Viettävätkö romanit työläisten vappupäivää?

Sehän on työläisten juhlapäivä.
8324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nii on. Muista menä työläne taas ahkerasti töihin niin meitänki elintaso paranee.

Äänestä
  • Sinäkin pääset työtä tekemään ensi vaalien jälkeen. Elintasosi tulee riippumaan siitä miten paljon saat aikaan - ei se välttämättä parane. Mutta harmaan nutun tulet saamaan, ja palan leipää ja mukin vettä päivässä jos osaat käyttäytyä.

    Äänestä

Vappu on pakanojen juhlapäivää, romanit jotka viettää vappua on syyllistynyt pakanallisen jumalan palvontaan. Kun vuodenkierto jaetaan kahdeksaan osaan, kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen puoliväli osuu toukokuun alkuun. Euroopassa keltit ja germaaniset kansat viettivät kesän alkamisen juhlaa toukokuun alussa. Juhlamenoihin kuului kokkojen polttaminen. Suomessa tunnetaan vapun aikaan vietetty vanha kevään juhla hela eli toukojuhla, jolloin pelloille ja muille avoimille paikoille sytytettiin kokkoja, helavalkeita. Suomalaiset polttivat helavalkeita pahojen henkien pois ajamiseksi ja soittivat kelloja. Juhlissa juotiin simaa ja tanssittiin.

Karja on usein päästetty ensi kerran laitumelle ja ajettu tulien läpi sairauksien ehkäisemiseksi. Irlannissa ja Skotlannissa on vietetty huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa kevään juhlana kelttiläistä vappu juhlaa. Beltane (Vappu) oli samhainin ohella toinen kelttien keskeisimmistä juhlista. Juhlan aikana sytytettiin kokkotulia, joiden uskottiin edistävän karjan hedelmällisyyttä. Karja on ajettu rituaalisesti haltiatulien läpi. Beltane tarkoittaakin ”hyvää tulta”. Monissa eurooppalaisissa maissa on perinteisesti pystytetty korkea vappusalko, jonka päähän on kiinnitetty pitkiä nauhoja. Juhlassa nauhat kudotaan salon ympärille. Nuorten tyttöjen joukosta voidaan valita ”toukoneito. Samanlaiset juhlapäivät on juhannus ja joulu, perinteisiä pakanajuhlia. Juolu on lähtöisin "yulestä" monet kansat ovat vanhoista ajoista viettäneet vuotuista juhlaa talvipäivänseisauksen aikoihin. Muinaisten germaanien talvijuhla tunnetaan nykyisin sen englanninkielisellä nimityksellä yule. Kuukalenterin vuoksi yulen paikka vaihteli joulukuun alusta tammikuun alkuun. Kristinuskon leviämisen myötä yule yhdistettiin kristilliseen jouluun. Muinaiset roomalaiset viettivät 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa. Talvipäivänseisauksena 25. joulukuuta oli Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päivä. Kirkko äänesti ja yhdisti hallinnollisella käskyllä alkujaan syyrialaisperäisen aurinkojumalan Sol Invictuksen päivän juhlat Jeesuksen syntymäjuhlaan 350-luvulla. Juolua/ Yulea viettävät ovat pakanoita, jotka saavat elävän Jumalaan vihat päällensä. Sama kirkko äänesti ja yhdisti kolminaisuusoppi kristinuskonto, keisari Konstantinus Suuren kokoonkutsumassa Nikean kirkolliskokouksessa, johon osallistui yli 220 piispaa päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että Isän ja pojan olemus on yhteinen. Konstantinus sekaantui innolla kirkon sisäisiin kiistoihin mutta hän ei olut edes kristitty.

Raamattu ei tue ajatusta kolminaisuudesta (Joh. 14:28, KR-38; Mark. 13:32, KR-38; 1.Kor. 8:6, KR-38; 1. Kor. 15:27-28, KR-92). Isän ja Pojan yhteys on verrattavissa seurakunnan hengelliseen yhteyteen, koska ilmaisu on alkukielessä sama, kuin esimerkiksi: "Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; ..." 1. (Kor. 3:6-8, KR-38). Myös ns. korotuskristologinen käsitys siitä, että Jeesuksesta tuli Herra ja Kristus vasta ylösnousemuksessa, asettaa kysymyksiä Nikealais-konstinopolilaisen uskontunnustuksen mukaiselle kolminaisuusopille (ks. em. Room 1:3-4). Kolminaisuusoppi on hindulaisessa uskonnossa on kolmiyhteinen jumala (trimūrti): Brahma on luojajumala (poiketen kosmisesta tietoisuudesta Brahmanista). Brahmaa ei nykyisellään juurikaan palvota, Vishnu on rakkauden ja elämän ylläpitäjä ja Shiva on hävittäjä, mutta samalla uudelleenluova jumala. Näillä kolmella pääjumalalla kaikilla on puoliso, shakti. Jotka osallistuvat pakanallisen jumalakäsityksen ja pakanallisen juhliin saavat maistaa Jumalaan vihan maljaa.. "Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi." Sakarja 14:9 YKSIN AINOA tunnettu ja tunnustettu.

Äänestä

Myö tehä ain toit. Me käydä seurakunis, sossussu ja sid myyrä kirppiksel

Äänestä

Lapiomiehelle.
Olis aika kasvaa aikuiseksi.Jos sulla on paha olla niin haluatko siitä syyttää jotakin et sulla on tyytyväinen olo.Kun sinä olet varmasti olet siinä ijäs et saat äänesttää niin äänestä sellainen puolue joka vastaa sun ajatuksia.Mä en tiedä et romanit päättää sielä valtuustos mitään suomen tilasta tai jostakin muusta asiasta.Olen itse romani ja olen tehnyt töitä kohta 26 vuotta.Mulla on ammatti linjaauto kuski,kuormaauto kuski,sit on oppinut tekemään kaikkenlaisia hommia kuten,piha työt,puuseppänä ollu ja monta muuta asiaa.Nyt olen linjaauto kuski.Mä kyl toki ymmärrän et teillä monella on näkemys asioista jos olette nähnyt jotakin romaneita sosiaali luukulla ja joku menee sinne ilomielin ja joku ei halua mennä.Mutta jos olet rehelinen niin palkaisitko sinä romaneita työn antajana omaan firmaasi niin kysyn kuinka voi vaatia et romanit tekee töitä jos on sellainen asenne kun sul varmaan on niin kes vika vain onko molemis

Äänestä

Montako % on romaneista työssä/työnpiirissä?Yleensähän kaikista on tilastotietoutta.

Äänestä

siihen loppui keskustelu

Äänestä
  • Mä voin
    sun kanssa keskustella
    ihan mistä vain...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lapiomies kemistä kirjoitti:

Sehän on työläisten juhlapäivä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu