adoptioäiti

Adoptoin mieheni kanssa 3 lasta(Oscar, Oliver ja Camira)sillä emme saaneet omia. Lapsemme ovat kotoisin Afrikan köyhistä maista. He olivat 3v, 1,6v ja 1v kun adoptoimme heidät. Tällä hetkellä he ovat kaikki yli 30v ja heillä on omat perheet. Yksi heistä on tavannut biologisen äidin. Kaksi muuta vierrailleet kotimaassaan ja saanut tietoa vanhemmistaan. He pitävät kotinaan kuitenkin Suomea.
5996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mistäköhän maista on kyse?

Äänestä

oli hyvä yritys, mutta Suomi on ollut lasten luovuttaja maa 70 luvulle asti, ei adoptoiva maa ainakaan tossa määrin...

Äänestä
  • Heillä on ollut tuohon varmaankin mahdollisuus.

    Äänestä

  • Olen kuullut muualtakin, että Suomi oli vilei 70-luvun alussa kv-adoption luovuttajamaa.
    Tietääkö kukaan, mihin maihin lapset sijoitettiin? Itse olen pähkäillyt, että Ruotsissa sotalapsena olleet olivat tänä ajankohtana jo melkoisen iäkkäitä. -olisiko voinut ollut syynä, että ettei Ruotsiin jääneitä nuoria miehiä kiinostanut Suomen asevelvollisuus?

    Äänestä

  • a) Suomeen on adoptoitu ainakin jo 70-luvulla vähän lapsia ulkomailta, vaikka Suomesta myös tällöin annettiin lapsia ulkomaille adoptoitavaksi. Erikoista, mutta totta. Silloin jo jotkut ihmiset halusivat adoptoida lapsia nimenomaan ulkomailta. Syitä oli monia, vaikka asia oli 70-luvun Suomessa monille pöyristyttävä. Tiedän 70-luvulla Afrikasta adoptoidun miehen, jonka vanhemmat toivoivat adoptiolasta kehitysmaasta ja yhtenä perusteena oli kritiikki silloiselle halulle peitellä lapsen adoptiotaustaa. Joillekin saattaa olla helpointa se, että adoptio näkyy ulospäin. Kieltämättä tällöin tehtiin myös adoptioita, jotka eivät ole nykyisen näkemyksen mukaan järkevimpiä mahdollisia.

    b) Suomalaiset ovat adoptoineet ulkomailta myös omatoimisesti Suomessa asuen ennenkuin varsinainen kansainvälinen adoptiotoiminta alkoi. Näitä lapsia ei näy useimmissa adoptiota koskevissa tilastoissa, sillä tilastotiedot kerätään palvelunantajilta. Niistä puuttuvat yleensä myös ne lapset, joita nykyäänkin adoptoidaan omatoimisesti.

    c) Ennen muinoinkin suomalaisia on asunut maailmalla ja avioitunut ulkomaalaisten kanssa. Samaten Suomeen on muuttanut ulkomaalaisia. Suomessa asuu tänäkin päivänä lapsia, jotka on adoptoitu esimerkiksi suomalaiseen perheeseen heidän asuessaan Ruotsissa. Tiedän myös perheen, jossa suomalainen nainen avioitui eteläeurooppalaisen miehen kautta ja he adoptoivat lapsia sekä Suomesta että Afrikasta. Perhe asui myöhemmin Suomessa.

    Olipa alkuperäinen kirjoitus provo tai ei, Suomen adoptiohistoria ei ole aivan niin yksinkertainen kuin monet lähteet antaisivat ymmärtää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti65v kirjoitti:

Adoptoin mieheni kanssa 3 lasta(Oscar, Oliver ja Camira)sillä emme saaneet omia. Lapsemme ovat kotoisin Afrikan köyhistä maista. He olivat 3v, 1,6v ja 1v kun adoptoimme heidät. Tällä hetkellä he ovat kaikki yli 30v ja heillä on omat perheet. Yksi heistä on tavannut biologisen äidin. Kaksi muuta vierrailleet kotimaassaan ja saanut tietoa vanhemmistaan. He pitävät kotinaan kuitenkin Suomea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu