Milloin on liian myöhäistä

Rakas ongelmakoira?

Eilen minua puri koira niin pahasti että piti mennä yöllä päivystykseen.
Heti kun tulin ovesta siisään tunsin että koiralla oli todella huono aura ja sen jälkeen se hyökkäsi minuun ilman mitään varoitusta, ei murinaa eikä mitään.
Koira ei siis ole minun mutta koska on teidän mielestä liian myöhäistä korjata asia, vai onko koskaan liian myöhäistä?
En kuitenkaan ollut koiralle vihainen koska sillä ei kyllä ollut kaikki hyvin, säälin sitä koska sen omistaja ei edes tiennyt miten toimia kun koira puri.
Pyysi minua vielä antamaan sen jälkeen karkkia että koira muka tykkäisi minusta. Kieltäydyin koska koiran energia oli sellainen että olisi varmaan purrut minua vielä toisen kerran.
Yritin kääntää koiralle selkää mutta kyllä oli pakko poistua talosta koska tunne siitä että koira hyppää niskaani kiinni oli niin vahva.
Koiran omistaja pyysi kyllä anteeksi mutta sanoi ettei haluaisi viedä koiraa piikille koska on vasta vuoden vanha. Tämä tuli siis hänen suusta, minä en pyytänyt häntä tekemään yhtään mitään.
Tämä sai minut miettimään mitä itse tekisin tuossa tilanteessa, mitä te tekisitte jos olisi oma koira kyseessä?

33

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ohhoh!

      Ensimmäistä kertaa kuulen että koiraalla on aura. Ja huono sellainen. Jospa ostaisitte uuden, entistä paremman?

      Taidatte olla molemmat vähän pihalla tästä maailmasta, sinä ja sen omistaja? Ehkä rekkukin...

      Oikeilla jäljillä taidatte olla siinä että kyllä tuo korjattavissa on, eikä siksi piikki aivan välttämättä ole ensi vaihtoehto. Mutta kuullosti kyllä että omistajan olisi syytä vaihtua.

      • Rakas ongelmakoira?

        "Aura on parapsykologiaan kuuluva ilmiö. Sillä tarkoitetaan elollisia olentoja ympäröivää energiakenttää, joka joidenkin mukaan on mahdollista nähdä tai tuntea synnynnäisen kyvyn tai harjoituksen kautta. Usein auraa kuvaillaan moniväriseksi harsoksi tai munan muotoiseksi kentäksi, joka näkyy olennon ympärillä."

        Noniin jos jättäisimme typerät kommentit pois, kiitos.

      • Sellaisen sait
        Rakas ongelmakoira? kirjoitti:

        kommentin kuin aloituksen teit. Jospa olisit jättänyt tuon huuhaan auroista sun muista höpöjutuista pois, ja kertonut vain ongelmasta sekä pyytänyt siihen vinkkejä?

        Kun pyydät apua, on tärkeää muistaa että me emme ole selvännäkijöitä(toisin kuin ehkä sinä), joten koiran rotukin olisi hyvä tietää, sukupuoli, sekä tarkka kuvaus tilanteesta, sekä kaikista henkilöistä ja muista mahdollisista eläimistä jotka paikalla olivat.

    • Todennäköisempää

      Niin tai se huono aura olikin sinulla, ja koira puri siksi.

      • Rakas ongelmakoira?

        Niin eli jos ihmisellä huono aura niin koira saa purra. Pitääpi vielä mainita etten ehtinyt koiraa edes katsoa ennenkun puri. Mut joo kai mulla sit vaan huono aura ja koira ei tykännyt minusta...
        Kyseessä sekarotunen missä lintukoiraa, uros.

      • Todennäköisempää
        Rakas ongelmakoira? kirjoitti:

        Niin eli jos ihmisellä huono aura niin koira saa purra. Pitääpi vielä mainita etten ehtinyt koiraa edes katsoa ennenkun puri. Mut joo kai mulla sit vaan huono aura ja koira ei tykännyt minusta...
        Kyseessä sekarotunen missä lintukoiraa, uros.

        No ei tietenkään saa purra, enhän niin sanonut.

    • teeeeeeeeeeeee

      Koirilla, tasapainoisilla on tapansa päästää ihmiset sisään ovesta, kuin myös epätasapainoisilla koirilla.

      (ne haistelee ja väistyy ja voit tulla), toinen vaihtehto on et teet just mm kouluttamattoman vahvemman rodun edustajan edessä sen virheen että vaan tulet. Koira on koira ja AINA haistelee ja väistyy, jotta on hyväksyntä.(ellei isäntä ole opettanut että kaikki saa tulla ovesta)
      Koira puri:

      1. Koiran omistajalla on käynyt ärsytys mielessä, kun astuit ovesta sisään ja koira toimi.(epätasapainoinen koira kuin myös tasapainoinen toimii isäntänsä energiaan nojaten.)
      2.kerro sinä :)

      • teeeeeeeeeeee

        Jälkeenpäin PELKO hallitsi sinua. Koira, oli jo unohtanut välikohtauksen:).

        olisit hyvin voinut luodasuhteen koiraan makupalojen avulla.

        Se koirissa on mahtavaa. Ne unohtaa heti.

        Mutta toki tuo koira joka puri,(kosketti suullaan ihmistä) olisi ollut hyvä laittaa kylki asentoon, rauhallisuuden kera ; koira ymmärtää rajansa; omin päin EI toimita.

        Mutta koira ei koskaan toimi omin päin :)

      • teeeeeeeeeeeeee
        teeeeeeeeeeee kirjoitti:

        Jos säälit koiraa; koira aistii säälin heikkoutena ja hyökkää. Fakta.

      • Rakas ongelmakoira?

        Vaikka omistaja olisikin ärsyyntynyt niin ei se oikeuta koiraa puremaan. Koira ei tullut edes haistelemaan.
        Minun veikkaus on että koira oli sairas tai sitten hormoonit hyrräs niin ettei koira osannut käyttäytyä selväpäisesti.
        Kysymys oli kuitenkin että mitä tekisitte jos olisi oma koira kyseessä?

      • teeeeeeeeeeee
        teeeeeeeeeeeeee kirjoitti:

        Jos säälit koiraa; koira aistii säälin heikkoutena ja hyökkää. Fakta.

        Koira ELÄÄ aistissa !!!!

      • Rakas ongelmakoira?
        teeeeeeeeeeee kirjoitti:

        Jälkeenpäin PELKO hallitsi sinua. Koira, oli jo unohtanut välikohtauksen:).

        olisit hyvin voinut luodasuhteen koiraan makupalojen avulla.

        Se koirissa on mahtavaa. Ne unohtaa heti.

        Mutta toki tuo koira joka puri,(kosketti suullaan ihmistä) olisi ollut hyvä laittaa kylki asentoon, rauhallisuuden kera ; koira ymmärtää rajansa; omin päin EI toimita.

        Mutta koira ei koskaan toimi omin päin :)

        Koira nimenomaan vaani minua koko sen ajan kun siellä olin. En tiedä sinusta mutta minulle koiran elekielet ovat melko selvät. Tuo koira ei keskittynyt mihinkään muuhun kuin minuun sinä aikana, ei edes omistajaan joka nyt yritti sitä omalla tavallaan ojentaa.

      • teeeeeeeeeeee
        Rakas ongelmakoira? kirjoitti:

        Vaikka omistaja olisikin ärsyyntynyt niin ei se oikeuta koiraa puremaan. Koira ei tullut edes haistelemaan.
        Minun veikkaus on että koira oli sairas tai sitten hormoonit hyrräs niin ettei koira osannut käyttäytyä selväpäisesti.
        Kysymys oli kuitenkin että mitä tekisitte jos olisi oma koira kyseessä?

        Jos koira, mainitsit vuoden ikäinen ?( rotuja et maininnut? jotka olis kiva tietää :).)

        Ikävä kyllä koira toimii aistissa, AINA nojaten omistajaansa.(käskyttäjäänsä)

        Jos horrrmoonit hyrräs oliko se vuoden ikäinen, narttu ?? Vai uros ja mitä rotua tai mixiä ??

        Pimität oleellisia tietoja , ystävä hyvä. En voi auttaa jos et krérro rotua.

        Mitä tekisin jos olis oma koira kyseessä ? Mun lapset kesti mitä piti,(kyseessä oma koira) mitä sulle tapahtui ? Meniks käsi vai vatsa leikkaukseen ?? Kolmeen kertaan ??

    • teeeeeeeeeeee

      Jos koira puri sinua niiiiiin pahasti, ihmettelen miksi et kuvaile jälkiä ???

      • teeeeeeeeeee

        Oliko 7 reikää päässä ?Otsalla ja ohimolla, leuan alla vastereiät ? Oliks se tanskis :)

      • Rakas ongelmakoira?

        Kerroin rodun ja sukupuolen jos luet tarkemmin nuo mitä olen aiemmin kirjoittanut..
        Syviä reikiä käteen sain.
        Sinun kanssa on vaikea keskustella kun sarkasmi taitaa olla sinun mielestä hauskaa..

      • teeeeeeeeeeee
        teeeeeeeeeee kirjoitti:

        Oliko 7 reikää päässä ?Otsalla ja ohimolla, leuan alla vastereiät ? Oliks se tanskis :)

        Tanskis tähtää päähän tai kaulavaltimoon :)

    • teeeeeeeeee

      En usko mihinkään aura kenttiin; Kerron sulle totuuden!!

      • Rakas ongelmakoira?

        Jos kertomasi olisi totta niin maailmassa olisi paaljon enemmän vaarallisia koiria. Jos kerta koira hyökkää jos ihminen tuntee sääliä tai pelkoa.

    • teeeeeeeeeeeeeee

      En ole tod. kiireessä lukenut rotua? Laitatko uudestaan ??
      Huolestunut.

      • teeeeeeeeeeee

        EN KERRO SITÄ MITÄ HALUAT ,VAAN SITÄ MITÄ NE ON !! Viimeiseen puolustan Molossseja.

      • teeeeeeeeeeee
        teeeeeeeeeeee kirjoitti:

        EN KERRO SITÄ MITÄ HALUAT ,VAAN SITÄ MITÄ NE ON !! Viimeiseen puolustan Molossseja.

        Maailmassa on PALJON vaarallisia koiria, Joista sinä et tiedä, Valtaosa on väärin ymmärrettyjä. Todella vaarallisia koiria; haluavat RAKASTAA JA haluavat pusuja :). Pittpulleja.

      • teeeeeeeeeee
        teeeeeeeeeeee kirjoitti:

        Maailmassa on PALJON vaarallisia koiria, Joista sinä et tiedä, Valtaosa on väärin ymmärrettyjä. Todella vaarallisia koiria; haluavat RAKASTAA JA haluavat pusuja :). Pittpulleja.

        Siinä on ne sun vaaralliset koirat

      • teeeeeeeeeeeeeeeee
        teeeeeeeeeee kirjoitti:

        Siinä on ne sun vaaralliset koirat

        Saatana mikä luuseri :).

      • teeeeeeeee
        teeeeeeeeeeeeeeeee kirjoitti:

        Saatana mikä luuseri :).

        Tuliks käteen ihan jäljet ?? Vai reiät ?? Leikkauksia ? Kertosit nyt koko tarinaa ??

      • teeeeeeeeeeee
        teeeeeeeee kirjoitti:

        Tuliks käteen ihan jäljet ?? Vai reiät ?? Leikkauksia ? Kertosit nyt koko tarinaa ??

        Vai nappasko vatsasta ? :)))

      • teeeeeeeeeeeeee

      • teeeeeeeeeeeeee

      • teeeeeeeeeeeeee

      • teeeeeeeeeeeeee

      • teeeeeeeeeeeeee

      • teeeeeeeeeeeeeee

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      93
      2576
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      96
      1574
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1495
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1218
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      976
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      41
      872
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      114
      860
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      803
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe