"Koti"ruokaa Loviisassa

Purkkiruoka fani

Kävimme lounaalla kirkon kupeessa olevassa ravintolassa. Hinta alle 10e ja tarjolla ehkä Saarioisen valmis lihapullia, kumi perunoita... "Salaatti" pöydässä nahistunut vihertävä salaatti johon oli eksynyt muutama kellarille maistuva tomaatti.
Muissa kipoissa olikin etikka säilykkeitä. Jälkkäriksi saimme vaivalla vatkattua moussea. Kahvi oli kai keitetty edellisenä iltana, pistävästä mausta päätellen. Tulimmekin siihen tulokseen että kyllähän se oli varmasti kotona valmistettua, mutta kenen? Tuskin kuitenkaan sen ravintolan keittiössä. Valmista kamaa alusta loppuun. Valmistuksessa käytetty saksia, purkin avaajaa ja mikroa. Kiitos maittavasta ateriasta. Iloinen vastaan otto ja lähtiessä huomioiminen ei enään muuttanut käsitystämme lounaan tasosta.

19

644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • loppu slut

      Työporukan kanssa huomattu sama asia. Ruoka on selvästi muuttanut muotoaan suht tuoreesta pakasteisiin ym.
      Erittäin huono homma, kun miettii, että Bella on ollut meidän keskuudessa suosittu lounaspaikka. Ei valitettavasti enää!

      • det är slut

        Olimme mieheni kanssa siellä hetki sitten syömässä. Ruoka kyllä maittavaa mutta yllätyksenä koimme vanhemman naisen saapumista päihtyneenä kysymään mitä tilaisimme. " Tarjoilijamme" oli pukeutunut vapaa ajan asuun joten on se mennyt rennoksi koko touhu. Henkilökunta enemmän päihtynyt kuin asiakkaat. Voisi edes teeskennellä arvostavansa asiakkaitaan pukeutumalla asiallisesti ja käyttäytymällä anniskelu lupien omaavan henkilön tavoin. Onko Loviisan kokoisessa kaupungissa varaa ravintoloitsijan käyttäytyä kyseisellä tavalla vai eikö paikka saa ammatti taitoista henkilökuntaa kun täytyy ns. saapua avuksi muutaman asiakkaan vuoksi. Kiitos palvelusta ja liitymme edelliseen puhujaan.


      • ihmettelijä
        det är slut kirjoitti:

        Olimme mieheni kanssa siellä hetki sitten syömässä. Ruoka kyllä maittavaa mutta yllätyksenä koimme vanhemman naisen saapumista päihtyneenä kysymään mitä tilaisimme. " Tarjoilijamme" oli pukeutunut vapaa ajan asuun joten on se mennyt rennoksi koko touhu. Henkilökunta enemmän päihtynyt kuin asiakkaat. Voisi edes teeskennellä arvostavansa asiakkaitaan pukeutumalla asiallisesti ja käyttäytymällä anniskelu lupien omaavan henkilön tavoin. Onko Loviisan kokoisessa kaupungissa varaa ravintoloitsijan käyttäytyä kyseisellä tavalla vai eikö paikka saa ammatti taitoista henkilökuntaa kun täytyy ns. saapua avuksi muutaman asiakkaan vuoksi. Kiitos palvelusta ja liitymme edelliseen puhujaan.

        Kyseinen päihtynyt tarjoilijanne oli yksi paikan omistajista, ei työntekijä. Ainoa ammattitainoinen oikea tarjoilija on paikan iäkkäin rouva joka osaa työnsä sekä hymyilee että huolehtii asiakkaistaan !! Satuin olemaan myöskin syömässä kyseisenä ajankohtana ja ei voinnut kun ihmetellä touhua. Eipä tarvitse enään kyseisessä paikassa käydä.


    • Katkarapuperunat

      Siellä oli jo kymmenisen vuotta sitten tuollaista einesruokaa, vetisiä pakastevihanneksia ja sitä rataa. Mutta oliko se nyt Zilton vai mikä, niin siellä oli hyvät safkat ainakin aikoinaan. Siellä taisivat polliisitkin ja kaupungin palkkolaiset käydä syömässä. Siis ammoin. En enää vaikuta Loviisassa, joten nykytilanteesta en osaa sanoa.

      • Ölvinin as.palvelu

        Puhut varmasti Ölvinistä, Tyylikäs paikka ja asiakkaat tervetulleita vaikka olisivatkin ruotsalaisia. Kannattaa kokeilla.


      • köyhä....
        Ölvinin as.palvelu kirjoitti:

        Puhut varmasti Ölvinistä, Tyylikäs paikka ja asiakkaat tervetulleita vaikka olisivatkin ruotsalaisia. Kannattaa kokeilla.

        Tuskin tuo nimim: Katkarapuperunat mistään Ölvinistä puhuu jos on Loviisassa käynyt kymmenisen vuotta sitten... eihän koko paikkaa ollut silloin vielä olemassakaan.

        Ölvinissä on kuulema sikakalliit sapuskat?
        Vaikka niinhän se on että köyhälle kaikki on kallista.


      • laatu
        köyhä.... kirjoitti:

        Tuskin tuo nimim: Katkarapuperunat mistään Ölvinistä puhuu jos on Loviisassa käynyt kymmenisen vuotta sitten... eihän koko paikkaa ollut silloin vielä olemassakaan.

        Ölvinissä on kuulema sikakalliit sapuskat?
        Vaikka niinhän se on että köyhälle kaikki on kallista.

        Totta. Mut jos se hinta tuleekin laadun mukana. Mukavasti siellä on ruokailijoita. Käyppä sielä jos mahdollista.


    • kurkkusalaatti

      vaihtakaa Loviisan kalliit öky ravintolat halvempiin, kuten Olympos,Newroz,St1...
      onhan näitä. Kympillä paljon parempaa safkaa, kun taas jossain Bellassa
      joutuu maksamaan pienestä kumiperunalounaasta kolmekymppiä :D

    • Katkarapuperunat

      Eukko kertoi kun juttelimme asiasta, että se hyvä lounaspaikka oli se hotelli Degerby, eikä Zilton, jossa tulin silloin tällöin juopotelleeksi. Niin se viina vie muistin. Mutta kirkkaasti muistan sen maukkaan seisovan pöydän, joo ja Vaherkylän maistuvat keitot.Muuten ei ole kyllä ikävä Loviisaan.

      • tuoretta salaattia

        Samaa mieltä. Nyt on uusi lounas paikka avattu. Kuulemma hyvä ja halpa. Täytyy mennä ensitilassa. Ruoka tuore ja siellä valmistettu.


      • tupsu2

        On vieläkin. :)


    • ex-Loviisalainen

      Jaahas, nyt sulkeutuu Loviisan viimeinen hyvä ruokapaikka, Degerbyn keittiöpuoli. Degerby Gillehän ei koskaan auki ole ollutkaan. Kyllä teillä siellä kirkonkylällä alkaa käydä elo entistäkin ankeammaksi, kun Stella on ainoa ravinteli missä käydä ulkona syömässä.Snagaritkin ovat kiinni!

      • FineDiningSnagari

        Uusia on perustettu ja tullaan perustamaan. Välillä on uudistuttava. Snagaria kyllä tarvittaisiin. Jos ehtaa mättöä kaipaa niin kunnon makkaraperunat ja vastaavat hakkaa täällä olevan hesen mössöt. Scanburger parempi mutta sekin lähempänä hesemäkkäriä kuin snagaria.


      • Tuoretta salaattia

        Onneksi on täällä avattu "uusikin" paikka. Siirtynyt keskustaan. Ei siis olla valmis eineksien varassa. :)(Stella/Bella)


      • ei ihme

        Degerin lounaat ovat olleet mitäänsanomattomia, nahistunut salaattipöytä ja karseat pakastekala viritelmät. Sakurassa hyvä salaattipöytä sekä maistuvampi lounas ja Degeriin nähden euron halvemmalla -ei liene epäselvää missä käyn lounaalla.


    • Porvoo lähellä

      Täällä mikään kannata, kaikki syö ja juo kotona tai marketin parkkipaikalla.
      Vakiokaljoittelijat sitten mölyävät paikat tasalaatuisiki ja henkilökuntakin niitä hyysää.
      Sitä saa mitä ansaitsee, ei degerin ruokalistoilla ja yksitoikkoisilla lounailla kannattavaa saakkaan. Kiinni vaan on helppo ratkaisu, kaikki pitää saada helpolla.

    • kiesussentään

      Oiskohan persaukinen porukka joka lähti pyörittämään hotellia ja sulkee kahta suosittua ruokapaikkka? Noh, pääsee henkiläkunnasta helposti eroon! Ei sillä hotellilla elää jos asiakkaitten on lähdettävä kiinalaiseen syömään. Mitä olen nurkissa pyörinyt, niin kuullut et ei tulla uudestaan. Kesällä huoneet tulikuumat kun ei ole ilmastointia.
      Nyt vielä kun ruokailu loppuu, nii kuudbai!

      • työ murkku

        Olisiko edellinen kirjoittaja Loviisalainen Yrittäjä jota on täälläkin arvosteltu rankasti.
        Bisnens se on joka kannattaa. On tehtävä muutoksia jos edellinen ei kannata eikä toivoa ihmettä.


    • Vuosi 2014, ei 1994

      Olisi ihan mahtava juttu jos paikalliset ravintolat osaisvat uusiutua. Samat menyt ollu iät ja ajat. Einekset pois, ja tuoretta rakkaudella valmisettua moderina ruokaa niin ehkä turistit myös muistaisivat Loviisan paremmin vierailun jälkeen.
      Porvoon vanhassakaupngissa homma paremmin hanskassa, ja sen myös pidemmältä tulleet turistit ovat huomanneet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3362
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3157
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      2610
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2538
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1850
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1465
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1320
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1179
    Aihe