Te ketkä olette käyneet kertokaa minkälainen ilmasto! Lähtö olis 19.5. Onko tällä hetkellä turkissa lämmintä jo?
Sää toukokuussa?
Lomalle
281061
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
http://www.idealrealestate.com.tr/fi/alanya-live-cam/index.php?id=3
Tosta linkistä pääset katsomaan web kameroista millaista säätä Alanyassa on eli toi kolmos kamera esim. on itäisen rannan puolella ja aurinkoista näyttää nyt ainakin olevan,ihmiset liikkuu t-paidoissa ja shortseissa.
9.5. menossa kahdeksi viikoksi kuten aina toukokuussa. Lähes takuuvarmasti hyvät kelit. Toki illalla voi olla viileätäkin, joten yksi pitkähihainen pitää ainakin olla matkassa. Toukokuu on parasta matkustusaikaa, siksi mekin olemme sen valinneet jo vuosikausia loman ajankohdaksi. Irtiotto kesään. Joka kerta tosin kohde ei ole Turkki. 19.5. voih silloin on jo 25-30 yleensä varjossa. Osa porukastamme lähtee jo huomenna.
On kuule lämmintä!
Just tultiin sunnuntaina ja koko viikon paistoi paahtoi 25-28c paikkeilla.
Nyt kuoritaan nahkaa selästä,mahasta ja käsivarsista,mutta mitä väliä.
Saattoi olla koko kesän lämpöiset säät siinä...meinaan jos Suomessa pysyttelee.
Olimme viime vuonna 3.-18.5.2013 ja koko ajan oli 25-36 asteen helteet, vettäkin ripsautti, mutta mitäs pienistä.
Kiva kuulla!:) Osaatteko vielä kertoa minkälainen meno siellä on kun ei ole vielä lomaa suomalaisilla.
Lämmintä illat kylläkin aika viileitä ,sadetta ropsautellut hieman ,meno on aika rauhallista vielä ,sataman bailupaikoissa kuten Robin Hoodissa menokenkä vipattaa ,siis kaikki oli hyvin :DD
Hei,tulimme viikon lomalta torstaina pois ,aika kuumaa oli päivisin ja illat kalseita ,joten villatakkia ja tollukkaa huoneisiin mukaan,laattalattiat tosi kylmiä,muuten mukavan rauhallista menoa ,emme kaipaa sesonkiaikaa jolloin joka paikka on ihmisiä täynnä ,ainoa josta emme pitäneet oli basaarien ällöt myyjät rääkymiseen sekä hotellimme baarijätkät ,syksyllä valintamme kaikkea muuta kuin Alanyakalliine hintoineen.
Tarkeneeko jo uida meressä? Ja entä hintataso näin sesongin alussa?:) matkakuume on jo kova!
Meressä tarkenee uida ihan hyvin, ei todellakaan kovin lämmintä vesi ollut, mutta kuitenkin kivaa oli polskahtaa välillä sinne.
Hinnat aika "kovia" verrattuna viime vuoteen, paljon itänaapurimme Rikkaita turisteja, joille raha ei paljoa merkitse, sitä kun on ja siksi hinnat nostettu, uskoisin, eikä Alanya ole koskaan ollut mikään halpa kohde, ehkä joskus 10 vuotta sitten, pienellä budjetilla pärjää jos on nuuka, yleensä laskemme matkan hinta sama menee siellä lomaillessa ilman shoppailujuttuja.
Aurinkoista Lomaa :DD
Moikka! Lähdössä 15pv Turkkiin, tai siis konakliin joka on ihan alanyan vieressä, katsellut sääennusteita ja ne näyttävät vesisadetta!? Hitto! Liekö noihin ennustuksiin uskomista vai mahtaako siellä saada rusketusta aikaan!? :)
vettä tulee nyt ja huomenna perjantaina sataa koko päivä. epävakaista, mutta lämpimämpää kuin suomessa
En tiedä mihin luottaa, mutta Lara täällä ainakin ennustukset sen näköisiä, ettei olisi peli ihan menetetty :-) http://www.worldweatheronline.com/Konakli-weather/Antalya/TR.aspx
Varauksella kai noihin ennustuksiin pitää suhtautua kun tuntuu että eri paikoissa ennustetaan eri juttuja :-)
Moi! Olemme lähdössä 10.5. Alanyaan. Sinne siksi, että siellä on tuohon aikaan lämmintä. Plussana vielä, ettei ole sitä kesän kauheaa kuumuutta ja valtavaa turistiryysistä. Myös matkan hinta ratkaisi: 470e/nenu all inclusivella 2vkoa! Ruokaan ei siis rahaa juuri tarvita. Minä kylläkin shoppailurahnaa otan mukaan... :) Ja huumorimieltä matkaan reilusti ohittaessamme huutelevat kauppiaat !!! :D
Auton vuokraamme, että päästään vähän tuulettumaan, pois kaupungista.
Ei tule tämä reissu juuri kotona eloa kalliimmaksi.
Syksyllä voimme sitten mennä Kreikkaan jota rakastamme
Tultiin lauantaina (3.5.) ja säätila oli Alanyassa muutamia sadekuuroja lukuunottamatta mainio, lämpötila 23-27 astetta. Tekis jo mieli lähteä uudelleen kun täällä koti-Suomesa on niin kylmää nyt.
Hyvää matkaa.
Minkälaista liikenne on Alanyassa ja ympäristössä, uskaltaa vuokra-autolla sekaan?
Hurjaa on mutta kyllä me ainakin ollaan autoiltu. Eikä ole sattunut mitään.
ei uskalla..
Täällä ollaan jo ja todella mukavat kelit paitsi tänään on ollut pilvinen sadepäivä ja huomiseksikin luvattu sadetta. Sen jälkeen pitäisi kuitenkin taas aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Vertaisin Alanyan kevättä Suomen kesään :)
Täällä oltu keskiviikosta ja aurinkoa ei ole kyllä näkynyt. Sääennustuksiin ei tosiaan kannata uskoa, lauantaille näytti aurinkoa, mutta kyllä täällä vaan tummat pilvet taivasta taas peittää! Kyllähän tämä harmittaa suoraan sanoen tosi paljon, vaan minkäs teet. Meillä sellainen kokoonpano, että tarvitsee autoiluunkin tila-auton, joten taidetaan kustannussyistä tyytyä kulkemaan hotellihuoneen ja hotellin ravintolan väliä. Lapset menisivät mielellään uimaan, vaikka vettä sataa kaatamalla ja lämpötila n. 18 astetta. Vaan täällä ei sateella saa uida, altaiden ph-tason vuoksi. Näin opas meille kertoi kun syytä kysyttiin.
http://www.worldweatheronline.com/Avsallar-weather/Antalya/TR.aspx?day=20
Kyllä ainakin minä lasken tuonvaraan kun Maanantai aamuyöllä saavutaan
Kyllä se on ikävää jos lapset eivät pääse uimaan ja muutenkin lomaa menee sadetta pidellessä...
On ollut kyllä aivan epätavallisen pitkä sadeputki ollakseen toukokuu. Harmi niille, joiden lomaviikkoon tämä sadekausi sattui. Huomisesta lähtein ilmat paranevat ja normalisoituvat, niin että ensi viikolla lomailevat saavat jo nauttia oikeista rantakeleistä ja auringosta.
Kolmas paska päivä putkeen menossa ja lisää tulee. Harkitkaa matkanne perumista jos pystytte. Loma on pilalla joka tapauksessa epävakaan kelin ja sateen vuoksi. Ei voita tämä vitutus kotitilannetta.
Peruuttakaa matkanne jos mahdollista tai vaihtakaa vaikka Espanjan kohteisiin, täällä sataa sataa ja sataa, tosi mälsää, viikko vain lomaa ja sadetta pidellen se näköjään menee, kotiin vasta torstaina:((
Entäpä jos Espanjassakin sataa. Ilmojen haltijoille ei kukaan voi mitään vaikka kuinka ottaisi päähän. Jos yhtään lohduttaa, niin huomenna jo parempaa säätä.
Eilen palasin Alanyasta 2 vkon matkalta ja tasan 3 pv oli täysaurinkoista ,useimmiten puolipilvistä ,sateentihkutusta välillä ja sitten viime to ja pe tuli vettä kuin esterin pe....stä koko päivän.
Juuri purin matkalaukkujen sisältöä ja kaikki kengät ovat ihan märkiä vieläkin ja käsilaukku meni lähes pilalle pe kaatosateessa vaikka sontikkakin oli.
Olen ollut useasti tähän aikaan vuodesta Alanyassa ,mutta tämmöistä en ole kokenut aiemmin.Kyllähän sateita toki on ollut ,mutta ne on olleet ja menneet nopesti ohi.
Tämä oli yhdenlainen loma joka täytyi vain sietää.Kävimme hamamissa kahdesti ,jalkahoidossa ja parturissakin tuli käytyä.Syötyä tuli kyllä enemmän kuin "kuivemmalla" lomalla. Jotenkin sitä aikaa piti kuluttaa
Syksyllä sitten uudestaan ,kuivemman loman toivossa.
Ihan vaan kommenttina, seitsemän kertaa Turkissa käyneenä. En oikeasti käsitä miksi joku joka kaipaa aurinkoa ja kunnon lämpöä menee Turkkiin, Alanyaan huhti-toukokuussa! Jos varmaa aurinkoa ja todellista lämpöä haluaa, niin aikaisintaan kesäkuun toisella viikolla kannattaa lähteä. Itse menossa kolmantena kesänä peräjälkeen tuolloin ja ihanat kelit:) aiemmin on oltu heinäkuussa, huippu kuuma ja sit lokakuussa vähän enemmän kesäkuun lämpöä.
Nyt varmaan sataa kesäkuussa niin et tukkalähtee, kun tässä olen hehkutellut.
Aurinkoisia Turkin lomareissuja kaikille!
Nyt kun kattoo säätietoja, niin ne näyttää melko hyviltä jatkoa katsellen! Itse lähdössä torstaina sinne ja kova luotto on että aurinko paistaa =D