Minkä takia se eksä kiinnostaa

Swimmer

Kun erosta on jo vuosi, jaksat silti haikailla eksän perään, etkä huomaa että MINÄ OLEN TÄSSÄ. Sinä elät muistoissa etkä anna mahdollisuutta uudelle rakkaudelle. Koska eksä oli niin ihana että eihän sellaista voi enää koskaan mistään löytyä. Eksäkin on jatkanut elämäänsä, sillä on jo uusi, mutta se ei sinua näytä haittaavan. Kohta minäkin luovutan, huomaisitkohan sitä edes?

11

1653

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Zor-ro

      Tuo on vaikeaa... ja harmillista.

      Monikin pilaa tulevankin onnen exän/exien takia. Ymmärrän että etenkin jos on jätetty osapuoli menee niiden tunteiden kuolemiseen aikaa, mutta ei saisi mennä liikaa, niin että menettää jo sen takia jotain uutta hyvää. Tunteet vain on vaikeita asioita tuollaisissa tilanteissa.

      Tuossa on yksi syy monen joukossa miksi olen aikalailla vastaan exiä elämässä, vaikka voihan sitä haikailla vaikka olisi toisella puolella maapalloa. Mutta en halua uuden kumppanini enkä itsenikään takia kummankaan exiä aktiivisesti elämään, vaikka hyvät välit onkin kiva säilyttää JOS se onnistuu. Väen vängällä ei niitä kannata yrittää vaan on parempi antaa olla.

      Voimia sulle ja toivottavasti ystäväsi tajuaa ajoissa mikä uusi hyvä häntä saattaa odottaa jos vain kykenee päästämään irti menneestä.

    • Jennifer

      ..valitettavasti, hyvinkin tuttua.

      Minä penskana en osannut "ajautua sisään" uuteen suhteeseen, vaan vedin perässäni viitisen vuotta exää, jonka kanssa en ollut edes koskaan seurustellut. Vain pienen hetken oli tiemme kohdanneet ja olin antanut liikaa hänelle tilaa elämässäni, vaikka hänellä oli toinen, jonka luokse hän sitten palasikin. Pyysi minua odottamaan, mutta en odottanut vaan etsin oman suhteen, jossa sitten haikailin häntä.

      Olin kyllä hyvä kumppani uudessa suhteessa, kunnioittava ja vastuuntuntoinen, kuten perusluonteeseeni kuuluu, mutta sydämeni syvimmät sopukat kuuluivat sille exälle, sittenkin.

      En tiedä, miksi näin käy, että exät jäävät mieleen ja niitä hautoo vuositolkulla. En tiedä, en todellakaan tiedä.

    • LaikaQ

      minäkin olen aina ihmetellyt. Oma eksät eivät nimittäin kiinnosta pätkän vertaa. Paitsi yksi, jonka kanssa oli pientä kiehnäystä joskus ja nyt olemme ystäviä, joita meidän olisi pitänyt olla alusta asti.

      Minusta eksän kiinnostavuus loppuu siihen, kun erotaan. Syystä että eroon on aina jokin syy tai jotain syitä, jotka ovat todellakin olemassa ja tultuaan esille ikään kuin väljähdyttävät koko jutun.

      Kumma kyllä, olen eksien kanssa ihan ookoo väleissä ja aina jos törmätään, vaihdetaan vähän kuulumisia mutta yhteyttä en tunne tarpeelliseksi pitää kehenkään. Elän tätä hetkeä muruseni kanssa, mennyt on mennyt ja sillä selvä.

    • Klaudia

      jos ei elä tässä ja nyt. Jotkut ihmiset elävät aina menneisyydessä ja haikailevat entisen perään, oli se melkein mitä tahansa. Nykyhetkessä eläminen on taito, jota ei ole kaikilla. Ehkä syynä on se, että usko paremmasta tulevaisuudesta kuitenkin puuttuu. Pelko ja epäluottamus eivät anna mahdollisuutta toivoa tulevaisuudelta mitään enempää kuin mitä oli ennen. Pettymysten pelossa sitä voi takertua menneisyyteen. Siinä voi jäädä loppuelämä elämättä, tavallaan. Surullista, mutta se on monen osa ja kohtalo. Ehkä minunkin. Elämäni on sarja pettymyksiä, joita olen kokenut ihmissuhteissani. Onneksi jotain hyviäkin kokemuksia on, joiden perusteella voi uskoa, että elämässä on myös hyviä asioita, eks-rakkauksien kanssa tai ilman.

    • Daniela

      Minä ymmärrän että niin voi käydä. Rakkaus voi olla niin voimakasta, ettei vuosi ole vielä riittänyt toipumiseen. Rakkaus voi olla jopa niin suurta ettei ihmiselämä riitä edes sen ylitsepääsemiseen. Minusta se on suurta rakkautta, eikä se että suhteen jälkeen nopeasti unohdetaan ja aletaan uuteen suhteeseen.
      Minäkin rakastan omaa kultaani niin paljon, etten todella toipusi kovinkaan helposti, tuskin koskaan jos suhde loppuisi. Minusta se on vain suuren rakkauden merkki.

      • Swimmer

        En vain ymmärrä, miksi sitten alkaa uuteen suhteeseen, jos ei ole vielä entisestäkään eroon päässyt. Itseltäni menee kauan suhteesta toipumiseen, mutta silloin haluankin olla yksin enkä aloittaa uutta suhdetta.


      • Jennifer40
        Swimmer kirjoitti:

        En vain ymmärrä, miksi sitten alkaa uuteen suhteeseen, jos ei ole vielä entisestäkään eroon päässyt. Itseltäni menee kauan suhteesta toipumiseen, mutta silloin haluankin olla yksin enkä aloittaa uutta suhdetta.

        ..voi mennä toipumiseen vuosia, kymmenen vuotta tai jopa koko elämä, niin sitä taustaa vasten ymmärtää paremmin, miksi lähtee uuteen suhteeseen, vaikka entinen ei ole täysin läpi käyty ja unohdettu.

        On varmaan asioita, joita ei voi unohtaa, joiden yli ei pääse. Olisiko ihminen silloin tuomittu yksinäisyyteen?

        Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut pääsevät helposti yli entiset suhteet ja toiset eivät.

        Uudelta kumppaniltakin voi vaatia ymmärtämystä.


      • LaikaQ

        Minusta toisen ihmisen unohtaminen ja asian käsitteleminen niin, että voi jatkaa elämäänsä menneeseen takertumatta eivät ole toistensa vastavoimia. Elämä ei ole niin musta-valkoista. Joskus on vain pakko osata luopua. Hyväksyä, että tämä on nyt loppu. Se on kipeää, vaikeaa ja ravistelee elämää perustuksia myöten mutta niin vain joskus käy. Eläminen ei aina ole kovin yksinkertaista. Eron tai muun kriisin osuessa kohdalle ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa elämää ja tehdä kaikkensa, että selviytyy. Silti voi muistaa ihmisen, säilyttää hänestä mielessään asioita, jotka ovat olleet merkityksellisiä, takertumatta niihin. Niitä kutsutaan hyviksi muistoiksi.

        Minä taas uskon, että jos rakkaus todellakin on kohdallaan ja aitoa, eroa EI TULE. Eron sattuessa jokin on jo pahasti vialla. Se on myös osattava myöntää itselleen, ennemmin tai myöhemmin. Joskus suurinta rakkautta voi olla myös se, että päästää toisen lähtemään, antaa hänen mennä. Minä en ainakaan haluaisi estää rakasta ihmistä pääsemästä sinne, missä hän löytäisi hyvän elämän. Eihän aina ole itsestään selvää, että se onnellisuus on juuri siellä missä minä olen; jos rakkaani pyrkisi pois luotani, olisi kai selvää, että hän ei sitä enää löydä luotani? Kukaan ei omista ketään, eikä kenenkään pitäisi rakentaa aitoja toisen ihmisen ympärille.


    • Cola

      Olen kyllä samaa mieltä viestin aloittaneen kanssa, että mikä P...le siinä eksässä viehättää??!! Jos tosiaan on jo vuosi kulunut niin pitää päästä jo yli! Itse jouduin samaan tilanteeseen erään typyn kanssa, joka ei vain mitenkään päässyt eksän-kummituksesta yli..Ole siinä sitten suhteessa.
      Vaikka pidin hänestä, emme voineet jatkaa, koska tuntui koko ajan että suhteessamme oli "se kolmaskin osapuoli."
      Terapia olisi hänelle ollut paras!

      • Klaudia

        Jos sureminen ei mene ohi normaalilla suremisella, niin silloin puhutaan kai pitkittyneestä surureaktiosta, joka voi vaatia jonkinlaista terapiaa. Jos joku leski on tyytyväinen omaan elämäänsä puolison kuoleman jälkeen ja tuntee, että rakastaa edelleenkin puolisoaan eikä halua muita, niin se kai vielä menettelee, mutta jos ihminen on koko ajan onneton, niin silloin tarvitaan mielestäni apua. Jos kyseessä on nuori ihminen, niin tuollainen suru voi vaikuttaa koko lopun elämää, ellei sitä pysty mitenkään käsittelemään. Ei kai se kovin yleistä ole, että joku surisi koko elämäänsä menetettyä rakkautta, mutta kai se mahdollista on. Uusi rakkaus voi joskus auttaa päästämään pikkuhiljaa entisestä, mutta ei kai aina. Sellainen on varmasti raskasta uudessa suhteessa ja on sellainen painolasti, joka rasittaa suhteen molempia osapuolia. Kumpikin suree siinä sitten. En tiedä, kumpiko auttaisi enemmän, puhuminen vai se, että yrittäisi vain unohtaa ja keskittyä muihin asioihin. Vaikea tilanne. Jos kyseessä on sellainen kuvio, missä ns. vanha suola edelleenkin janottaa, eli ihminen ei haluakaan päästä irti entisestä suhteesta, niin silloin pitäisi mielestäni jo kysyä, kumman kanssa ko. ihminen haluaa olla. Joskus pitää tehdä valintoja. Mustasukkaisuus voi ruveta vaivaamaan ja rasittamaan tällaista suhdetta, ja edessä on vaikeuksia. Tämä on kai hyvin yleistä, koska ihmiset "harrastavat" elämänsä aikana yleensä useampia suhteita. Normaali surutyö parisuhteen päättymisen jälkeen kestää 1 - 8 vuotta. Ei siis ole ollenkaan epätavallista, jos ihminen ei vielä vuoden kuluttua ole valmis uuteen suhteeseen.


    • Ninni-Liini

      Voidaan ajatella niinkin päin, että vielä joku jossain tuntee ja muistelee toista hyvällä. Nykyelämä on mennyt jotenkin niin kylmäksi ja ihmissuhteista on tullut kertakäyttökamaa. Voisikohan sitä tukea toista pääsemään entisen yli ja luottaa yhteiseen tulevaisuuteen. Kaikilla on joka tapauksessa se menneisyys. Sitoutuminen ja paikalleen asettuminen on monelle vaikee ilman entisen perään haikailua. Asiat selviää kyllä aikanaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7847
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2127
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      2020
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1611
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1174
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1039
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      701
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      672
    Aihe