Vastaukset 5
- meitä on moneen
Toisille kamera on rakkaampi kuin oma puoliso
- Canonisti minäkin
Ja toisille kamera on työkalu. Kestävä työkalu on parempi, kuin sellainen joka hajoaa kesken töiden.
- katoava ammatti
totta, meidänkin vanhemmat ja isovanhemmat saivat elantonsa 1917-2004 ajalla, mutta maailma on muuttunut nykyään jos haluaa elantonsa se on rankkaa työtä, huonot työajat ja koskaan ei voi tietää koska rahantulo loppuu.
Heillä kuulu aina toimintaan myös kameroiden lainaus, viime vuosituhannella elokuva kameroiden ja 2000 luvulla digi- ja videokameroiden vuokraus.
Vuokraus toiminnassa näki kuinka kameran laatu laskee iän ja käytön myötä, vaikka olisi kuinka kallis kamera, on siinä monia pikku vikoja ja toimintahäiriöitä jo vuoden ja 10 000 kuvan jälkeen. He ottivat aina samasta paikasta koekuvauksia lainauksen jälkeen ja kuvissa oli selvästi sumua, valotus virheitä, tärähtämiset lisääntyivät pitkillä ajoilla, yms.
Nykyisin varsinkin peilien toiminta aiheutti pian lievää epäterävyyttä, jos vertasi uutena otettuihin kuviin. Kaikki putket tomuuntuivat, varsinkin talviaikaan.Toki kaikki kuvat olivat hienoja, jos ei ollut samasta paikasta kuvattua vertailukohdetta.
ja sen voisin vielä mainita kun otti leikkeen kuvan eri reunoilta, huomasi kuinka eri tavalla olivat tarkentuneet, vaikka oli 1-v ikäinen 2000 e digijärkkäri ja 700 e putki.
(annan googlen korjata automaattisesti kirjoitusvirheet, siksi yhdyssana- yms virheitä, olen englantilais-saksalais verta, enkä osaa hyvin suomi) - katoava ammatti
katoava ammatti kirjoitti:
totta, meidänkin vanhemmat ja isovanhemmat saivat elantonsa 1917-2004 ajalla, mutta maailma on muuttunut nykyään jos haluaa elantonsa se on rankkaa työtä, huonot työajat ja koskaan ei voi tietää koska rahantulo loppuu.
Heillä kuulu aina toimintaan myös kameroiden lainaus, viime vuosituhannella elokuva kameroiden ja 2000 luvulla digi- ja videokameroiden vuokraus.
Vuokraus toiminnassa näki kuinka kameran laatu laskee iän ja käytön myötä, vaikka olisi kuinka kallis kamera, on siinä monia pikku vikoja ja toimintahäiriöitä jo vuoden ja 10 000 kuvan jälkeen. He ottivat aina samasta paikasta koekuvauksia lainauksen jälkeen ja kuvissa oli selvästi sumua, valotus virheitä, tärähtämiset lisääntyivät pitkillä ajoilla, yms.
Nykyisin varsinkin peilien toiminta aiheutti pian lievää epäterävyyttä, jos vertasi uutena otettuihin kuviin. Kaikki putket tomuuntuivat, varsinkin talviaikaan.Toki kaikki kuvat olivat hienoja, jos ei ollut samasta paikasta kuvattua vertailukohdetta.
ja sen voisin vielä mainita kun otti leikkeen kuvan eri reunoilta, huomasi kuinka eri tavalla olivat tarkentuneet, vaikka oli 1-v ikäinen 2000 e digijärkkäri ja 700 e putki.
(annan googlen korjata automaattisesti kirjoitusvirheet, siksi yhdyssana- yms virheitä, olen englantilais-saksalais verta, enkä osaa hyvin suomi)meillä siirryttiin jo 4K aikaan, Sony AX100E 4K.
Valokuvien laatu riittää meille ja videoiden tottakai, katsellaan 100" televisiosta. Toki kun tilaisuuksissa kuvaamme on vielä vanhemmat kamerat ottamassa kuvaa eri kuvakulmista ja sony jalustalla puskee peruskuvaa.
On muuten pitkästä aikaa Sony, kaikki on olleet Canoneita, edelliset Sönyt ostettiin kun mailma siirtyy digiaikaan markka-aikana. En ole huomannut laatueroja, mutta aina on kuitenkin saanut Canonin "edullisimman tuntuisesti".
On muuten "aika mukava" kantaa, hihna kaulaan ja kamera verkkarin povitaskuun ja menoksi.
http://www.sony.fi/electronics/handycam-videokamerat/fdr-ax100e/specifications
.
Sen voisin kehua, vaikka tallentaa todella "huonoa laatua" 5 Mb/s, on se yhtä hyvää, tai parempaa kuin tavallisella kameralla 12 Mb/s. 40 " tv ja 4-6 m päästä katsottuna. Myös 1920x1080 laatu on 24 Mb/s laadulla paljon loisteliaampaa, valkoisempaa, konstrakti rikkaampaa, kuin tavallisen parin tonnin, parin vuoden vanhan hd kameran kuva. Kyllä uusi on aina uutta ja kehitys kulkee.
tuotakin on vuokrattu ja saatu jo ostohinta takaisin.
- liukuhihnek ei vikaa
Uskottavasti keskimäärin hyvä kamera, mutta kyllä se käsityönä tehdyssä tahtoo olla niitä maanantaikappaleen ongelmia valitettavan usein.
Minullakin oli kallis (jotain 3200e) kamera, sillä sai vain 85 kuvaa sadasta täysin onnistuneita, sehän ei kyllä digiaikana ole suuri ongelma kun filmi ei lopu, mutta silti ärsyttävää.
Ja video tuotti vai 60 % kuvista teräviä vaikka oli 1/500 sek valotusaika.
Nykyinen 400 e videokamerani tuottaa aina yli 90 % yksittäiskuvista teräviä, jos vain on niin nopea aika että kohde ei ehdi liikkumaan. Videon laatu paljon miellyttävämpää katseltavaa.
Keskimäärin robotit kokoavat kameran 70-85 % tulos on yli 99,5 % sellaista kun on tavoite.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271529- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841241Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101064Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291035- 72936
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.89894Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok141723Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697- 146614
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54613- 28598
- 50589
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13589Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23571Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94566- 37558
- 46553