaa oli Kokoomuksen Nuorten Liiton tulo mukaan aloitteen tukijaksi. Se antoi tarvittavaa poliittista leveyttä hankkeelle.

Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen lukisi tai ainakin tutustuisi Ilmari Rostilan erinomaiseen kirjaan.


Tässä on linkki kirjaan.

http://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2014/04/Vapaaehtoinen-ruotsi-on-hyvinvointietu-pdf-11.pdf

4

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varsinaiset syyt19

      Pakkoruotsin varsinaiset syyt

      Suomessa erikoisetuisuudet on rakennettu erittäin vahvalla lainsäädännöllä kielisidonnaisiksi.

      Tämän ymmärtää, kun lähestyy tilannetta seuraavasta näkökulmasta. Asut perheinesi valtio V:ssä.
      Valtion kieliä ovat x, y.
      Lastesi äidinkieli on x.

      Koittaa yliopisto. Kiintiössä y pyrkii opiskelemaan 5000 opiskelijaa. Kiintiössä x 500. Y:stä pääsee läpi 1450 (eli 29%). Kiintiöstä x 270 (eli 54%).

      Jos joku haluaa yhdistää kiintiöt, jolloin läpi pääsee n. 31%. Olisitko valmis heikentämään lastesi tulevaisuutta viidesosalla - siitä on kyse!

      Lisäksi on huomioitava, että tiettyjä virkapositioita jaetaan V:ssä de facto x:n mukaan. Vaativuusluokka on yhtä suurempi siksi, että tehtävässä täytyy käyttää x:ää y:n sijaan.

      Tilanne on siis varsin surkuhupaisa: vaativuusluokalla palkitaan siitä, että puhuu omaa äidinkieltään y eikä tarvitse edes osata kunnolla kieltä x.

      • Excrucior 116

        Mitä helekutin soopaa sinä kirjoittelet? Osaan äidinkieleni suomen lisäksi neljää kieltä niin hyvin, että käytän niitä jatkuvasti työssäni, mutta sinun argumentointisi ei ole ymmärrettävää edes kovalla yrittämisellä.

        Yleisesti ottaen ruotsin opiskelun vastustajissa on hyvin paljon niitä, joille peruskoulun oppimäärästä selviytyminen tuottaa tai on tuottanut vaikeuksia. Usein ongelma on vanhempien kyvyttömyydessä tukea opiskelua sekä oppilaan itsensä asenteessa ja työskentelytavoissa, toisinaan myös kapasiteetissa.

        Ceterum censeo: Venäjä voisi olla valinnaisena ruotsin kanssa. Englannin valta-asemaa tulisi heikentää esim. saksan, ranskan ja espanjan eduksi.


      • Aika ajanut jo ohi

        Aika ajanut jo ohi


        Luin tuon Rostilan kirjan ja mieleeni jäi keskeisimpänä asiana seuraava osa:

        "Onko käytännöllisiä perusteita vaatia ruotsin opiskelua kaikilta? Onko ruotsin kielen taito yleinen työhön liittyvä vaatimus ruotsin todellisen käytettävyyden mielessä? (Vrt. EU-neuvoston direktiivi [2000/43/EY] 2. ja 4. artikla syrjintään liittyen.) Kysymykset koskevat itse asiassa kansanryhmän eli suomenkielisten syrjintää, koska etniselle ryhmälle ei voida asettaa vaatimusta omaksua itseensä nähden toisen etnisen ryhmän ominaisuuksia"

        Vaikka suuresti kunnioitankin Suomalaisuuden liittoa sen rohkeudesta ajaa suomenkielisten näkökulmaa kielipolitiikassa, pakkoruotsin vastustaminen on huomattavasti laajempi ilmiö.

        Sauli Takalan kehu Liitolle on jonkinlainen "hätäkakka":
        Paljon suuremmat voimat ovat liikkeellä, trendit, globalisaatio, kansainvälistyminen, suomalaisten omanarvontunnon kasvaminen, EU-jäsenyys, Nokian nousu, tuho ja uusi nousu jne.

        Aika vaan yksinkertaisesti on ajanut pakkoruotsin ja jopa ruotsin ohi. Jäljellä on enää pakko, pilkka, pelko ja muu painostus. Jos ruotsalaisuus olisi koko kansan mielestä arvokas osa suomalaisuutta, noita mainittuja painostuskeinoja ei tarvitta


    • Arkoja asioita

      Todella hyvä kuvaus tämän päivän suomesta. Ansaitsee huomiota laajemminkin.

      Tosin aloittajan kirjoitus on arka pala monelle, kun huomaa että on itsekin
      tullut petetyksi siinä kun valtiovalta on uskotellut kuinka tärkeä kieli on ruotsin kieli.
      Sittemmin kun on kasvanut aikuiseksi on huomannut että todellisuudessa tuota kieltä
      ei ole tarvinnut käytännössä lainkaan. Sitä samaa rataa joutuvat nykyiset lapsemme
      nyt tarpomaan. Vailla järjen hiventäkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      153
      3470
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      2996
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      71
      2475
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2369
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      56
      2295
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      17
      2247
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      115
      2245
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      151
      2169
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      32
      1652
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1646
    Aihe